• Kotisivu
• Sivun loppuun
• Arkisto
  • _20-sivu_
  • _19-sivu_
  • _18-sivu_
  • _17-sivu_
  • _16-sivu_
  • _15-sivu_
  • _14-sivu_
  • _13-sivu_
  • _12-sivu_
  • _11-sivu_
  • _10-sivu_
  • _9-sivu_
  • _8-sivu_
  • _7-sivu_
  • _6-sivu_
  • _5-sivu_
  • _4-sivu_
  • _3-sivu_
  • _2-sivu_
  • _1-sivu_
• Vieraskirja

Mari Lindgren s. Pääläinen etunimi.sukunimi@lemonleaves.fi - syntynyt Helsingissä -44 - muuttanut Espooseen -68 - eläkkeelle 1.1.2009 - kolme lasta - seitsemän lastenlasta - puoliso kuollut hoitokodissa ke 18.5.2011

Ke 1.7.09 Kuukausi on vaihtunut aurinkoisissa ja kiireisissä merkeissä.

Tavallisten rutiinien lisäksi on kaikkina arkipäivinä Danielan hoitoa (kuvassa "hoitolapsi" lähettää äidille terveisiä hoitopaikasta) ja kaksi "veneväyjyä", joista takana on viime yönä kolmeen osaan jaettu vuoro
(minä 09-24, Anne 24-03 ja Rea 03-06). Oli rauhallinen yö ja vähän hyttysiä, ja me olimme reippaita!

Tänään Teemu ja Levi todennäköisesti ovat kotiutuneet purjehdusmatkaltaan, ja minä avasin sienestyskauden.

Eläinuutisia:
Bono oli kovin kipeä sunnuntaina, ei syönyt mitään (se on aivan tavatonta Bonolle) ja kulki häntä maata laahaten. Yö meni valittaen ja vaikeroiden. Maanantaina selvisi sairauden aiheuttaja, kun Bono ulosti suuren kasan hiekkaa. Vuorokauden kestänyt kiputila lakkasi ja koira on taas entisensä.

Rapsulla on usean viikon ajan ollut lasta/side tassussa. Maanataina se otti siteen pois, eikä lääkäri katsonut eilen aiheelliseksi laittaa sitä uudelleen. Tassu alkoi olla kovin huonokuntoisen näköinen oltuaan hauteessa monta viikkoa murtuneen varpaan vuoksi.

Pihamme kivirappusilla otti aurinkoa suurehko tarhakäärme. Kun Petteri oli n. 12-13-vuotias hän otti villiviiniköynnöksessä kiipeilleen käärmeen purkkiin ja vei sen rantaan. No, kanta ei siihen loppunut. Niillä on varmaankin yhdyskuntansa pihapengerten kivikoissa.

Kettuja näkee päivittäin ja yksi laiheliini ohittaa talon nurkan suht säännöllisesti n. 22.30 aikaan.

Su 28.6. ... taas aurinko paistaa

Kuinka ollakaan, kohentelen edelleen mansikkamaata, vaikka ensimmäiset kypsymässä olevat marjat ovat jo, pelättimistä huolimatta,  rastaiden maistamia.

Mansikkamaalta tullessani kävin esipesemässä multaiset käteni vedenkeräysastiassa ja siinä palautui mieleen kuva lapsuudesta. Kädet ja jalat pestiin kivellä kyykäten ojassa, jossa oli iilimatoja ja muuta saviojaan kuuluvaa eliöstöä. Jo pelkkä kivellä pysyminen aiheutti jännitystä ja oma lukunsa olivat madot, kun en tiennyt enkä ymmärtänyt miten ja kuinka nopeasti ne tarttuvat kiinni. Kuivan kauden aikana vesi loppui ojasta ja siltä osin elämä helpottui.

Äiti ja mökki ehkä 40-luvun lopussa. Myöhemmin mökki maalattiin punamullalla. Seinustalla keittiön ikkunan vieressä tikapuut ja ikkunan yläpuolella luukku, josta pääsi vintille. Vintti toimi varastona mielenkiintoisille menneisyyden tavaroille ja lehdille. Siellä vietin paljon aikaa varsinkin sadepäivinä (mm. äidin lottapuku kaikkine osineen oli kiinnostava). Ja vintillä oli monia eri kokoisia ampiaisen pesiä, joita taitavasti väistelin ja joskus innostuin hajottamaankin.

1951 vuoden Alma-naistenkalenterissa oli Tupun viesti äidille (kielioppi- ja  käsialaharjoitus oikealla mustekynällä). Samassa kalenterissa oli lapsen kirjoitus tikkukirjaimilla ÄITI NUKKUU JA MINÄ HERÄTÄN JATKUU  Jatkoa ei ollut. Ehkä äiti heräsi eikä ilahtunut kalenterikirjoituksista.

Aloittelijasta se alkaa mummojenkin taival...

Perjantaina klo 19.30 Rean, Smurffin ja Bonon kanssa meren rannassa.         Toisessa kuvassakin on kaksi koiraa yhteistä keppiä kuljettamassa.
      
Sunnuntaina klo 7 Daniela lähdössä aamulenkille (mukana Anne, Rapsu, Bono, mummo). Lenkin jälkeen pikku juoksut ja pomput kengittä.

To 25.6. ...ja vieläkin aurinko...

Eilen oikein ajan kanssa tutustuin Antti Heikkilän sivuihin, ja kuinka ollakaan, päädyin tänään mansikkamaalla pohtimaan kristillisyyttä ja rukousta!!! 

Vielä tällä hetkellä suurin osa suomalaisista kuuluu evl.lut. seurakuntaan ja ovat näin ollen kristittyjä (tunnustavat Jeesuksen Kristuksen ja heidät on liitetty kasteessa Kristuksen ruumiin jäseneksi). Lapset kastetaan, rippikoulu käydään, pappi vihkii avioliittoon, siunaa viimeiselle matkalle, ja tilastojen mukaan kirkot pullistelevat jouluna. Kristitty siis tunnustaa uskonsa, ainakin osallistuessaan e.m. tilanteisiin, mutta ei välttämättä ota elämänsä arkeen mukaan aikuiseksi kasvanutta Jeesusta, Pelastajaansa, Lunastajaansa, syntiensä sovittajaa, joka sanoo "Minä olen tie, totuus je elämä", vaan viettää pääsiäistä muissa merkeissä.

Ihminen saa kasteessa lahjoja muiltakin kuin kummeiltaan, mutta vain käyttöön otettuna, aktivoituina, lahjat pääsevät todelliseen arvoonsa. Raamattua ja rukousta vertaisin ehkä avaimeen ja lukkoon, joita molempia tarvitaan kasteen lahjaa ja koko ihmisenä olemisen salaisuutta avaamaan.

Lapsen ja vanhemman yhteys on liitto lapsen ja vanhempien välillä, kaste on armoliitto ihmisen ja Jumalan välillä.

Miten voi oppia tuntemaan häntä, jonka kanssa ei seurustele, ja toisaalta, miten voi asua jonkun huushollissa seurustelematta hänen kanssaan?

Ke 24.6. ... ja edelleen aurinko paistaa... Tänään nimipäiväsankari on mm. Jon. Hyvää nimipäivää, Joni!
Ennen Juhannus oli aina 24.6. ja tämän meillä kukintansa aloittamassa olevat Juhannusruusutkin tietävät.

Varmoja kesän merkkejä ovat kärpäsen surina ja käärmeet. Toissapäivänä oli talon kulmalla tarha- eli rantakäärme ja eilen Rea oli nähnyt saman lajin edustajan uivan kala suussa. Käärme on aina yhtä sävähdyttävä, mutta jonkin verran mieli rauhoittuu, kun käärme on myrkytön. Muita eläinuutisia: Rapsu tuskastui eilen siteeksi vaihdettuun lastaan sillä seurauksella, että tänään aamusella oli käynti eläinlääkärillä.

Gunnarin kohdalla hoitokodissa on kaikki ennallaan: sairaus etenee, itsen suojaaminen lisääntyy ja tarttumarefleksi on vahva. Gunnar on vielä joiltakin osin  itsensä - kun kotona käynti ei viime viikolla toteutunut, hän sanoutui eilen irti koko suunnitelmasta.

Opin tästä, että en sano ennakolta mitään mikä ei välittömästi toteudu.
Malttamattomuus koskee lapsia, ja meitä kaikkia lapsenmielisiä, jotka toivomme kaiken puhutun toteutuvan välittömästi tavalla, jonka muodostamme mielikuviimme. Kuitenkin kaiken puhutun ja sovitun taustalla pitää olla  jonkinlainen suunnitelma, joka toteutuu yleensä vaiheittain. Jos elämässä ei olisi suunnitelmallisuutta, asioiden arviointia ja seurantaa saattaa elämä muodostua sarjaksi irrallisia tapahtumia.

Suunnitelmallisuus, arviointi ja seuranta auttavat ottamaan vastuuta omasta elämästä. Vastuunotto auttaa rakentamaan minuutta ja kartoittamaan minkälainen olen ja haluan olla ja toisten silmin nähtynä minkälaisen kuvan annan itsestäni ja minkälainen maine kiirii edelläni.


Tiistai 23.6.  Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta

Tänään
- Teemu ja Levi lähtivät muutaman muun venekunnan kanssa purjehtimaan kohti Ahvenanmaata ja Rea jäi, omasta tahdostaan, rannalle ruikuttamaan
- serkkuni on saanut USA:sta lomalle tyttärensä perheen, ja kaikki taitavat olla nyt Sulkavalla
- Anne nauttii työmatkapyöräilystä ja minä edelleen mansikkamaan möyhimisestä
- jotkut nauttivat uimarannalla olosta ja toivottavasti sen jälkeen läheisen kioskin antimista.

Hoito ei saa olla pahempi kuin itse vaiva mikä nykyaikana tuntuu unohtuvan helposti.
Tänään pyrin purkamisen sijasta kartuttamaan ja yritän tutustua Antti Heikkilän ajatuksiin, jotka syystä tai toisesta palauttavat mieleeni svetsiläisen, vanhanajan kristityn perhelääkäri Paul Tournierin ajatukset, joihin olen takavuosina tutustunut seuraavien teosten kautta: Elämän vuodenajat, Elämä seikkailuna, Ihmisen parantamisesta, Ihmisen syyllisyydestä, Raamattu ja lääkintätaito, Roolimme ja me, Väkevät ja heikot, Yksinäinen ihminen, Ihmisen paikka. Uusintakierros lukemisessa alkoi 2000-luvulla ja silloin myös Gunnar oli kuulolla.

La 20.6. Ihan kohtuullisen hyvä Juhannuspäivä sään puolesta, ei sadetta koko päivänä. Kristilliseltä kantilta katsottuna Juhannus on Johannes Kastajan syntymäpäivä ja Juhannuksesta on puoli vuotta serkkunsa Jeesus Nasaretilaisen syntymäpäivään, jota päivää me jouluna juhlimme. Juhannukseen sopinee tänään hoitokodissa otettu läheisyyskuva  ja Georg Malmstenin laulu: Lemmen liekki leimahtaa kerran vain Lemmen kauniin saavuttaa myös kerran vain Lemmen aika hurmaa ompi kerran vain Se on kirkkahan katsehen aika Riemun aika, onnen aika Se on elomme ihanin aika Se on kerran vain

To 18.6.  Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, luonto kukoistaa ja eläimet liikkuvat metsässä. Anne näki aamulla pihapiirissä mäyrän, tai oikeastaan Rapsu lähti ajamaan mäyrää ja yllättäen mäyrä Rapsua, kunnes Anne "puhalsi" ajon poikki. Anne sanoi, että mäyrä kaunis ja Rapsua isompi eläin.

Lapsena löysin mäyrän taljan kadulta. Varmaankin se oli pudonnut muuttokuormasta, jotka tuolloin olivat kuorma-auton lavalle kyhättyjä tavararöykkiöitä ilman katetta. Talja oli minulla varmaankin avioliittoon asti lipaston edessä, joten jonkinlainen suhde mäyrään luotiin jo tuolloin. Kun muutimme tänne oli täällä runsas mäyräkanta, joka sitten jossakin vaiheessa hiipui. Tänä kesänä  mäyrän koloja on ilmestynyt läheiselle pellolle eli ihan päivittäisen lenkin varrelle ja pihapiirin tuntumaan.

Nuohous
Eilen oli taas se "kauhea" nuohouspäivä. Nuohoojan tulo on aina painajainen ja se on jo vuosikymmenien ajan ajoittunut kesän alkuun, yleensä juhannusviikolle; painajainen varmaankin siksi, että meillä on v. 2007 asti ollut dobermann, ja dobberin ja nuohoojan kohtaaminen ei ole ollut ongelmatonta. Osansa tässä ehkä nuohoojan virka-asulla, osansa koiran luontaisella vartiointivietillä, osansa  omalla suhtautumisellani.  Nyt meillä on erirotuinen koira, corgi. Bono oli kanssani kunnostamassa mansikkamaata ja sen intressi oli päästä metsään, missä joku naapurin koira oli karkumatkalla, ajamassa haukusta päätellen peuraa, hirviä, kun ei vielä ole näkynyt.

Vaikeata uskoa todeksi, että yhteinen matka alkaa olla lopussa...
Gunnarin tapaaminen eilen ja Päivänsäteen vesillelasku yhdistyvät ajatuksissani oman elämäni purjehdusmatkaksi, jossa on vääjäämättä  liikahdettava avioliiton turvasatamasta elämän merille kokeilemaan ja kartoittamaan omia selviytymistaitoja.
Ennen jaettu vastuu on nyt yksillä hartioilla ja monet käytännön asiat kauhistuttavat ja pelottavat. Tämä on vain yksi osa tätä elämänvaihetta. On myös luopumisen tuska ja eron valmistelu.
Ei ole kovinkaan helppoa katsoa puolisoa silmiin ja tietää yhteisen ajan olevan täyttymässä.
Silti elämä on ihmeitä täynnä. Yksi on se, että aivot eivät anna käskyjä toiminnalle, mutta tunteille ja tietoisuudelle siitä, missä mennään, kyllä; tämän havainnoimiseen ja myöntämiseen tarvitaan vastapuolelta jotakin "Pikku Prinssin" näkökyvystä -  avointa lapsen mieltä.

Haaveista pitää itse tehdä totta
Mitään ei saa, ellei mitään yritä.
Aika moni meistä on haaveillut/haaveilee  rikkaasta ja helposta elämästä, mutta harvalle parishilton elämä osuu kohdalle. Useampi joutuu tyytymään pyyntöön älä köyhyyttä älä rikkautta minulle anna, anna minulle määräosani leipää. Kaikkina aikoina kaiken ikäiset ihmiset ovat joutuneet tekemään työtä oman onnensa ja menestyksensä eteen. Välillä työtä on tehty omasta vapaasta tahdosta, välillä vanhempien tahdosta, loputulos on kuitenkin useimmiten hyvä ja henkilöä itseä palkitseva.

Suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus, sekä sitkeä toiminta, ovat keinoja, joilla saavutetaan tuloksia elämän kaikissa vaiheissa. Tavoitteen pitää olla selkeä itselle (ja muille). On lyhytnäköistä ajatella ensimmäisen mieleen tulleen haaveen/toiveen olevan yksin ja ainoastaan tavoittelemisen arvoisen. Näkökulman avartamisella ja avoimella mielellä maailmaa katsellen voi löytyä aarteita! Rikkautta on myös koti mistä suunnistaa ja vanhemmat. Siltoja ei pidä polttaa. (Sodassa poltetaan siltoja vihollisten etenemisen estämiseksi!) 

Ti 16.6.  Sadesäätä mukavampi lienee pilvipouta. Kalenterikuva Tapiolan ulkoaltaalta v. 1969, jossa Eva ja Rea ovat etualalla.
Uintikuva saattoi tulla kahdesta syystä mieleeni. Ensiksikin  kesäisen aurinkoisuutensa vuoksi korvaamaan tämän päivän aurinkovajetta ja toiseksi paikkaamaan valoisuusvajetta ja poistamaan luolamaista tunnelmamuistoa eilisiltaisen vesipuisto Flamingon käynnin jäljiltä.

Kokemuksiani Flamingosta. Vesipuistossa oli pelottaviakin elämyksiä, joihin sai kaiken tavallisen toiminnan ohessa tutustua valvotuissa olosuhteissa. Tosin huomaamattomia valvojia oli vierekkäin istumassa vilkkaalla ja laajalla allasalueella 2, välillä 1.  
Pukuhuone ja pesutilat, saunaa lukuun ottamatta, olivat siivottomia ja huoltamattomia. (Lämmöllä ajattelin Espoon keskuksen uimahallia, jossa ainakin vauvauinnin aikana on siisteydestä huolehtiva henkilö läsnä.)
Allasalueella kloorin haju oli voimakas, mutta jossakin vaiheessa siihen oli yllättäen tottunut.
Vedessä sormiin tarttuviin hiuksiin ei kuitenkaan koskaan totu!!

Miinukset söivät plussat on loppu tulema käynnistä.
"Mäkin" kotimatkaeväät hoitivat mieltä ja vatsaa!
 

Ma 15.6. Sateinen ja tuulinen aamupäivä.
Rea kertoi kettujen ja ketunpoikien vilkkaasta vilistelystä heidän pihallaan varhain aamulla. Kettuja on runsaasti tänä kesänä ja ne ovat kaunisturkkisia ja monen värisiä. Joskus vuosia sitten juosta jolkotti vain yksi kettu ja silläkin oli kapi, mikä sitten lähiottelussa tarttui Doba-koiraan.

Päivänsäde lasketaan vesille huomenna.
Varmaankin jo tällä juhannusviikolla Levi pääsee aloittamaan odottamansa yhteisen purjehdusharrastuksen ja  -kauden isänsä kanssa.

Päivän piristys ja ohje tuleville polville.

Synttäreillä Jesse ja Levi ovat ötökkätutkijoita, iso "ötökkä", Elviira, on kaiken ulkopuolella terraariossaan. Dansku ja isänsä ovat vauhdissa, ei Danielan vauhti lopu edes mummin sylissä.

Ti 9.6. Pilvistä ja sateista on luvassa koko viikolle. Danielan synttärit kuitenkin vietettiin aurinkoisessa, mutta ajoittain viileässä säässä. Tällä viikolla: Levi on jalkapallokoulussa päivittäin klo 12-15, Daniela päiväkodissa ja aikuiset kukin töissä ja toimissaan,  Laiturikioski on vakiintunut kesäaikaan ja ainakin Teemu ymmärtääkseni laskee trimaraninsa (kolmirunkovene) vesille. Säiden ollessa mitä ovat on yritettävä suunnata ajatukset aurinkoisten päivien odotuksesta viileiden päivien mahdollisuuksiin. Lapsena  oli palkitsevaa, kun sateen sattuessa ei tarvinnut tehdä niitä lukemattomia päivittäisiä töitä, jotka äiti lähtiessään 1-2 päivän työrupeamalleen tehtäväksi antoi, vaan sai ihan hyvillä mielin viettää luppoaikaa. Yksinäisen ala-aste ikäisen lapsen luppoaika täyttyi mökillä vintin tavaroiden tutkimiseen ja mm. Valittujen Palojen selaamiseen ja myöhemmin lukemiseen.  Gunnaria koskevat hoitotahto ja ei elvytetä -päätös on tehty.   (Tätä kirjoittaessani, klo 9:28, kettu oli päivälenkillä ja kaiveli jotakin ikkunan edessä, mutta tein havainnon liian myöhään, enkä saanut kuvatuksi.)

Daniela syntymäpäivänään päiväkodissa tehdyn kruunun ja junakortin kanssa, lauantaina Soukan matkalla kuvatut sepelkyyhkyt ja Suinon uimarannalla saaristovene Aurora ja Daniela La 6.6. Huomenna virallinen synttärisankari on Jon, mutta juhlia viettää Daniela - onneksi olkoon molemmille! Nähtäväksi jää minkälaisessa säässä huomista eletään kioskilla ja naapurissa. Viime päivinä on tapahtunut paljon surullisia asioita kaukana ja lähellä, lähellä lähinnä liikenne on vaatinut "kesäuhreja". Itse roikun taas kiinni omassa tilanteessani. Gunnarin tila näyttää heikkenevän kaiken aikaa ja minun on vaikeata näkemisen jälkeen saada omaa oloa kasaan. Unirytmi on sekaisin ja ajatukset harhailevat. Olen yrittänyt palauttaa mieleeni Gunnarin isän viime vaiheita ja miettiä miltä Olga-mummosta on mahtanut tuntua. Kalle-vaari oli Kiljavan parantolassa 1974-75. Meillä oli perhe-elämässä paljon tapahtumia ja Gunnarin isän ja äidin asiat jäivät vähemmälle huomiolle. Matkan pituuden vuoksi vierailuja sairaalaan tehtiin harvakseltaan, ehkä kerran kuukaudessa tai harvemmin. Petterin ottaessa ensiaskeleitaan vaari katsoi sairaalan parvekkeelta. En tiedä miten se ajallisesti on mahdollista, sillä vaari kuoli 20.9.1975 ja sairauden loppuvaiheessa muistelen hänen olleen kotona hyvin heikkokuntoisena. Mummo hoiti vanhimman poikansa kanssa sairauteen liittyvät asiat ja sitäkin kautta me jäimme ulkopuolisiksi. Taidan toistaa itseäni todetessani, että varmasti tähän alakuloon on syynsä myös säällä. Auringonpaisteella on helppo olla kevyemmällä mielellä!

Rapsu on kahden päivän sisällä ollut 3 kertaa lastoituksessa. Omenankukat ovat vaihtuneet terälehtisateeksi ...ja tulppaanit ja voikukat ovat vaihtumassa unikoiksi.

Ke.4.6. Tänään, puolustusvoimien lippujuhlan päivänä, Daniela täyttää 2-vuotta! Hyvää syntymäpäivää, sunnuntaina juhlitaan! Säätyyppi on vaihtunut aurinkoisesta sateiseksi, mikä tarkoittaa sitä, että on otollinen aika ikkunanpesulle. Aloitin eilen. Nuoruudesta muistan Helsinginkadulla eräässä porttikäytävässä olleen tapana ikkunanpesijöiden kokoontua aamuiselle tehtävänjaolle. Näitä miehiä ämpärin ja tikkaiden kanssa näkyi sitten päivän mittaan liiketilojen ikkunoita pesemässä. Joitakin vuosia sitten palautui mieleeni tämä muistikuva ikkunanpesijöistä ja se, että heillä oli myös Lasolia (tai mitä se silloin olikaan) ja aloin lisätä pesuveteen Sinolia. Google 2003: Olen hyvin pihi, joten käytän ikkunoiden pesuliuokseen tiskiainetta (mitä vaan) ja lisään siihen lorauksen Sinolia. Tällä irtoaa rasva ja jopa tupakanruskea. Jos pesen 1-2 asteen pakkasessa, lisään Sinolia. Toinen vanha konsti kirkkaiden lasien pesuun on etikkavesi. Sillä pesen lasivaasit sisällä. Elämä on... vaihtopöytä. Kymmeniä vuosia sitten korvantaakse jääneen kirkasteen lisäksi painoin 2000-luvun paikkeilla mieleeni eräältä nuorelta naiselta kuulemani tiedon (äidin oppi), että  pestävät pinnat tuli ensin imuroida. Niinpä eilen  - siirsin huonekalut, jotta pääsin käsiksi ikkunoihin ja sain riittävän tilan työskentelylle - siirsin kukkaset ja muut esineet odottamaan jatkokäsittelyä - imuroin ikkunapinnat sisä- ja ulkopuolelta - pesin samat pinnat, kuin myös ikkunanpesun jälkeen pyyhin ko. huoneen pöytä- ja lattiapinnat - vaihdoin kyseisen ikkunan viherkasveille (5) mullan. Kaikkeen meni runsaasti aikaa, mutta se kannatti. Huoneilma tuntui hetkessä muuttuneen raikkaammaksi! Oletan, että miehet olisivat pesseet vain ikkunat ja puitteet, ja, että naisten tapa on toisenlainen. Heille syntyy työtä tehdessä visioita ja tarve hoitaa kokonaisuus kuntoon ja näin jokainen aloitettu projekti  lopulta "imaisee koko ihmisen".  Ikkunan pesuun liittyvät asiat omalla kohdallani osoittavat, että muisti kerää asioita  tavallaan aikaan, paikkaan ja ikään katsomatta, myös toteutus noudattaa samaa kaavaa eli se voi tapahtua vaikka vuosikymmenten päästä. Lapsuuden ja nuoruuden välimaastossa minä olin "äiti, joka hoiti kodin" ja äiti oli "isä, joka toi leivän pöytään" ja minulle kuului ikkunanpesu (ja sähkötyöt!!)  kodissamme 6. kerroksessa Fleminginkadulla.  Meillä oli 6-ruutuinen ikkuna, jossa 3 puiteparia (linkki talosta Helsinginkadun puolelta). Reunimmaiset puitteet avautuivat ja niiden kautta piti kurkotella  ohi keskimäisten ruutujen. Näin tehdessäni näin  alhaalla kadulla olevien ihmisten jännityksellä seuraavan tapahtumaa. Elämä on... suurta seikkailua ja itsensä ylittämistä!

Ti 2.6.
Kävin Gunnarin luona tänään ja nyt yritän lievittää suruani kokoamalla elämäni "pähkinänkuoreen".
Äitini kuoleman jälkeen sain kokea raamatun sanat Jumalan silmissä yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä todeksi myös ihmisen silmin nähtynä, kun katsoin äitini kuvia pienenä tyttösenä koulurakennuksen rappusilla ja ”muutama vuosi” sen jälkeen häntä ei enää ollut, ja minusta tuntui, että vasta alkuun päässyt elämä jäi kesken. Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen on oikea huokaus jokaiseen päivään. Elämä on niin lyhyt, ja kaduttavaa on niin paljon!

1940	1950	1960	1970	1980	1990	2000
-44 syntymäni, Suomessa sota loppui HUOM. Sotakuvat ovat raakoja! n. –47 oma kiertolaisuuteni alkoi	-52 asuminen äidin kanssa alkoi -59 oppivelvollisuus loppui ja työelämä alkoi	-62 parisuhteeseen Gunnarin kanssa -62  meille 1. koira -63 avioliittoon -67 äidiksi, Eva syntyi -68 Rea syntyi -68 helsinkiläisyys vaihtui espoolaisuudeksi	- kotiäitiys alkoi -74 Peter syntyi -74 oma koti rakenteille -75 Gunnarin isä kuoli -78 työputki seurakunnassa alkoi	-85 äiti kuoli -86 isä, jota en koskaan nähnyt, kuoli -88 muutimme Espoossa -tytöt lähtivät kotoa ja löysivät tulevat puolisonsa -88 Eva meni naimisiin -88 Gunnarin äiti kuoli	-90 1. lapsenlapsi, Ina, syntyi -92 2. lapsenlapsi, Tua, syntyi -94 3. lapsenlapsi, Kea, syntyi -98 Rea meni naimisiin -99 uusi koti rakenteilla	-01 4. lapsenlapsi, Levi, syntyi -02 Peter meni naimisiin -05 Gunnarin sairaus todettiin -07 5. lapsenlapsi, Daniela, syntyi -07 Gunnar pitkäaikaishoitoon -09 työputkeni loppui

Ma 1.6. Nimipäiväonnittelut Teemulle! Auringonpaistetta riittänee, mutta ennusteen mukaan sateitakin on lähipäivinä tulossa. Jokainen päivä on joillekin muutoksen päivä, mutta lukuvuoden loppuminen on muutoksen päivä suurille joukoille lapsia ja nuoria - se on askel seuraavalle askelmalle! Katsellessani TV:tä n. 22.30 aikoihin meni silmieni alitse kettu taaperoineen. Olikohan reviirin rajat opin alla? Koska tilanne oli ja meni enkä tietenkään edes olisi saanut sitä kuvatuksi voi linkistä katsoa ketunpentua. Kuvat: työn alla oleva mansikkamaa, taivaan sini (yritin googlata laulun Taivaan sinessä  suomenkielisiä sanoja, mutta niitä en löytänyt. ...nyt käyn mä onnea päin, sen sinessä taivaan mä näin, yhä ylemmäs lentäen liitäen kiitäen...) ja Gunnar 29.5. "Moi mummo, tulin hakemaan viikkorahaani", sanoi Levi ilmestyessään eilen viereeni mansikkamaalle. Hänen lähdettyään jäin pohtimaan asiaa. Lupaus viikkorahasta vuoden ajalle oli ensimmäinen vaihe ja siinä vaiheessa haarukoin vain maksupäivät, en tapaa, joten on aika siirtyä toiseen vaiheeseen eli sopia siitä miten raha pannaan maksuun. Tästä näennäisen yksinkertaisesta lahjasta voi saada monivaiheisen tapahtuman jo pelkästään maksajan puolelta. Se, että alkaa saada viikkorahaa on oma lukunsa. Saada viikkorahaa kodin ulkopuoliselta henkilöltä tuo tapahtumaan omat sävynsä. Entä sitten raha ja sen vaikutukset. Nähtäväksi jää miten raha saajaansa puhuttelee.

Gunnarin elon vaa'assa on tapahtunut muutoksia kaikille osapuolille huonompaan suuntaan; omatoimisuus on vaikeutunut ja kovat otteet ja uhkaileva käytös lisääntynyt.

to 28.5., päivä on alkanut kauniin aurinkoisena On ylenmäärin turhautunut olo eilisen hoitokodissa käynnin jälkeen. Puolisoryhmän jäsenyys innoitti odottamaan ideoivaa yhteistyötä hoitokodin kanssa, mutta nyt olen palannut maan pinnalle ja totean suosiolla laitostuvani Gunnarin rinnalla. Talo eläköön tavallaan, vieras saapukoon ajallaan. Pieniin yksityiskohtiin on turha puuttua, pääasia, että on hoitopaikka. Yllä oleva on pientä sen rinnalla, että Soukan koulun toiminnasta osa siirtyy Otaniemeen. Siirto koskee myös 2. luokan aloittavaa Leviä. Valmistelut ovat meneillään, mutta koulu ei ole informoinut vanhempia. Muutos on suuri ja herättää luonnollisesti paljon kysymyksiä, jotka auttavat perhettä valmentautumaan ja valmistautumaan tulevaan muutokseen. Kumppanuus on tärkeä asia! Monia muutoksia voi sietää paremmin kaikki osapuolet mukaan ottavalla suunnittelulla. Koulun tulisi olla opetuksensa takana myös näissä neuvotteluasioissa!  Koulua hallintokoneistoineen ei tarvittaisi, ellei olisi koululaisia vanhempineen. Ei siis mikään mitätön kumppani! Kuitenkin näin suuressa asiassa ja kaikille hankalassa tilanteessa tämä kumppani, joka on toiminnan varsinainen kohde, jätetään suunnittelu- ja nyt jo toteutusvaiheen ulkopuolelle.  Opetetaanko koulussa yhteistyötä ja toisen huomioimista? Juuri tulleen tiedon mukaan tänään on tullut kaupungin sivuille tiedote.

Kesällä -68 Taimi, Gunnar ja Rea

Ke 27.5. + 12,7 klo 6.30. Tavallista myöhempi ylösnousu selittynee yöllisellä puhelulla, jossa itsensä esitellyt naishenkilö kaipaili isäänsä. Vastaavaa soittoa en ole aiemmin saanut ja puhelun jälkeen jäinkin pohtimaan, olisiko pitänyt avata keskustelu. Iltalukemiseksi osui "maineensa menettäneen" Martti Paloheimon kirja Ota tai jätä. Otteita kirjasta: Sanotaan, että palava tuli, juokseva vesi ja nukkuvan lapsen kasvot ovat seikkoja, joita ei koskaan väsy katselemasta. Lisäisin omasta puolestani niihin vielä neljännen: ohi vaeltavien ihmisten piirteet. En tiedä mitään kiehtovampaa ja mielenkiintoisempaa kuin tarkastella ihmisiä ja heidän kasvojaan... Samoin tarjoaa lakkaamatta uutta ihmisten arkielämän ongelmiin syventyminen. On kiinnostavaa seurata, miten syyn ja seurauksen lait, ihmisen hyvyys ja pahuus, itsekkyys ja epäitsekkyys niissä heijastuvat, miten ihmisestä säteilevä vaikutus tuntuu ympäristössä ja aiheuttaa kaikenlaisia seuraamuksia toisten ihmisten elämään... ... on mielenkiintoista ja usein jopa liikuttavaa seurata, miten jokainen yrittää löytää omaan elämäänsä jonkinlaiset puitteet ja elämisen muodot... Ihmisenä olemiseen liittyvien asioiden ja ilmiöiden havainnoiminen ja pohtiminen sillä tasolla, jolla pystyn asioita omaksumaan on tullut osaksi minua. Alkulähde löytynee  lapsuudesta. Epävarmuus olosuhteiden jatkuvien muutosten ja aikuisten vaihtumisen myllerryksessä vahvisti itsesuojeluvaistoja. Oli turvallisuuden vuoksi tärkeätä oppia lukemaan kulloinkin lähellä olevan aikuisen kasvoja ja käyttäytymistä (kehon kieltä). Lapsena olin riesa ja vaiva, en vain itseni vuoksi, vaan myös vallitsevien olosuhteiden vuoksi (kumpi on syy, kumpi seuraus?). Varmaan myös ilo, mutta siitä ei ole yhtä vahvoja muistikuvia (kukapa hyviä asioita muistaisi!?). Uskon, että ihmisessä on sisäsyntyisenä oikeudentaju, josta käsin lapsikin jo varhain ymmärtää mikä on oikein ja mikä väärin teoista, joiden kohteeksi hän joutuu tekoihin joita hän itse tekee. "Kaikista ei voi pitää, riittää, että rakastaa!" Kaikesta elämässään ei voi pitää, riittää, kun antaa anteeksi itselleen ja muille.

Kukkia hautausmaalle ja pihalle. Levillä riitti hommia tyyliin vie mennessäs, tuo tullessas.

Ti 26.5.   aamulla   ,  muina aikoina Sunnuntaina  olimme aamupäivällä Rean ja Levin kanssa Rean isovanhempien haudoilla. Reissun eräs opetus: Olin täysin tietämätön mikä/missä on Suomen vanhin kivikirkko. Onneksi on google! Suomen vanhin kivikirkko on Ahvenanmaalla sijaitseva Jomalan kirkko, joka rakennettiin jo 1200-luvun loppupuoliskolla. Mannermaan ensimmäinen kivikirkko oli Turun tuomiokirkko, joka vihittiin kesäkuussa 1300. Muut mantereen kirkot rakennettiin vuosien 1420-1550 välisenä aikana. Espoon Pyhän Matteuksen harmaa kivikirkko. Rakennusaika 1485-1490. Espoon kivikirkko on 1.1.2004 alkaen ollut Espoon tuomiokirkko. Äitini siunattiin 27.4.1985 Espoon kirkossa ja haudattiin kirkon tuntumaan. Gunnarin vanhemmat on haudattu (isä -75, äiti -88) viereiselle siunauskappelin hautausmaalle. Haudoilla käynti, ja matka kaikkinensa, viritti miettimään hapettomaksi käyneen oman elämän elvyttämistä. Sijainnin paikantamisen koordinaatteja: Onko urautunut elämä kuihtunut vai turvallinen elämä? Missä iässä ja elämänvaiheessa altistuu oman elämänsä kadottamiselle? Elämä, suorituksen ja suoriutumisen juoksupyörä?