 |
Mari Lindgren s. Pääläinen - syntynyt Helsingissä -44 |
|
|
Mari Lindgren s. Pääläinen - syntynyt Helsingissä -44 |
|
Ti 23.4.2013 
Olo tuntuu kevyeltä. Yhteisvastuukeräyksen elokuusta jatkunut panostus alkaa olla loppusuoralla ja oma aktiivinen helmi-huhtikuu jäi viime viikonloppuna taakse. On kiitoksen ja kiitollisuuden aika. Olen saanut olla terveenä ja tietokone on toiminut. Aina ei ole ollut näin hyvin.
Tänään on muutenkin iloinen mieli ja ajatus on tulevassa - toukokuussa ja sen jutuissa - on muutamat syntymäpäivät ja tietysti äitienpäivä!
Jokin päivä sitten palautui mieleeni kuunnella jazzia. Olin jo unohtaa miten piristävää se on. Nyt olenkin kuunnellut minulle hyvää jazz-kanavaa ja antanut musiikin viihdyttää taustalla äänikirjojen ohella. Äänikirjoissa on menossa Reino Leväslaihon Sallasta itään sotajuttu, vuodelle 1943 sijoitettu sissitarina. Luettavissa kirjoissa on menossa Conn Igguldenin Keisari sarjan Rooman portit. Lukeminen ei ota edistyäkseen, sillä kirja ei vedä mukaansa ja lukeminen on ihan pakkopullaa vielä s. 82 kohdalla.
Eilen klo 06 yllätyin, kun kauriit olivat vallanneet pihan. Arvasin, että vasta havaitsemani kesänalut kiinnostivat. Sellaista se on, kun "ystävät" tulevat lähelle, liian lähelle, eivätkä osaa kunnioittaa toisen reviiriä.
Muutama viikko sitten osui käteeni HS 8.4.2009 ja sen juttu Vippi vai ystävyys? Siinä todettiin, että rahan lainaaminen on varmin tapa sotkea ystävyys. Miten siis suhtautuisin tähän, että tulppaanien alut ja nupuillaan olevat krookukset on syöty? Pahempaakin on tapahtunut. Rivit ympärillä ovat harvenneet, joten mitä yksistä kukkasista. Jos kauriit kuuluvat päivittäiseen elinpiiriin ja olen antanut niiden vallata pihapiirin ei auta surra, jos ne tulevat "iholle".
Olen ostanut kaksi perunaa 23.2. ja toiset kaksi 28.3. Nyt ne ovat paistumassa ja tuoksu on taivaallinen. Tällaista on yksinäisen vanhan lesken elämä!
Huomenna aktivoin saattohoitokäynnit ja siitä alkanee jokin uusi elämänvaihe.
Kuvia mm.lauantain YV-tapahtumasta, Benjamin uimassa sunnuntaina ja sitten näitä tavanomaisia pihakuvia.
La 20.4.2013
Yhteisvastuun lipaskeräys pitää kiireisenä, mutta silti on otettava kantaa ja todettava, että vanhemman tehtävä on suojella lasta ja lapsuutta.
Ei kaikki mielenkiintoinen ole lapsen kasvulle ja mielen muodostumiselle hyväksi, vaikka se olisi sallittuakin, kuten esim. aitojen ihmisruumiiden näyttely Heurekassa, jossa suositellaan alle 8-vuotiaan tutustuvan näyttelyyn yhdessä vanhemman kanssa. Mutta millä vanhempi rajoittaa lapsen mielikuvitusta, lapsi kun ei osaa käsitellä asioita aikuisen tavoin.
Ke 17.4.2013
Puoli kuuta peipposesta...
Peipposia en ole nähnyt, mutta liverrys kuuluu kyllä. Näkisinkin varmaan, jos laittaisin lintulaudalle ruokaa. Ehkä ylitän huomenna lumivallit ja alan ruokinnan.
Kauriiden ruokintapaikat olen siirtänyt pihan laidoille ja se näkyy katraan katoamisena.
Enää ei ole yhteneväistä tusinan laumaa, vain joitakin hajallaan olevia yksilöitä siellä täällä.
Sunnuntaina tein tämän muutoksen, mutta samaan aikaan tapahtui muutakin.
Irrallaan juossut ajokoira piti kauriita liikkeellä muutaman tunnin. Ja meillä kotirauha oli tiessään, kun koirat sisällä osallistuivat haukkuen ja ulisten jahtiin aina kun ääni kantautui niiden korviin. Pari kertaa näin juoksijan ja yritin saada läkähtynyttä koiraa pysähtymään, mutta viettiä oli toteltava ja matkaa jatkettava. Sunnuntaina illansuussa näin muutaman kauriin ja tänään niitä oli jo useita, vaan ei laumaa.
Tiedän, että minulle tulee ikävä noita elikoita.
Keväällä saa leikkiä vesileikkejä
Saa tehdä purosia ja kerätä vettä saaveihin ja leikkiä vedellä ja harjalla ja samalla tulee puhdasta jälkeä.
Kauriiden ruokintajätökset eivät tosin ole näin leikkimielisesti sadevedellä puhdistettavissa. Siihen tarvittiin sekä lapiota että reilua vesisuihkua. Ja entäs sitten ristiin rastiin menevät ruskeakuorutteiset polut lumisella pihalla. On odotettava vielä pitkään ennen kuin harava pääsee heilumaan ja kokoamaan luonnonlantaa kompostiin.
Vaihdoin puhelinoperaattoria. Uudelta operaattorilta tuli 11.4. tekstiviesti: "Puhelinnumerosi siirtyy 17.4.13 15:09. Laita uusi SIM-kortti puhelimeen, kun nykyinen kortti ei enää toimi." Minuutin tarkkuudella ilmoitettu aika oli aika huvittava ja siksi kiinnitin aivan erityisesti huomiota sen paikkansapitävyyteen. Nyt on ilta ja keskiyö lähestyy, ja nykyinen kortti toimii edelleen.
Ma 15.4.2013
Kadottamispäivä
Eilen totesin kadottaneeni MP3 soittimen ohjeet,
ohjeet jotka olin varta vasten ottanut esille tutustuakseni ominaisuuteen, jonka muistini on kadottanut.
Tänään kadotin jotakin paljon arvokkaampaa, jotakin sellaista,
jota olen odottaen hellinyt hyvin kauan, mutta jonka muistini nyt joutaa kadottamaan.
Monenlaisten kadottamisten kanssa ihminen joutuu askaroimaan elämänsä aikana,
mutta luottamusta itse elämään en haluaisi kadottaa.
Kun oma arvo joutuu käväisemään nollalukemissa on hyvä palauttaa mieleen
'Sä arvokas oot, sä osaat ja voit. Mä tuollaisna rakastan sua'
Elämä on toivoa täynnä, toivoa löytää uutta kadotettavaa - asioita tai ihmisiä.
La 13.4.2013 
Sota koettelee.
Eeva Kilpi kuvaa lapsena kokemansa sodan muistoja kirjassaan Talvisodan aika.
Vaikka kirja on vasta aluillaan se jo nostaa pintaan näitä ajatuksia omasta tilastani.
Hävettää.
Minun aikapankissani on aikaa. Oikeastaan aika on se ainoa anti, joka on omaani ja siksi vapaasti annettavissani.
Lisäksi minulla on terveyttä, ja olosuhteet, jotka mahdollistavat oman mukavuusrajan ylittämisen.
Kaiken pitäisi olla ihan kohdallaan, mutta oleminen ei silti ole esteetöntä.
Tahtotilani haluaa pitää kaiken itsellään.
Tänäänkin olisi ollut viisautta lähteä heti aamulenkin jälkeen liikkeelle, mutta tässä minä istun ja väännän näitä sanoja kuvaamaan omaa tilaani,
vaikka tiedän, että nopea toiminta ilman sen enempiä mietintöjä tuottaa parhaimman lopputuloksen ja nopean kotiinpaluun, sen, mitä aina tavoittelen.
Taisin tulla asian ytimeen. Tekemiseni ovat suorituksia. Sydämeni ei syki innosta, se vaan lotkottaa.
Ei ihme, että hävettää.
Ke 10.4.2013 
Suorastaan pelottavalla nopeudella viikot vierivät ja aika kuluu.
Hetki sitten oli maaliskuu ja nyt kolmannes huhtikuustakin on takana. Apua!
Osaanko nauttia näistä päivistä - osaanko elää, osaanko elää hyvin?
Kävin maanantaina kampaajalla leikkauttamassa hiukset,
sen pitkän ja harmaan hiirenhännän, jollainen mummollakin oli ollut.
Kampaaja, nuori nainen, kysyi mallista. Sanoin, että lyhyeksi kuin miesten hiukset. Ei kai sentään, ihmetteli hän ja kysyi, haluanko säilyttää hiukseni tai ainakin osan niistä. En halunnut, mutta napattuaan niskasta pituuden pois halusinkin toisen mallin. Sanoin, että jätetään tämä pituus. Hän oli tyytyväinen ja minä myös. Tässä pituudessa on tarpeen tullen vielä ottamisen varaa.
Ja kaiken aikaa kampaamon peilistä katsoi minua vanha ja surukasvoinen nainen.
En minä, koska en ole vielä tottunut omaan vanhuuteeni, en ole vielä oppinut hyväksymään muotoni muuttumista. Nyt olo on kevyempi, ehkä hiukan uudistuneempikin, mutta ei nuorempi.
Su 7.4.2013 
 |  | Pohdin jatkanko kesällä työlästä mansikkamaan pitoa vai luovutanko alueen kauriiden laitumeksi. Vaikka en ole päätynyt suuntaan enkä toiseen olen kuitenkin alkanut ohjaamaan kauriita hiukan syrjemmäs ruokailemaan, mutta vielä maanantaina ne olivat tutusti kaikkialla. |
To 4.4.2013 
Me olemme olemassa niin kauan kuin meidät muistetaan
Ajatus saattaa olla lainaus Kjäll Westön romaanista Missä kuljimme kerran.
Viereinen kuva on otettu Taavetissa 1918.
Kuvan ottamisen aikaan oli Suomessa sisällissota.
Kuvassa ovat kälykset Helmi ja Aino. Aino-mummon sylissä on n. vuoden ikäinen Veikko.
Perheen muut lapset ovat Impi, Taimi ja Inkeri, 1920 syntyi Viljo ja 1922 Laura.
Toivottavasti muistan aina sukuni, sen juuren, josta olen lähtöisin.
Ja ne olosuhteet, joissa esivanhempani ovat varttuneet.
Ja ymmärrän, miksi elämä kohdallani on kuin on.
Jos itse eläisin sodan keskellä, minkälainen mahtaisinkaan olla,
kun rauhan keskellä eläessäni en ole tätä tyytyväisempi,
vaikka kaikki on paremmin kuin hyvin.
"Ei mitään multa puutu, ja puuttuu kuitenkin"
|
|
| Ma 1.4.2013 |
Taimi 1947 | Helmi-täti samalla hiihtoretkellä | Ja edelleen Taimi. | Eilisen aamun päätön "pääsiäispupu". |
To 28.3.2013 |
|
|
|
|
|
|  |
Ma 25.3.2013
On ollut virkistävää neuloa pitsineuletta. Aloitin eilen sukkaneuleen lapselle, mutta valmistuessaan ne ovat sukat aikuiselle. En tiedä kuka käyttää pitsineuleisia vaaleita nilkkasukkia, mutta niitä on mukava tehdä ja haluisasti otan neuleen mukaan esim. tänään hammashygienistin odotushuoneeseen.
Leipärallia: tänään sain pienittyä 17. ja 18. säkillisen 20 säkin erästä, ja nämä menivät pieniksi Tuntemattoman sotilaan seurassa, melkein. Vain kaksi säkillistä joudun pienimään hiljaisuudessa ennen uuden äänikirjan tuloa. Mutta uusia leipiä ei tarvinnut odottaa! Aamulla tuli tieto 10. säkillisestä, mutta noutopaikka oli tyhjä. Klo 16 säkilliset tulivatkin suoraan kotipihalle. Tämän leipärallin vuoksi olen iloinen lumesta, pakkasesta ja suuresta määrästä ruokailijoita!
Joitakin päiviä sitten Ramses poikkesi lenkkipolulta kahtena peräkkäisenä päivänä. Uteliaisuuteni heräsi ja löysin kauriin raadon tai oikeastaan osia siitä. Soitin tutulle metsästäjälle. Hän arveli kyseessä olevan vasan, jonka osia ketut olivat kuljetelleet. Löydön jälkeen selittyivät myös varisten äänekkäät peijaiset juuri sillä suunnalla.
Palmusunnuntain kuvia. Veli ja hammaskeijulle ensimmäisen hampaan luovuttanut sisar, serkku-tyttö koirien kanssa ja se mielihyvää tuottava neule. 
Pe 22.3.2013
Lapsi on vanhemmilleen aina lapsi, aikuisenakin, eikä sellaista päivää ei ole, ettei jonkinlainen huolenpoikanen omien lasten elämästä pyrkisi mieleen. Joskus ajattelen, että vasta muistisairaus saattaa vapauttaa tästä kierteestä. Ja toisaalta pelkään, paljon unia näkevänä ihmisenä, että asiat, joita en voi käsitellä tulevat kuitenkin uniin, ja muistisairaus estää ikävien, surullisten ja välillä kauhistavienkin unien tuoman ahdistuksen purkamisen.
Olisihan se ihanaa, jos voisi vapauttaa itsensä (ja lapsensa) murheen kantamisesta ajatellen, että "huominen päivä pitää murheen itsestään".
Itse olen ajautunut tälle murehtimisen raiteelle enkä taida oppia uusille urille, esim. elämään vain tässä hetkessä ja vain itselleni. Ja kuka vanhempi, tai ainakaan äiti, voisi elää vain itselleen lapsiaan ajattelematta? Eikö ole luonnollista ajatella omia lapsiaan ja myös omia vanhempiaan – elää jotenkin kaksisuuntaisesti? Oma kokemukseni on, että vasta vanhempien kuoltua voi elää vain yhteen suuntaan, itselleen ja lapsilleen.
Muutamia kuvia lapsuudestani vv. 1948-49 ja ihanasta kaniturkista, jonka pehmeyden saatan hyvin muistaa vielä lähes 65 vuoden jälkeen. Äiti on näiden kuvien toisella puolella ja toisella puolella on 1) Helmi-täti (mummon sisko), 2+3) kauppatorilla, 4) Helsingin talvipuutarhassa, 5) pienen äidin kanssa II linja 17 kallioilla (rakas leikkipaikka, jossa mm. Pelastusarmeija kävi säännöllisesti laulamassa tahdittaen esiintymistään isolla rummulla. Takana oleva rakennus on silloinen Lastenlinna.). 6) Pusulassa talo, jossa olin paossa huostaanottoa ja jossa sain monenlaisia kokemuksia talviajan elämästä maalaistalossa, ja missä sattui ja tapahtui kaikenlaista lapsen mieltä hämmentävää. Muistoihin on jäänyt myös miten äidin vierailun jälkeen juoksin itkien pitkin maantietä bussin perässä vähäisillä pikkulapsen voimillani. Surullista aikaa!
Ti 19.3.2013
Öljy tuli eilen, vaikka kolmen soiton jälkeen lupaus annettiin vasta tälle päivälle.
Olin hetkeä ennen öljyn tuloa asettunut sänkyyn lukemaan, mutta arvelu edessä olevasta kylmästä yöstä veti mielen alakuloon ja aloin nukkua.
Havahduin seinän takaa kuuluvaan tutun oloiseen kolahdukseen ja hetken emmittyäni nousin tarkistamaan tilanteen. Toisesta päästä koti oli valoisa öljyauton perävalojen ansiosta. Totesin, että kaikenlaista saattaa tapahtua ilman, että sen huomaa, tai että koira ilmaisisi jotain outoa olevan tekeillä, sillä olihan säiliöauto tullut pihaan perä valaistuna ja kuljettaja oli kävellyt "nukkumahuoneen" sivuitse raahaten tarvittavia letkuja mukanaan. Todettuani tilanteen laittauduin ulos ottamaan tilauksen vastaan.
Se, että sama määrä öljyä riitti viime talvena 42 päivää kauemmin herätti uteliaisuuteni ja pani etsimään syytä lämmön vaihteluista tämän rakennuksen ympärillä.
Pidän tapanani merkitä klo 06 ulkolämmön seinäkalenteriin. Yksinkertaisesti laskettuna yhteen ja jaettuna kuukauden päivillä sain alla olevat lukemat.
Tuntemattoman sotilaan Hietasen sanoin totean "Mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty."
2012 tammi -3,7 | 2012 helmi -7,14 | 2012 maalis -2,73 | 1.1.-19.3.2012 -4,52 |
Su 17.3.2013
Viereisen kuvan materiaali on eilen päättyneeltä kurssilta, jonka sain onnellisesti käytyä ilman poissaoloja.
Koulutuksen sisältö: Kuolema, suru, surutyö, oma suhde kuolemaan, saattohoito, vuorovaikutus, kuolema eri kulttuureissa, vapaaehtoisen tehtävät saattohoidossa, vapaaehtoistoiminnan periaatteet ja tuki.
Naapurustossa on ollut sairautta ja olin jokseenkin vakuuttunut siitä, että olen seuraava potilas, mutta ei vielä.
Helpottunein mielin annan kuullun, opitun ja koetun laskeutua itseeni odottamaan edessä olevia haasteita.
Pe 15.3.2013
Kiinteistöveroviikolle sopii kiinteistön haasteet
Viimeisillä viivoilla mennään lämmitysöljyn kanssa ja nähtäväksi jää ennättääkö 1-6 arkipäivän kuljetus perille ennen säiliön tyhjentymistä. Viime talvikautena 4.11.2011-27.3.2012 tuhat litraa riitti 145 päivää, 6.12.2012-18?.3.2013 vain 103 päivää. Eroa on 42 päivää ja siksi tilanne tuli jonkinlaisena yllätyksenä.
Esteetön perilletuonti on kuitenkin varmistettu. Lapioin reitin ja varmistin, että se on turvallinen.
Mutta, koekäyttäjä löysi sen vajaan metrisen liukkaan kallion, jossa sepeli ei pitänyt jalkojen alla, ja otti ja kaatui. Onnekseni oli koekäyttäjä, sillä jos kaatuja olisi ollut "öljykuski", niin kuka tietää kuinka kallis paukku siitä olisi tullut.
Yllätys on ollut sekin, että lokasäiliön kanssa on jonkinlaista ongelmaa, mutta ei ehkä niin pahaa, kun odotin olevan. Kevään edistyessä lämpimälle puolelle saataneen asiat kohdalleen.
Metsässä oli kova pukkien juoksukisa, mutta kun ennätin kameran kanssa ikkunaan, oli pihalla vain yksi nutipää märehtijä ja sekin pakeni paikalta.
Nyt ei auttaisi kenenkään paeta, vaan päin vastoin, jokaisen olisi oltava leipätalkoissa. Ja lisää leipää on ollut tarjolla, mutta nyt on ollut kieltäytymisen paikka.
To 14.3.2013 
16:00
Vapaapäivä, ja olen vain oleskellut ilman sen kummempaa ohjelmaa, syönyt ja lueskellut. Syömisen vuoksi on raskas olo ja luetun vuoksi on vaikeata palata Kublai-kaanin matkasta tähän päivään. On yritettävä ottaa napakasta otteesta kiinni, ettei mene ihan hukille koko päivä!
Kauriskuvissa on uros, jolla on niskassa karvaton alue. Olin siitä huolissani, mutta huoli hiukan lievittyi huomatessani, että joillain muillakin yksilöillä on samanlainen alue.
Ma 11.3.2013
Tervetuloa arkeen!
Mustat säkit portinpielessä ovat leipäsäkkejä, joita tuli tänään 20.
Määrästä olisi ollut suuri ilo, jos se olisi tullut puutteeseen,
mutta nyt ilo oli otettava irti siitä mistä sen sai - kotiinkuljetuksesta!
Leivän tie on ihmeellinen.
Säkeissä olevat leivät ovat olleet tarjolla mikä missäkin kaupassa.
Hyllystä ne ovat eri käsien kautta siirtyneet jaettavaksi vähävaraisille espoolaisperheille.
Runsauden vuoksi matka on jälleen jatkunut. Nyt uusien käsien kautta meidän portille jaettavaksi edelleen
kauriiden ja muiden tähän aikaan vuodesta liikkeellä olevien eläinten, kuten ketun, ruoaksi.
Leivän tie pellolta kulutukseen voi olla melko pitkä ja yllätyksellinenkin ketju.
Surullista on, että samaan aikaan, kun minä pienin leipää eläimille joissakin perheissä on jatkuva leivän nälkä!
Su 10.3.2013
Tänään on tarpeellinen palautumispäivä kaksipäiväisen yhteisvastuurupeaman jälkeen.
Eilen, palatessani uupuneena kotiin väsymys pani toteamaan,
että olen siirtynyt reilun harppauksen mummosta mummuksi - niin kotoisalta tuntui vanhusten seura.
Tila saattaa muuttua levon jälkeen, kunhan saan otteen omasta elämästäni.
Lippulaivassa otetussa kuvassa on nuorin kerääjistä pitäen kiinni turvallisesti lippaan sisällä olevan äidin kädessä.
Edellisenä päivänä keräämässä oli muutamaa vuotta vanhempi isoveli,
jolla oli keräysjakson loputtua vaikeata luovuttaa itse keräämänsä rahat pois.
Kuinkahan kauan kestää, kun joku tekee valituksen lapsityövoiman käytöstä?
To 7.3.2013
Matalalentoa Yhteisvastuukeräyksen merkeissä tämä viikko ja viikonloppu.
Ja sitten, jos huonosti käy, naapurustostoon pesiytynyt flunssa löytää uuden uhrin minusta, kun kiireestä rakentunut suojamuuri väistyy.
Vielä muutaman päivän vietän tässä seurassa:
Ti 5.3.2013
Joskus elämä tuntuu pienen hetken ajan kevyeltä ja helpolta.
Nyt on se hetki - ei ahdista kuolema eikä elämä.
La 2.3.2013
Muistoja kiireitten keskellä
Saattohoitokoulutus jatkuu.
Aihetta oli syventämässä lääkäri, jonka olin nähnyt joskus jossakin.
Pinnistelin muistiani ja selvisi, että hän oli lääkäri joka kävi hoitokodissa vahvistamassa Gunnarin kuolleeksi.
Miten hän saattoi sen muistaa?
Kerroin tilanteen, jossa toteaminen tapahtui. Huoneessa oli vainaja, vauva ja kaksi touhukasta naista. Hän sanoi, että oli toukokuu.
Kyllä, oli toukokuu. Kuolema tapahtui 3:05. Valmisteltuamme yöhoitajan kanssa Gunnarin matkalle ajoin vähäisessä vesisateessa alkaneen aamun kajossa kotiin lepäämään,
ja muutaman tunnin kuluttua palasimme Rean ja vauvan kanssa tyhjentämään huonetta.
Kuka voisi olla muistamatta niin erityistä näkyä kuin vauva ja vainaja samassa huoneessa keskellä muuttomyllerrystä?
Ke 27.2.2013
Mummo maailmalla
Emman eli Mimmin päiväkodissa oli tänään isovanhempien vierailupäivä. Itse olin Mimmin ryhmän, jossa kuusi 1-2 vuotiasta lasta ja neljä hoitajaa, ainoa isovanhempi. Ainoana vierailijana olin ihmeteltävä henkilö. Puitteiltaan vierailu oli vaatimaton, mutta kahdenkeskisenä kokemuksena koskettava.
Ensin Mimmi otti hämmentyneenä tilanteesta selkoa, sitten lähentyi legojen välityksellä ja lopulta löysi tiensä mummon syliin. Yhteyden löydyttyä "luimme" kirjoja, mutta yhteiselo jäi lyhyeen, kun tuli aika siirtyä mehulle ja sitä kautta pihalle.
Aikaa isovanhempien vierailulle oli varattu 1,5 tuntia, mutta itse koin saavani siitä vain puolet. Olisin mielelläni viettänyt päiväkodin sisällä arkea Mimmin opastamana sen toisenkin puolikkaan, mutta tässä ryhmässä päätettiin, että kaunis aurinkoinen ilma on nauttimisen arvoinen asia.
Ulkona n. 5-vuotias poika lyöttäytyi viereeni ja sanoi, kuule, sinä olet oikeastaan aika vanhan näköinen. Minä, tiedätkös, olen vanhan näköinen, koska olen vanha.
Ja tämä kohtaus, näin isovanhempien päivänä, jonka korostettiin olevan oikea mehun ja muumi-keksin arvoinen juhlapäivä, sopi kuin kerma kahviin.
23.2. otettu kuva on kopsattu FB:sta. Otin vierailulta yhden ainoan kuvan, eikä sekään tallentunut kameraan.
Ma 25.2.2013
Yöllä, upean kuutamon valaisema piha oli autio. Tämän kävin toteamassa ja palasin takaisin sänkyyn mietiskelemään päivän tapahtumia, joista päällimmäiseksi nousi levollinen olo kirkossa samassa penkissä ikäisteni naisten keskellä. Monta kymmentä vuotta on takana kirkkoelämää. Monet messussa kävijät ovat vanhentuneet kanssani samaan tahtiin. Kiitollisena ajattelin tätä yhteisöllisyyttä.
Tästä hyvästä mielestäkö seurasi se, että siirryin ajatuksista uneen, uneen, jossa päätin hiukan lennellä katselemassa entisen asuinpaikkamme ympäristöä ilmasta käsin ja vielä laajemmalle, aina hoitokotiin saakka. Tällä kertaa lentäminen tapahtui jonkinlaisella alustalla ja sillä laskeuduin hoitokodin pihaan. Tähän saakka ajattelu ja uni oli ollut miellyttävää, mutta hoitokodissa asukkaat ja hoitajat olivat vaihtuneet. En nähnyt yhtään tuttua ihmistä. Paikkakin tuntui vieraalta ja hoitajat toivat ikävällä tavalla työn epäkohtia esille. Paikka ei tuntunut enää omalta. Tähän uni päättyi, tai ainakin sen loppu katosi muistista.
Kaiken kaikkiaan yö oli mukavalla tavalla vilkas.
Aamun hämärässä ulkokierroksella tuli todettua, että ruoan menekki pihalla on ollut melkoinen, vaikka en eläimiä 02 aikaan nähnyt ainuttakaan. Ennen illan omaa aikaa pihalle viemäni ruoat oli syöty ja kokemus on opettanut, että uusi ruoka on vietävä paikalle hyvissä ajoin ennen auringon nousua, mikäli haluaa ruokkia kauriit (12) ilman variksia. Kippasin herättyäni paloittelemani leivät aamupalaksi katraalle, joka jo odotti turvallisen välimatkan päässä metsikössä.
Etsinnässä on pelote variksille, vaan ei kauriille, mutta en ole toistaiseksi keksinyt mikä se voisi olla.
La 23.2.2013 "Kevätsää, lämmittää, luonnon kaiken herättää..." Tänään ei aurinko paista, mutta alkuviikon kuvat todistavat auringon paistaneen tällä viikolla.
 |  |  |
 |  |  |
 |  |  |
To 21.2.2013
Auton rikkoutumisesta aiheutuvat seikat heikensivät eilen hetkeksi harkintakykyäni ja niin pääsivät ennen aikojaan karkaamaan huuliltani lopettamissanat, jotka olivat kylläkin jo kuukausien ajan kypsyneet mielessäni. Näin päätin yhden vapaaehtoistehtän.
Rinnakkaiselo missä tahansa ympäristössä on vaikea laji. Kritiikittömästi omilla ehdoillaan elävä ja itseään toteuttava henkilö
voi tarkoittamattaan ja tahtomattaan sammuttaa elonkipinää ympärillään ja saada aikaan tilanteesta pakenemisen.
Nyt on kevyt olo. Auto on korjaamolla, aurinko paistaa ja ahdistavaksi muuttunut ihmissuhde on päättynyt.
Ti 19.2.2013
Kaikenlaisia arjen juttuja
Ennen vuosina 2001–2002 toteutettua hammashoitouudistusta noin kolmannes suomalaisista asui alueilla, joissa terveyskeskushammashoitoon pääsi koko väestö ilman ikärajoja, kolmannes alueilla, joissa terveyskeskukset hoitivat pääasiassa vuonna 1956 tai sen jälkeen syntyneitä, ja kolmannes alueilla, joissa terveyskeskukset omilla päätöksillään tarjosivat palveluja vain tätäkin nuoremmille.
Perjantaina lainasin uuden äänikirjan, Agatha Christien Murha Mesopotamiassa, jonka tänään palautin hakiessani Täällä Pohjan tähden alla viimeisen osan äänikirjana.
Ensimmäinen levy Agatha Christien kirjaa tuntui lattealta vahvan suomalaisen tarinan jälkeen, mutta yllättävää oli, että jäinkin lopulta kaipaamaan Mesopotamian tapahtumia.
Viimeiset rikostarinan levyt kuuntelin pakatessani vaatteita Narvaan. Pelkäsin homman viimeisen vaiheen jäävän tekemättä, sillä siirtäessäni autoa lastauspaikalle siitä kuului paukahdus ja ymmärsin jousen menneen poikki. Rohkenin liikkua autolla (ja huomenna on tehtävä samoin), josta reilusti rattia suuntaan tai toiseen käännettäessä kuuluva paukahdus ilmoittaa jotain olevan vialla. Soitin Biliaan, mutta siellä oli ruuhkaa, joten ainakin huomiseen siirtyi vastasoitto.
Tänään tuli kuolemaan liittyvä pohtimis- ja toteuttamistehtävä ja on suunnattava ajatuksia tietoisesti tähän aiheeseen kurssin vuoksi.
Eläimille on ruokaa, ja sitä kuluu paljon! En tiedä onko tämä "harrastus" koskaan ollut näin työlästä ja aikaa viepää kuin nyt, mutta silti olen saamapuolella.
Enää en iloitse määrästä, vaan laadusta, sellaisesta hiljaisesta läsnäolosta ja luottamuksesta, katseesta ja lähestymisestä.
Su 17.2.2013
Tänään on tungosta aivoissa ja ajatuksissa.
La 16.2.2013 14:30
Aamupäivän reissuilta kotiutuneena päivitän kotisivua odotellessani lasta yökylään.
Historian kulussa muutokset ovat rajuja.
Näinkö sen pitää olla, että omaa vanhempaansa ymmärtää vasta jälkikäteen historiaan tutustuttuaan?
Katumusta ja syyllisyyttä tuntien tajuaa minkälaisen peilin kautta vanhempi peilaa oman lapsensa kasvua, kehitystä ja aikaansaannoksia. Ja sama kierre jatkuu seuraavissa sukupolvissa. Vain historia avaa ymmärrystä tehtyihin ratkaisuihin, ajatuksiin, asenteisiin, arvoihin ja odotuksiin. Ihminen on, paitsi perheensä tuote, myös sen historian muovaama, jota perhe kantaa mukanaan.
Kuvassa Aino äidin kanssa sisarukset Impi, Inkeri ja Laura, sekä Arvo-serkku 6 vuotta kansalaissodan jälkeen Viipurin Pihlajamäessä 1924.
La 16.2.2013 9:00
Minne kaikki aika katoaa, nakertaako sitä vanhuuden hitaus?
On arki taikka pyhä pyrin aloittamaan päivän puuhat 06. (Oma lukunsa ovat nämä yölliset pihatarkastukset ikkunasta käsin, jotka tällä hetkellä ovat vakiintuneet 01 ja 03 tarkastuksiin. Jos vanhus jo kotonaan harjaantuu yöhiippariksi, niin miten hän hoidossa ollessaan pysyisikään vuoteessa ilman lääkitystä?)
Tänään aamuohjelma on jakautunut huoltohommiin; on vaatehuoltoa, Bonon huoltoa, kauriskatraan huoltoa. Nyt oma aamupala ja sitten maailmalle.
Välillä kaiken karvaiset ajatukset kiertävät päässä ja jotkin niistä haluaisivat tulla näkyville, mutta yhä useammin tuntuu siltä, että niiden merkitys on olematon.
Rinnalla kulkevan ja yhteistä elämää jakavan ihmisen arvon ymmärtää viimeistään silloin, kun häntä ei enää ole. Ei riitä, että vain itse yrittää todistaa omaa olemassaoloaan.
Ti 12.2.2013 
Monenlaisissa merkeissä ja tunnelmissa tätä kaunista päivää eletään.
Itselläni on, jälleen kerran, syyllisyys eläinten luottamuksen pettämisestä,
kun ei ole tarjota ruokaa. Huomenissa saattaa olla toisin. Samanlaisessa toivossa heräsin tähänkin aamuun, mutta parin soiton jälkeen tiesin, että ruokaa ei tule olemaan. Huomisesta olen kuitenkin saanut kauppiaan lupauksen kaupasta, josta ei ole saatu mitään, eikä vastakaan tulla saamaan, mutta tässä tilanteessa saan hakea poistoon menevät leivät.
Kasvolihakset roikkuvat ja mieli on maassa.
Äänikirja on edennyt maksun paikkaan, kenttäoikeuteen ja teloituksiin. Saatanpa siirtää kirjan kuuntelua tuonnemmaksi, paremman mielialan aikaan. Kaiken kaikkiaan Linnan kirjat ovat minulle kova pala. Vähän samoin on Tsingis-kaanin dynastian tarina, jossa on meneillään pattitilanne ja pahat ajat. Tilasin kirjastosta kevyttä kuunneltavaa välipalaksi.
Kuvassa uusi lauman kuningas? Edellisen sarvipään komean pitkät ja teräväpäiset sarvet saattavat somistaa jonkun metsästäjän majaa, sillä jahtikauden alkupuolella hävisi se sarvipää maisemista. Paitsi sarvien puolesta, myös luontonsa puolesta tämä on eri eläin. Entäs tämä toisen kuvan pariskunta - onko kyseessä sisarussuhde, hoitosuhde, lemmensuhde, vakiintuneempi parisuhde, vikittely tai mikä.
Su 10.2.2013
Niin kuin linnunpoikaa Irti päästä, olet vapaa lähtemään |  | On uusien tuulien aika, ja niinpä olenkin verkostoitunut ryhmään, jossa avainsana on saattohoito. |
Pe 8.2.2013 
Ajatuksissa äiti
Äidin sydämessä on tilaa lapselle ja lapsen sydämessä tilaa äidille.
Äiti on isän rinnalla aivan erityinen henkilö, mutta isästä poiketen äidille voi vapaammin kohdistaa kaiken ikäisenä kaikenlaisia tunnetiloja ja mieliharmeja.
Ja mihin äiti roolistaan pääsisi, siitä, johon lapsi on kasvaessaan hänet juurruttanut
luottaessaan äidin taitoihin kuuntelijana ja ymmärtäjänä.
Suhde voi olla mutkikas, mutta korvaamaton.
Aamulla ajattelin äitiä sinnikkäänä unelmiensa toteuttajana, joka pienipalkkaisena yksinhuoltajana teki sen mitä tahtoi - hankki asunnon maalta ja kaupungista.
Päivän kuluessa, ja äänikirjan edetessä punakaartilaisten kokoontumiseen Tampereelle, aikuisen ansiot saivat väistyä kansalaissodan keskellä olevan lapsen tieltä.
Tämä sota jätti syvät jäljet lapsen mieleen, kun isä haettiin kotoa sukulaisten toimesta.
Uusintana kuva v. 1919 Miehikkälän kunnan Muurolan kylän koulusta.
Luumäki on myös mainittava ja siellä olevat Taavetin ja Mentulan kylät. Näinköhän Tassu-setä, Taavetti Mentula, olisi ollut sieltä kotoisin?
Ti 5.2.2013 
Runebergin päivä ja liputuspäivä.
Nämä asiat ymmärsin vasta illansuussa, kun lumitöiden jälkeen käväisin postilaatikolla ja löysin sieltä tortturasian. Suurisydämiselle naapurille kiitos!
Lumisateen lakattua riehuttiin tunti pihalla koirien kanssa. Pelattiin pesäpalloa.
Pamautttelin jonkinlaisella kuokanvarrella molemmille koirille omaa palloa lumitöiden ohessa. Lopulta olimme niin liikuntaa saaneita ja hengästyneitä, että joudimme kotiin.
Aamupäivän lumisateessa otin ikkunan läpi muutamia kauriskuvia.
Ensimmäisessä tosin on oranssia köyttä, jonka olin syksyllä jättänyt omenapuun oksaan kieppinä,
mutta nyt se on roikkuva nippu, jota eräänä päivänä näin yhden kauriin nyppivän. Se siis toiminee jonkinlaisena virikeleluna jollekin kiinnostuneelle.
Kuvien eläimet olivat kuin samaa joukkoa, vaikka majailevatkin ilmeisesti eri puolella metsää, koska lopulta lähtivät eri suuntiin (kuva alhaalla vasemmalla).
Pihalle jäi vielä pari eläintä ja niiden mentyä tuli paikalle yksin säikky naaras.
 |  |  |  |
 |  |  |  |
Ma 4.2.2013 klo 19
Nyt on "painettava pitkää päivää" ja palautuminen on otettava pienistä arkipäivän jutuista.
Kävin iltalenkillä koirien kanssa suunnaten kulkuni rantaan. Matkalla kohtasimme koiranulkoiluttajan ja ohitsemme ajoi auto.
Talvi-illaksi se oli melko vilkasta. Kesäaikana kaikki on toisin, sitten, kun kesäasukkaat palaavat tänne maalle, saariston rauhaan.
Rauhallinen ilta, leuto sää ja illan kauniin vaalea pimeys sai palattuani viemään eläimille aamuksi aiotut ruoat.
Ulos astuessani näin oikealla puolella pihaa ruokailijoita, mutta vasemmalla puolella olevat lepäilijät jäivät huomaamatta (en olisi häirinnyt, jos olisin ajoissa havainnut ne). Ulos mentyäni ruokailijat väistyivät metsään, mutta makoilijat säntäilivät tien suuntaan. Vain yksi lepäsi paikoillaan.
On aina yhtä koskettavaa, kun eläin luottaa ja seuraa liikkeitäni ja on minun yksinäisten toimieni todistaja.
Pe 1.2.2013 klo 6:15
Odotettu päivä siksi, että eilen päättyi kauriseläinten metsästys, ja niinpä kaikki karvaiset kaverit saavat puolen vuoden ajan elää ja kasvaa rauhassa.
Aiheeseen liittyy aamuinen havainto, kun vetäessäni valottomasta nukkumahuoneesta verhoja pois totesin, että ikkunan alla oli kauris.
Viikko on ollut kiireinen ja uuvuttavakin. Olen tehnyt paljon työtä myös tietokoneella, mutta kotisivun päivitykselle ei silti ole jäänyt aikaa eikä mielessä ole ollut sille sopivaa rakoakaan, sillä omien ja vapaaehtoistöiden oheen on tullut voimakkaasti aikaa syövän Yhteisvastuukeräyksen tehtävät. Keräys toteutetaan 3.2.-1.5. välisenä aikana.
"Vuoden 2013 keräys kohdistuu kotimaassa yksinäisten vanhusten
auttamiseen. Ulkomaisena erityiskohteena on Kambodzha."
Tämän kaiken väliin kiilaa 9.2.-16.3. aikavälillä kurssi, jolle tulin hyväksytyksi.
Jonkinlainen ajankäytön uusjako on varmaankin tarpeen.
Rentoutuksen lähteinä, kavereina autolla liikkuessa sekä kotitöissä, kuin myös mielen virkistäjinä, ovat edelleen
Täällä Pohjan tähden alla -äänikirjat, nyt osa II, ja historiallinen romaanisarja Tsingis-kaanista.
Ma 28.1.2013 
Vanhemmuus ja isovanhemmuus ovat sanoja, joilla on vastapuolensa, haasteensa ja odotuksensa.
Meidän vanhemmuutemme alkoi virallisen ajanlaskun mukaan 29.1.1967 ja isovanhemmuutemme 31.3.1990.
Kuka tietää mitä lapsen mielessä liikkuu, kun hän sanoo jonkin sanan.
Maaliskuussa 2 vuotta täyttävä Emma on viime päivinä toistanut usein sanaa mummo.
5-v. Daniela kysyi eilen onko mummo vielä täällä.
Onko heillä odotuksia tuota mummo nimistä henkilöä kohtaan, vai maistelevatko vain tuota pyöreätä sanaa?
Isovanhemman merkitys on kovin henkilökohtainen asia.
Toisille avautuu jokin salainen maailma sukupolvien välillä ja toisille suhde jää etäiseksi ja määrittelemättömäksi. Joskus isä ja äitikin muuttuvat vanhemmista vain sukulaisiksi.
Mummostani on jäänyt mieleeni vain kolme kohtaamista, mutta silti hän on usein mielessäni nyt,
kun hapseni ovat harvat ja harmaat, ja alan äitini lisäksi muistuttamaan yhä enemmän myös mummoani.
Haluan tai en, kuljetan itsessäni myös esivanhempiani, heidän ulkonäköään, vahvuuksiaan ja heikkouksiaan.
Kuvassa Lotta, Päivi-serkku ja hänen lapsen lapsensa Joonas.
To 24.1.2013
Kiirettä pitää, mutta minkä kanssa, on toinen juttu.
Mielessä kummittelee Mikael Jungnerin lehtijuttu elämän tarkoituksesta, johon en sen kohdalle sattuessa syventynyt, mutta syviä vesiä silti kalastelen.
Näistä vesistä löydän itseni aina ja aina Helene Schjerfbeckin omakuvien parista, niiden rohkeudesta seurata oman muotokuvan kautta itsessä tapahtuvaa sisäistä muutosta.
Tämä havainto haastaa kiirehtimään omien suunnitelmien edistämistä päivittäin, mikäli niitä on, ja toteuttamaan oman elämän haaveita, sillä, kuinka monennen kerran tämän toteankaan, elämä on lyhyt. Vaikka henki kulkisi pitkäänkin, niin dynaaminen ote herpaantuu loppua kohden ja tämän vuoksi on syytä säilyttää kiinteä suhde elämään.
Kokonaan toinen juttu on, jos jokin sairaus pysäyttää matkanteon.
Tässä kohdassa kirjoittelua tulee mieleen Gunnarin sairauden toteamisen yhteydessä saatu järkytyttävä uutinen, että kyseessä on kuolemaan johtava etenevä sairaus,
ja hänen kohdallaan se, että sairaus etenee agressiivisesti. Se siis todella tarkoitti elämän lopun läheisyydessä elämistä, vaikka viimeistä hengenvetoa ei voitukaan määrittää.
Elämme, kuin olisimme päättymättömässä tilassa, jonka lopusta voimme itse määrätä.
Siitä käsin teemme päivittäin lyhyt- ja pitkäkestoisia valintoja sanoissamme, suhteissamme läheisiimme ja muihin ihmisisiin,
omaa elämäämme edistäviin ratkaisuihin ja toimiin, ja laajempaa elämänpiiriä koskeviin asioihin, niihin, jotka jäävät elämään meidän jälkeemme meidän kauttamme.
Mitä tästä pitäisi ajatella? Onko varaa muutokseen?
La 19.1.2013
Aurinko valaisee pilvettömän taivaan; ei paista eikä porota, mutta antaa mieleen virkeyttä ja avaa tietä keväälle.
2012 tammikuun kylmin päivä meidän mittarissa oli 31.1. asteilla -11,7. Tänään klo 6 oli -21,8 ja kiristyi siitä auringon nousun myötä vielä asteella.
Jaettua lapsuutta ja sijaisvanhemmuutta suurella sydämellä
Ihana talvikuva joskus 40-luvun loppupuolelta perheestä, jonka luona olen käynyt tavan takaa kasvamassa milloin minkäkin ikäisenä.
Usein olen miettinyt osasiko äiti arvostaa sisarensa perheen uhrautuvaisuutta. Vastausta en luonnollisestikaan tiedä.
Tiedän vain sen, että jäin tähän perheeseen tunnekoukkuun eikä siitä ollut kovinkaan helppoa päästä irti.
Enkä minä ollut ainoa ulkopuolelta tullut huollettava. Mummo eli loppuelämänsä tässä perheessä.
Onko niin, että toiset saavat antaa ja toiset joutuvat ottamaan vastaan -
eikä kummankaan puolen kiitollisuutta voi mitata.
 |  |  | To 17.1.2013 Naapurilta saatu loppukinkku loppui tänään. |
Ti 15.3.2013 klo 14:30
Ahneella on ansaitsemansa loppu!
Aamupalalla tuli herkuteltua Laitilan punaisella bebe leivoksella. Vähän oli arveluttavaa, kun puraistuani totesin pinnan poikkeuksellisen kovaksi ja kiinteäksi, ei sellaiseksi samettisen pehmeäksi mihin olin tottunut. Seurauskin oli poikkeuksellinen.
En ollut uskoa todeksi, kun havaitsin etuhampaan vajaaksi - tuntui kuin siitä olisi lähtenyt puolet makean mössön mukana vatsaani.
Soitin hammashoitoon, jätin soittopyynnön, sain vastaussoiton 12:28 ja kuulin, että yksi vapaa aika löytyy Espoonlahdesta klo 13. Saatuani luvan lopettaa puhelun lähdin matkaan. Klo 13:30 hampaan oli paikannut sama hammaslääkäri, joka operoi suussani muutama viikkoa aiemmin. Ei kuulemma puuttunut puoli hammasta, kieli vain suurentelee asiaa.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Bebet joutivat roskiin ja lasku tulee aikanaan!
Ti 15.1.2013
Aamun pimeys oli vielä vallitsevana maisemassa, kun tein Bonon kanssa katselmuksen ruokailupaikoille ja totesin, että yön aikana lähinnä taloa olevat muonat (25 askelta ovelta) on syöty, joten kiiruhdin sisälle hakemaan lisää ruokaa. Ennen niin rohkeat kauriit ovat nyt säikkyjä ja arkoja ja niille paras aika ruokailla pihapiirissä on hämärän ja pimeän aika.
Kuvissa on syksyllä avattu uusi ruokintapaikka ympäristöineen, ruokintaan liittyvää välineistöä ja muuta harrastetta.
Oloni pohjalla asustaa alakulo, jonka päälle kerrostuu kaikenlaista hetkellistä yritystä karkottaa yksinäisyyttä. Eräänä joulua edeltävänä päivänä innostuin kalanmaksaöljystä, jota löytyi pullo parasta ennen päiväyksellä 9/2008. Huomasin aineen kohentavan oloani ja ostin sitä lisää. Näin jatkan kesään asti.
Kuvassa kalanmaksaöljypullon kanssa on tilaustyönä tehdyt sukat, joille etsin kapeanilkkaista käyttäjää, ja Täällä Pohjantähden alla osa I äänikirjat (24 levyä), joiden lukija on Veikko Sinisalo. Muutaman levyn kuunneltuani ihmettelin tarinan tuttuutta kunnes muistin, että tätä luin Gunnarille hänen ollessaan vielä kotona 2007.
Uusi haltuunotettava haaste on sunnuntaina asennettu dvd-soitin. Konstikasta sen käytössä on tv:n kanssa ristikkäin menevät toiminnot.
Su 13.1.2013
Pimeyden verho on vielä aamun yllä eikä päivästä tiedä muuta kuin sen, että pakkanen on kiristynyt.
Olen lupautunut tänään moneen menoon ja valmistelut aloitin illalla kuntopyöräilyllä ja stepperillä ja heti aamusta jatkoin soudulla.
Tää on taas niin tätä, kun on löytänyt itsensä kaikki lupaukset rikkoneena ja nyt pitäisi olla "timmissä" kunnossa ihan tästä vain.
To 10.1.2013
Aikomukseni oli napista päivän elottomuutta ja ilottomuutta lähinnä kauriiden puutteen vuoksi, mutta tehdessäni kotona pienen ikkunakierroksen jouduin toteamaan, että eläimiä on siellä ja täällä, ja lisäksi nämä omat koiruudet, joista Ramses on tänään syntymäpäiväsankari täyttäessään 6 vuotta. (Facebookista näin, että perhepastorimme Ilona-koira täyttää tänään 10 vuotta.)
Nyt, vapaapäivänä, on varaa löysäillä ja tehdä näitä katselukierroksia kotona vaikka useampiakin. Uusi kierros kertoi, että paikalla oli yksinäinen kauris. Tämä havainto puoltaa näkökulmaa, että kaikki kauriit eivät kaveeraa keskenänsä, ja, että tästä syystä ruokintapaikkoja on hyvä olla useita, jotta kaikille riittäisi ravintoa hengenpitimiksi.
Ke 9.1.2013
Minulla oli varaus matkaseurasta aamusella, mutta Daniela, jonka piti tulla kyydissäni päiväkotiin, jäi sairastamaan. Hetken ajattelin, että otan seurakseni Rosa Liksomin äänikirjasta Hytti nro 6 vielä kuulematta olevan viimeisen levyn, mutta jätin väliin. Mika Waltarin tarinoinnin kanssa oli miellyttävää taittaa taivalta, mutta tämä äänikirja on toista luokkaa. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä ei ollut viihdyttävä matkakumppani autoillessa, mutta se oli koskettava kotiseuralainen. Kirjastossa odottaa seuraava äänikirja - Väinö Linnan Täällä Pohjan tähden alla I osa. Nähtäväksi jää minkä roolin se saa.
Nyt pillit pussiin ja pussin suu kiinni - tapaaminen odottaa!
Ti 8.1.2013
Nimipäiväsankareita tänään ovat Titta, Hilppa, Gunnar
Hetken aikaa aamusella oli epäselvää mitä tekisin, kun varmistui tuplana saatu vapaapäivä (ei lapsenhoitoa, ei tapaamisia), mutta vähitellen menee tajuntaan, että koko päivä on omassa käytössä ja teen saadulla ajalla mitä haluan! Ei muuta kuin ajatus pyörimään ja tuottamaan ideoita.
Kuvat lauantailta.
Ma 7.1.2013
Olimme 27.12., torstaina, oikein joukolla poliisilaitoksella asiakirjoja uusimassa.
Minulle on tulossa henkilökortti Kela-kortti ominaisuuksilla, ja passi, naapurille jotain muuta.
Mimmi oli kaiken aikaa reipas, vaikka hänellä oli takana hoitopäivä vieraassa päiväkodissa, ja ajanvarauksellakin luukulle pääsy venyi, ja asioiden hoito kesti runsaan tunnin.
Nyt Mimmi on ollut sairaana joitakin päiviä ja äiti on ollut kotona hoitamassa.
Tänään minulla oli mahdollisuus ottaa hoitovuoro ja äiti pääsi työhön, ainakin välillä näyttäytymään.
Huomenna, toivon mukaan, lapsikin pääsee omaan päiväkotiryhmäänsä.
Sairaudesta paraneminen on oma juttunsa ja toipuminen omansa.
Hyvä kannustin topumiselle ovat samanikäiset lapset virikkeellisessä toimintaympäristössä
ammattitaitoisten aikuisten hoidossa, ja päivän päätteeksi ihana kotiinpaluu.
Su 6.1.2013
Tänään on Loppiainen ja korjaan joulujutut pois - siis joulutähden ja ulkovalot.
Talvipäivän seisaus, runsas kaksi viikkoa sitten, antoi auringon noususta ja laskusta lukemat 9.24 15.13. Nyt ne ovat 9.20 15.32. Uskonko todeksi miten, varsinkin illan puolella, minuutit antavat jo runsaasti tilaa valolle, keväälle!
Sitä odotan, että 31.1. loppuu kauriiden metsästys (urosta saa metsästää 16.5.-15.6.).
Tänään Gunnarin kuolemasta on kulunut 600 päivää.
Sen muistoksi laitan tähän virren 600, jonka sanoittaja on saanut oman osansa Wikipediasta.
Viereinen kuva on Helsinginkadulta joskus 1950-luvulla. Poseeraan serkulta saamassani sinisessä vekkihameessa
To 3.1.2013
Keskiviikkona pirtsakka naisihminen kysyi miten kauriit jaksavat.
Sanoin, että nyt pitää kysyä miten minä jaksan.
Ruokintaan sitoutuminen vaatii kaksi kertaa vuorokaudessa toimenpiteiden ketjun,
josta vapautuu vain ja ainoastaan silloin, kun ei ole mitä tarjota, ja silloinkin vapautuu syyllisyyteen.
Syyllisyyteen vapautumisen pelkoa ei ole ollut viime viikkoina, koska leipää on runsaasti saatavilla. Soiton perästä käyn hakemassa säkit, tai tuon tullessani, jos olen muutenkin liikkeellä, kuutioin kaksi lihalaatikollista yhden päivän tarjoiluun ja vien ruokintapaikalle aamusatsin, iltasatsi on jäänyt naapurin huoleksi, josta avusta olen syvästi kiitollinen näinä pimeinä ja liukkaina aikoina.
Viime viikot ovat olleet ruuhkaisia kaikenlaisten kantamusten vuoksi (leipää, elintarvikkeita, vaatteita), josta on seurauksena rasituskivut käsissä ja käsivarsissa, mutta erityisesti ranteissa. Odotan kipujen hellittävän sitten, kun suuri lahjoitettujen vaatteiden "vuori" on siirretty vastaanottopaikasta välikäsittelyn kautta luovutuspaikkaan.
Ti 1.1.2013
En ole pahoillani, että vuosi vaihtui vesisateessa, ja, että sade jatkuu edelleen.
Sateen ansiota on lumikatteen mataloituminen maassa ja katoilla, mikä osaltaan saattaa keventää edessä olevia lumitöitä. Koiran ulkoiluttajille, joiden koira ei suostu kytkettynä kulkemaan (Bono), tämä on kehnoa aikaa. Maantie on matalakoipisille koirille kurja taipale suolan tarttuessa turkkiin ja tassuihin, auratuilla suolaamattomilla ja hiekoittamattomilla teillä on vaarallisen liukasta ja metsäpolut taas vaativat omat varustuksensa, jota ei aamulla tullut ajatelleeksi. Minulla tosin oli pitkävartiset kumisaappaat, ainoat talvijalkineeni, mutta naapurilla oli nahkakengät,
jotka tunnin tarpomisen jälkeen märässä ja vesihautaisessa metsässä olivat varmaankin likomärät.
Ja taas kuva minusta. Näin siksi, että vain minä olen luvallinen kohde omilla sivuillani, vaikka ote aika ajoin lipsuu.
Viereisen sivun kuva liittyy Aleksis Kiveen, mikä taas liittyy siihen, että jätin joululaulujen kuuntelun kokonaan väliin kuunnellessani vain ja ainoastaan Seitsemää veljestä äänikirjana tehdessäni käsillä milloin mitäkin työtä. Nyt on 1,5 CD:tä jäljellä ja toivon, että veljeksien elämä päättyy onnellisesti. Niin onnetonta elo on ollut. Kuunnellessa tunteet vaihtelivat, mutta suurimman ajan hämmästelin elämää, jossa tunnuttiin menevän vain kurjasta tapahtumasta vielä kurjempaan. Välillä kuitenkin saattoi myös naurahtaa, mutta joskus oli pakko itkeä liikutuksesta tuota kovaa suomalaisen sisun elämää. Olisinpa ymmärtänyt ajoissa kuunnella yhdessä Gunnarin kanssa tämän tarinan.
Taitava kertoja ja ajan kuvaaja tuo itsekin kovan onnen Aleksis.
La 29.12.2012
Vuoden vaihde kaikkine ilmiöineen lähestyy.
Eilen töistä palatessani huomasin, että joku oli ottanut förskottia postilaatikoiden räjäyttämisessä, kun matkalla oli kolme vaurioitunutta laatikkoa. Yksi niistä oli nyt eläkkeellä olevan opettajattaren, jonka laatikko on jokseenkin kaikkina vuosina jo parin kymmenen vuoden ajan kärsinyt vaurioita. Minulla tuli tarve suojata omaa laatikkoa, joka viime vuonna kuului kohderyhmään, mutta minkäs teet, kun laatikko on maassa kiinni maassa ja ihan suojaton.
Vuoden vaihde tarjoaa vaihtelevasti ilojaan - toinen antaa ja toinen joutuu ottamaan vastaan.
Näiden eläinten kannalta ajateltuna, jotka ovat "omia suojattejani", ja myös rakennusten, toivoisin tämän juhlan olevan pian ohi, mutta sitten muistan Gunnarin, jolle uuden vuoden aatto oli yhtä juhlaa kaikin tarjolla olevin tavoin.
- - -
Juuri tässä kohdassa aamua ajattelin muistella menneitä ja kirjoitella hiukan kalentereista, jotka ovat olleet minulle uuden vuoden ihania mahdollisuuksia ja avauksia aina siihen asti kunnes aloin tehdä excelillä omat kalenterini,
mutta yökylässä oleva Daniela huudahti tähän väliin "mummo, tule herättämään", johon minä vastasin "nuku vielä hetki" ja tämä taisi toteutua, sillä yläkerrassa, jonne olemme teoriassa siirtyneet nukkumaan, on nyt aivan hiljaista. Sanon teoriassa, sillä itse siirryin lapsen nukahdettua kahden tunnin venkoilun ja seurustelun jälkeen klo 22 alakertaan hiukan alkeellisempiin olosuhteisiin, koska vuodevaatteeni olivat yläkerrassa (köyhällä on varaa vain yksiin vuodevaatteisiin). Daniela nukkuu edelleen ja yritän saada kirjoitelmani päätökseen.
Kaikesta tästä tuli mieleeni Taimi-äidin kalenteri ja siihen tehty kuittaukseni "äiti nukkuu ja minä herätän, jatkuu", ja ajattelin, että Daniela nukkuu,
mutta minä en missään tapauksessa herätä häntä, vaan odotan kunnes hän itse herättää itsensä.
Muistan suruni äidin Alma-kalenterin löydyttyä maidon kastuttamana ja kostuttamana kauppakassin pohjalta.
Sen kannet olivat menneet piloille ja tuntui siltä, että kaikki kirjoitettu oli menetetty. Olin ilmeisesti siinä iässä, että tein merkintöjä, joilla oli merkitystä.
Klo on 8:20 ja Daniela edelleen nukkuu!
- - -
Tähän lopuksi olisin halunnut liittää eilisen raamatun tekstin, mutta sitäpä en löytänyt. Ydinasia kuitenkin oli, että meidän vanhempien tehtävä on rukoilla lastamme ja lastemme lasten puolesta. Tässä on sarkaa tulevaksi ja tuleviksi vuosiksi elämämme loppuun asti!
- - -
Ja Daniela nukkuu edelleen!
- - -
Kauriiden kuvia en lisää sivuille, vaikka niitäkin löytyy!
Ke 26.12.2012
On hanget korkeat nietokset, vaan joulu, joulu on meillä...
Ei yksin ole hän, ken näkee ystävän!
Ti 25.12.2012 
Muutamassa ajassa ennättää ajatus vaihtaa suuntaa.
Aamusella oli täysin levollinen ja joulun rauhaa huokuva olo, kun nautin lumen akustisesta hiljaisuudesta kylän raitilla, jossa koirien kanssa kävelimme tehden ensiaskeleet lumeen muun väen vielä ollessa sisätiloissa jouluaamun rauhassa.
Nautin lahjoista, joita sain;
luonnon rauha ja luminen ihanuus, koirien seura, edellisen illan muistot,
kauriiden läsnäolo ja saamieni joululahjojen avaamisen ajatus.
Ihanaa oli myös ajatella, että täällä Suomessa olemme saaneet haluamamme lumipeitteen ja joissakin Euroopan osissa on saatu lämmin sää uinnin iloitteluun (kuva Baijerista).
Kotiuduttuamme lenkiltä huomasin, että pihalla oli, ei enkelijoukko, vaan kaurisjoukko, joka omalla käyttäytymisellään havahdutti elämän todellisuuteen, kun eivät suvainneet toisiaan, vaan ajoivat toisiaan takaa, näykkivät ja poukkoilevat sinne tänne estäen toisiaan syömästä - syrjintää on. Tunnen syyllisyyttä, kun aattoiltana en malttanut laittaa tarpeeksi ruokintapaikkoja, vaan itsekkäästi päätin lähteä naapuriin jouluaterialle. Huomatessani, että homma ei toimi korjasin virheeni ja vein ruokaa lähelle taloa. Seitsemän silmäparia seurasi toimiani vain yhden paetessa paikalta. Ensimmäisenä ruokailijana oli utelias ja paljon kuvattu tuttavani. Luulin, että se ei ole arkajalka, mutta hämmästyksekseni sekin pakeni uuden porukan tullessa kuusien alta paikalle.
Vähän tässä ihmettelen miten minusta tuli minä, siis miten minusta tuli kaurismummo? Tämä ura ei ollut valikossa ja se on huomaamattomasti varastanut elämäni. Olisin mieluummin entisessä elämässäni puolisoni kanssa ja rinnalla, mutta nyt tämä on tätä, eikä auta valittaa. On opeteltava olemaan kiitollinen siitä mitä saa. Kiitollisuus säväytti rintaa, kun tuttu kauris minuun luottaen tuli jalanjäljissäni ruokailupaikalle ja kiitollisin mielin otan vastaan leipää, jota voin edelleen levittää jakeluun sitä tarvitseville metsän eläimille. Monista asioista mieli on kiitollinen. Siitäkin, että vielä on hetki aikaa nauttia joulun rauhasta ennen uuden vuoden rytinöitä.
La 22.12.2012
Elokuussa 1981 päädyimme kertomaan koulunsa aloittavalle kuopukselle karun totuuden joulupukista.
Salaisuuden paljastuttua seurasi tunneryöppy, mutta toivottavasti pysyviä traumoja ei ole aiheutunut.
Pe 21.12.2012 
Tänään on päivä, jolloin elämä taas pysähtyi. Kuolema koskettaa ja suru painaa. Tyttöjen fafi kuoli aamulla.
Uusi suru, uusi surun kudelma, se, mikä meillä alkoi 583 päivää aikaisemmin.
Nyt isoisiä ei enää ole, mutta vielä ovat isoäidit, famu ja mummo.
Etsin valokuvia, mutta melkein turhaan.
Onnekseni mieleeni on tallentunut monenlaisia kuvia, mutta jotain löysin kuvatiedostoistakin.
Yhteisen tuttavuuden taival alkoi vihkiäisistä 16.7.1988.
Ennen Gunnaria kuoli toisen ex-vävyni isä, mutta hänen kohdallaan tuttavuus jäi pinnalliseksi eikä suru koskettanut näin henkilökohtaisesti.
Ensimmäisen ex-vävyni vanhemmat tulivat monien yhteisten tapaamisten kautta tutummiksi, vaikka välit myöhemmin viilenivätkin.
Elämän toivoisi olevan ehjää ja rikasta, mutta se on arvaamatonta ja surusävytteistä.
Voiko sävyihin itse vaikuttaa?
To 20.12.2012
Joulun rauha ottaa väkisin tilaa itselleen sallimatta kirjoittaa arjesta,
vaikka joululepo astuu voimaan vasta maanantaina. Kummallinen tunne tämä. Suuntaudun siis jouluun, menneiden aikojen jouluun.
Tallella on joulukortteja, joiden saaja on ollut 20-30-v. äitini Taimi (s. 1913).
Korttien osoitteet kertovat vilkkaasta paikanvaihdosta - Viipuri, Orimattila, Hovinmaa, Rahikkala, Klaukkala, Kavantsaari, Kerava, Helsingissä Vuorikatu ja Lauttasaari. Niissä on paljon sukulaisuutta ja huolehtimista. Isä tervehtii, äiti kyselee kuulumisia ja kertoo sisarusten kuulumisista, 1932 Laura-sisko kirjoittaa äidin sanelusta: Pyydämme tulemaan jouluna tänne, tänne tulee toisetkin lapset, 1933 Impi-sisko kutsuu Viipuriin, 1934 Laura-sisko kiittää kirjoista, 1936 äiti kirjoittaa kortin ympäri pientä pränttiä ja kertoo mitä kukin sisarus on tehnyt tai tekee, 1938 hoitopoika-Puppe toivottaa hauskaa joulua, 1942 Veikko-veli perheineen toivottaa hyvää joulua. Myös Viljo-veli on lähettänyt terveisiä äidin kortin mukana, samoin Miina-täti. Ystävä Lyyli on myös muistanut kortein.
Kortit kertovat miten itsenäistyvä ja aikuistuva ihminen rakentaa elämäänsä, tienaa elantoansa milloin missäkin etsien tehtäväänsä ja hoitaen sitä.
Hän elää tarjolla olleessa ajassa sen mahdollisuuksin ja ehdoin, ja perheen viestit kertovat muistamisesta, ajatuksissa olemisesta.
"Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa."
La 15.12.2012 "Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen."
Kirjasta Ihmistuntemus ja ihmisten käsittely v. 1949
 |  |
 |  |
To 13.12.2012
Kumpi tuli ensin, muna vai kana?
Elämän mutkikkuus ei ole selitettävissä eikä opittavissa eikä sen monimuotoisuus avaudu pitkänkään elämän aikana.
"..kun kaksi elävää olentoa kohtaa, jotain inhimillistä alkaa tai jatkuu."
"Jokaisen meistä on vastattava elämän antamaan haasteeseen. Äiti ja isä ovat elämisen taidoissaan lasta edellä.
He ohjaavat avarassa maailmassa ja opettavat kohtaaman ilon ja surun, järkytyksen ja rauhan, onnistumisen ja pettymyksen. He näyttävät, mitä on hellyys, huolenpito ja rakkaus."
Onko yksi ikä lapsen kasvussa haasteellisempi kuin toinen?
Onko totta sanonta pienet lapset, pienet murheet, isot lapset isot murheet?
Ke 12.12.2012
Tilanteesta toiseen minuutteja mitaten
Huomenna teen töitä kotoa käsin ja siksi tänään on ikään kuin vapaapäivän aatto
ja ansaittua levollista oloa ruuhkapäivien välissä.
Eilen sain ensimmäisen kokemukseni kunnallisesta hammashoidosta, eikä se ollut huono lukuun ottamatta ynseätä vastaanottovirkailijaa. Etuhammas sai uuden ja lopullisen paikan arvellen siitä, että edellinen paikka pysyi kuntoisena monta vuosikymmentä. Muille hampaille haetaan viimeinen silaus kevätpuolella.
Aamusta päivä alkaa. Ninpä. Yksi aamun töitä, eikä siitä miellyttävämmästä päästä, on hiirenloukkujen tarkistus.
Tällä hetkellä on seitsemän loukkua jatkuvassa virityksessä ja vielä parille näyttäisi lumeen jääneiden jälkien perusteella olevan tilaus. Jos luku on vähänkään kohdallaan, niin eilen oli loukussa syksyn 20. hiiri.
Su 9.12.2012
Luottamus meni varissodan seurauksena
"Luottamus on karkaava käsite, jota on vaikea määritellä. Sitä ei tule ajatelleeksi, kun asiat sujuvat hyvin, mutta luottamuksen arvon huomaa, kun sen on menettänyt."
Lenkiltä palattua kauriita oli liikkeellä ja ruokalaarit ammottivat tyhjyyttään. Pikapikaa paloittelin leipää ja vein tarjolle. Varikset, nuo tarkkaavaiset ja sosiaaliset linnut huomasivat apajan ja aloittivat kovaäänisesti kailottamaan kavereille tarjoilusta. Ryhdyin vastaiskuun. Pystytin hankeen lehtiharavan ja sen metalliosaan viritin avonaisen sateenvarjon. Siinä se heilui tuulessa pitäen varikset loitolla, mutta myös paikalle tulleet kauriit pakenivat. Poistin härpäkkeen, varikset tulivat, mutta kauriit eivät vielä monen tunninkaan jälkeen ole palanneet. Luottamus on herkkä juttu eikä sen menettämiseen tarvita suurtakaan virhearviota.
Aamun kuvissa metsästäjien uuden ampumapaikan kaurapurkit odottamassa kuljetusta asemapaikalleen, sopivan korkuisia lumipolkuja, pallon liuttelua ja noutoa.
 |  |
|
 |  |  |
 |  |  |
La 8.12.2012
"Suomalaisen musiikin päivää vietetään säveltäjämestari Jean Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12. Päivä on ollut liputuspäivä vuodesta 2011 lähtien."
Niitä, näitä, kaalinpäitä
6:30 maissa havahduin tiellä vilkkuviin oranssivaloihin ja näin kahden tuhdin ajoneuvon peräosat. Toinen oli nokka menosuunnassa ja toinen, aura-auto, nokka tulosuunnassa ja niiden välissä puuhasteli mies hinausköyden parissa.
On taas se vuodenaika, jolloin ulkona pallot katoavat!
Toki näin, mutta niinhän niitä kesälläkin katoaa ja silloin löytäminen on huomattavasti vaikeampaa.
Yksi Ramseksen mielipuuhista on antaa pallon vieriä lumivallia pitkin alas ulottumattomiin, josta se ei sitä hae eikä hakeminen minultakaan luonnistu ilman lumikenkiä, mutta pallon voi kaapata esim. pitkävartisella omenanpoimijalla.
Kaiken kaikkiaan pallot ovat taas käymässä vähiin ja siksi päätin illansuussa etsiä niitä kotoakin. Valaisin led-fikkarilla sohvan ja tuolien alusia ja järkytyin kirkkaassa valaistuksessa näkyvästä karvojen määrästä. Hain siivousvälineen, josta koirat vallan villiintyivät, mutta en menettänyt malttiani, vaan kytkin isommin innostuneen Bonon keittiön pöydänjalkaan. Temppu laimensi Rapsunkin osallistumishalut, sillä kuka yksin viitsisi mesota ja niinpä ihanan rauhallisuuden vallitessa sain siivota mielin määrin.
Ennen aikaan "luuttusin" lattiat aamuin illoin, mutta Bonon tultua pomottamaan tämäkin "laji" on saanut väistyä.
Muita syrjään jääneitä ovat lähes kaikki "välineliikunta" ulkona- ja sisällä, sekä lattian tasolla tapahtuva toiminta. Myöskään REIPPAAT kävelylenkit eivät kuulu meidän valikkoomme. Tämän siivousliikunnan taidan vallata takaisin, sillä sen onnistumiseen ei tarvittu muuta kuin koiran kytkeminen.
To 6.12.2012
Kauaskantoista rohkeutta 95-vuotias Suomi-neito!
"Ihmisen juurilla, historialla ja kulttuurilla on suuri merkitys henkiseen hyvinvointiin. Moni ei tule ehkä ajattelleeksikaan, kuinka monessa yhteydessä oman suvun menneisyys tai lapsena opitut tavat tulevat esille." http://yle.fi/uutiset/omien_juurien_tunteminen_tarjoaa_syvyytta_nykypaivan_individualisteille/6356512
Elämää ja yrittäjyyttä Suomessa 1940-luvun alkupuolella. Tuo aika on tavalla tai toisella meissä, joko elettynä tai siirtyneenä.
Ke 5.12.2012
"Kasvatuksen tuloksena ihmisille kehittyy tietoisuus siitä, että toisten auttaminen on moraalisesti oikein. Moraalin sääntöjen rikkominen saa aikaan syyllisyyden tunteita, kun taas niiden noudattaminen tekee ihmisen tyytyväiseksi itseensä. Välttääkseen näitä epämiellyttäviä tunteita ja tuottaakseen itselleen miellyttäviä tunteita ihmiset auttavat hädässä olevia lähimmäisiään."
Eilen oli Vapaaehtoisten Päivä.
Se ei jäänyt ajatuksetta, vaikka kiireitten vuoksi nosto facebookiin jäi laittamatta.
Ja Gunnarin syntymästä tuli eilen kuluneeksi 71 vuotta.
RAPORTTI MAAILMAN VAPAAEHTOISTOIMINNAN TILANTEESTA VUONNA 2011
"Vapaaehtoistyön muodot ja sen määrittelemiseen käytetyt termit saattavat vaihdella eri kulttuureissa, mutta vapaaehtoistyön taustalla on aina samanlaisia arvoja: halu yhteisen hyvän edistämiseen vapaasta tahdosta, solidaarisuus ja tahdo tehdä vastikkeetonta hyvää."
Suomalaiset tekevät melko paljon vapaaehtoistyötä
Melko paljoon mahtuu vielä PALJON PALJON PALJON lisää vapaaehtoispanosta ilman pelkoa työn loppumisesta.
Ma 3.12.2012
Oli asiaa Helsinkiin. Asia bussimatkoineen lohkaisi päivästä kaksi tuntia, ja kun kerran aloitin ja kohdalle sattui, niin seuraavat kaksi tuntia kuluivat espoolaisen ostosparatiisin matkassa. Paluumatkalla Helsingistä räpsin kuvia Keilaniemestä, Hannusjärvestä, Suinonsalmesta, paikallisesta leikkipuistosta ja lähellä kotia ojaan suistuneesta bussista. Kauppamatkalla kuvatuksi tuli neljän kuukauden ikäinen kauppakaveri.
La 1.12.2012
Sohjossa autoilua ja työtä
Tänään on ollut ristiin rastiin autoilua ja arpojen myyntiä.
Iloisina yllätyksinä olivat euron arvalla voitettu tuikkulyhty ja ihailijalahjana saatu kranssi.
Jo muutamana vuotena olen ollut mukana myyjäisissä ja aina tuntenut vetoa kotiin, mutta nyt, päivien vähetessä läsnäolon arvo lisääntyy ja ikäisteni, vanhojen ihmisten tapaaminen, on suloisen mielekästä.
Ja mikä on ollessa, jos voimia riittää päivästä selviytymiseen - ei ole tarvetta urputtaa turhasta.
Ruokittavia ja ruokaa riittää. Tänään toin tullessani pari leipäsäkkiä ja hyvä on sekin,
että en hävittänyt kotipihan törröttäjiä, jotka tuntuvat nekin maistuvan palan painikkeena.
To 29.11.2012
Riemullinen aamu koirilla ja lapsilla, ainakin meillä!
Bono ei olisi millään tahtonut tulla aamuiselta ulkoilultaan sisälle, vaan uudelleen ja uudelleen kynti kuono edellä maata ja haisteli tuulia ja puuskia; yökylässä ollut Daniela iloitsi saadessaan tehdä ensijäljet lumeen siirtyessään mummolasta kotiin, ja sieltä mukaan tullut Ramses ei puolestaan olisi halunnut sisälle mummolaan. Maiseman muuttuminen, lumi ja valoisuus, hullaannutti koko porukan.
Autoilija minussa riemuitsee kotipäivästä,
sillä lumen tuloon liittyvät olosuhteet ja tilanteet ovat aina yhtä jännitteisiä ja arvaamattomia.
Kotipäivän olen tällä kertaa ansainnut vuorokauden ketjutuksella:
Päivä alkoi 7:45, kun vein "työmatkalla" Danielan päiväkotiin, sitten työtehtävät 1, 2, ja 3., kirjasto, kauppa, koti, aamupala klo 13, lepohetki, tiskaaminen ja eläinten ruokintaan liittyvät jutut, ja niiden ohessa Levi oli tekemässä läksyjä. 15:50 lähtö päiväkotiin ja sieltä uimahalliin. Uimiset ja saunomiset.
Daniela sai todistuksen. Lapsen kodin kautta mummolaan, jossa iltajutut. Valot pois 19:45, unen haku alkoi 20:00.
Yläkerrassa nukkumisessa oli monenlaisia haasteita, jotka pitää jatkossa huomioida. Yksi oli, kun yöllä vuoteessa asentoa vaihtava lapsi toistamiseen oli poikittain ja liikutteli jaloillaan yöpöydällä varastoituna ollutta pikkutelkkaria. Aamun haaste oli saada lapsonen ajoissa kotiinsa ja 7:45 alkavalle päiväkotimatkalle.
Tänään siis iloitsen vapaasta aikataulusta ja sen suomasta väljyydestä, vaikka ohjelmassa onkin yhtä ja toista.
Ma 26.11.2012
Aika ajoin itse kukin on varmasti joutunut totemaan, että ääneen sanottu tahtoo muuttua vastakohdakseen, ja on asioita, joita ei tästä syystä edes uskalla ajatella, sillä välillä nekin asiat saattavat muuttua päälaelleen. Eikä tässä lainkaan auta puun koputtaminen.
Lauantaina kaipailin kadonneita eläimiä, ja, kuinka ollakaan, tässä kävi niin, että todettuani asian ääneen olen saanut taas katsella niitä omalla pihalla ja pihavuorotkin ovat tarpeen.
La 24.11.2012
Muutama sananen ruokavieraina olleista eläimistä.
Päätimme naapurin kanssa kokeilla ruokintaa heidänkin puolellaan. Uuden ruokintapisteen myötä katosivat päivävierailijat meidän pihaltamme ja haikeana katson levollisesti sammalmättäällä makoilevia kauriita viedessäni naapurin laariin ruokaa. Ovatko eläimet persoja vaihtelulle, eikä vain kauriit, vaan myös mäyrät ja muu pikkuväki?
No, ei niin pahaa, ettei jotain hyvää: tällä järjestelyllä piha on ollut aina vapaana koirille ja minulle. Toki yöaikaan tämänkin talon laarista häviää muonaa.
Ke 21.11.2012
Tavallista ja hyvää perusarkea
Tai miten sen sanoisi. Onhan tämä hyvää elämää, kun juuri tällä hetkellä kaikki ovat terveinä, ja Emmakin on päässyt palaamaan päiväkotiin vertaisryhmään ikäistensä pariin.
Omassa elämässäni yleisellä tasolla kaikki on hyvin. On tekemistä ja toimintaa. Käyn uimassa. Kuuntelen äänikirjoja neuloessani sukkia ja leikatessani eläimille leipää. Historialliset romaanit ovat edelleen suosikkeja. Tv:n katselu on juuri nyt saanut väistyä kuuntelu- ja lukemisinnostukseni tieltä.
Eilen kilpailutin Kilpailuttaja.fi sivustolla sähkön päätyen entiseen toimittajaan eli Fortumiin, mutta hammaslääkärin vaihdoin yksityisestä kunnalliseksi ensi kertaa elämässäni, tai oikeammin edellinen kerta kunnallisella oli ollessani 14-15-vuotias ja paikka Aleksis Kiven kansakoulu 1958-59, jonka jälkeen olen ollut useamman hammaslääkärin asiakkaana,
mutta viimeiset, ehkä 30 vuotta, yhden ja saman hammaslääkäriaseman, jossa viimeinen käynti oli 2008.
Vanheneminen on kokonaisvaltaista, eivätkä hampaat jää siitä rapistumisesta osattomiksi.
Painon kanssa teen edelleen töitä. Alussa homma eteni, kuten niin monella ennen minua, mutta sitten tuli selkeä muutos,
ja viimeisten neljän viikon päivittäiset keskirarvot näyttävät karuilta keikkuen onnistumisen ja epäonnistumisen molemmin puolin luvuin -0,300, 0,160, -0,190, 0,070. Vaikka minulla on pari kiloa varaa pituiseni painoindeksin yläpainoon, mikä on 69.4 ilman vanhuuslisää, niin se ei paljon lohduta, jos keskivartalossa tuntuu raskaalta.
Että tällaista arkea pinnan päällä, olo pinnan alla on oma lukunsa.
Eilen aamulenkin aikaan tapasimme raitilla pirtsakan ja puheliaan miehen, joka oli lähtenyt kävelylle ilman rouvaansa.
Siinä koirien haistelujen lomassa, niitä näitä puhuttuaan, hän esitti varovaisesti kysymyksen jotenkin tähän tapaan:
Miten se vanha mies, miten hän...
Kysymys yllätti ja kosketti, mutta kerroin, että hän on kuollut, kuoli 1,5 vuotta sitten.
Kysyjä siihen, että hänhän oli aika huonossa kunnossa, minkä ikäinen hän oli.
Kun kerroin Gunnarin olleen 69-vuotias, oli kysyjän vuoro tulla kosketetuksi. Hän tuli vähän hämilliseksi ja totesi, että aika nuori...
Mahtoiko mies lähestyä tuota ikää?
No, minuun tämä tapaaminen vaikutti nostaen alakulon taas pintaan.
Su 18.11.2012
Vesiklosetti rappukäytävässä
Tässä eräänä päivänä jostakin putkahti mieleeni, että olen päässyt nauttimaan elämäni ensimmäisestä omasta vesiklosetista kuopuksen syntymän jälkeen muuttaessamme uuteen kotiin jouluksi 1974, tai oikeastaan minä, vastasyntynyt ja saksanpaimenkoira Karo, muutimme juoksevan veden vuoksi keskeneräiseen uudisrakennukseen jo lokakuussa, ja muut, eli isä, tytöt, dalmatiankoira ja kissa muuttivat joulukuussa.
Olen asunut viereisen kuvan talossa kahteen otteeseen elämässäni.
Ensin asuimme äidin kanssa jonkin aikaa alivuokralaisina pienessä yksiössä luultavasti kummitätini luona.
Muistelen, että huoneesta oli erotettu meille verholla tila, jossa oli sänky ja pöydän virkaa toimitti tiskipöytä. Edelleen muistelen olleeni n. 4-vuotias, minulla ei ollut hoitajaa ja karkasin usein kotoa heti, kun äiti lähti työhön. Ilmeisesti tilanne kävi kaikin puolin tukalaksi, sillä lopulta minut sijoitettiin pienen äidin ja pienen isän luokse ympärivuotiseen hoitoon ja äiti muutti jonnekin. Myöhemmin hän osti asunnon samasta talosta ja rapusta, mutta ylimmästä kerroksesta. Olin kansakoulun 2. luokalla muuttaessani äidin luokse joskus joulun maissa.
Tämä olisi koko pitkä tarina, mutta supistettuna lyhyt.
Tästä asunnosta muutimme Gunnarin kanssa Espooseen elokuussa 1968.
"Fleminginkatu 18 (Helsinginkatu 21) kerrostalo valmistui "rikkurivoimin" 1913. Sen piirsivät Gösta Kulin ja John Wikander. Samaan aikaan Fleminginkatu oli saanut mukulakivipäällysteen."
Talossa ei ollut hissiä ja me asuimme sen 6. kerroksessa. Hissittömyydestä oli minulle hyötyä siinä vaiheessa, kun pojat ajoivat takaa ja tottumus rappusiin toi minulle turvan, mutta esikoisen synnyttyä siitä tuli haasteellista, sillä rapussa ei saanut säilyttää mitään. Lastenvaunujen alaosa oli vietävä kellariin ja yläosa lapsineen kannettava kotiin.
Huoneistoissa ei ollut vessaa. Jokaisessa kerroksessa oli kaksi yhteiskäytössä olevaa vessaa ja niissä vuorosiivous. Meidän kerroksessa oli vain kaksi asuntoa ja vessoja yksi.
Molemmissa asunnoissa oli huone ja keittiö, mutta huutavan asuntopulan vuoksi joka huoneessa asui oma perhekuntansa ja näin yhteistä vessaa käytti meilläkin n. 10 henk. Koska eteinen oli yhteinen alivuokralaisen kanssa, ei siellä voinut odottaa vessavuoroa, vaan sitä piti korvat herkkinä kuulostella oman oven takana.
Vessan siivoaminen, kuten kaikki siivoaminen, kuului meillä minulle jo lapsena.
Tuosta ajasta on selkeitä muistikuvia. Muistan jopa vaatimattoman ja epäsiistin vessaharjan, jonka käyttö ei ollut tullut tavaksi kaikille, kuten ei senkään tiedostaminen mitä jättää jälkeensä. Nuorena aviovaimona ihmettelin usein miten ikäiseni nuoret naiset voivat olla epäsiistejä, vaikka samaa vessaa käyttää moni muukin.
Yksi inhotuksen aihe, tai nykykielellä haaste, tanssimasta kotiin palaavalle nuorelle oli rappukäytävässä nukkuvat kodittomat miehet, joita joutui kuuden kerroksen matkalla kohtaamaan joskus useampiakin. Näissä tilanteissa oli pakko voittaa pelkonsa, jos mieli päästä kotiin, jossa sielläkin kotiintulon vuoksi oli yleensä omat jatkohaasteensa.
Tätä kirjoittaessani ihmettelen miten tästä kaikesta, ja paljosta muusta, on selvitty, mutta toisaalta, kaikki koettu on tehnyt minusta kaltaiseni, minut.
To 15.11.2012 
Olen ollut kiireinen.
On ollut lapsenhoitoa ja yleishyödyllisiä vapaaehtoishommia. On ollut auto korjaamossa. Olen ollut ikääntyneiden naisten ryhmässä, joiden elämän puolison sairastuminen ja/tai kuolema on muuttanut.
Lisäksi olen katkera, koska useampikaan lääkäri ei ole osannut pysäyttää 1+ lapsen tulehdussairautta, ja niin sairaus on jatkunut elokuusta tähän päivään.
Olen myös sakotettavan tyhmä. Tilasin jokin aika sitten tuotteen Itävallasta ja odotin sitä saapuvaksi eilen pitäen pihan valaistuna myöhäiseen iltaan. En ole siirtynyt käyttämään halogeenilamppuja, ja harmittaa turha sähkönkulutus, mikä olisi ollut vältettävissä jos olisin käynyt tarkistamassa tilauksen liikkeet - eilen oli siirtyminen Itävallasta Pariisiin ja vasta tänään kotiovelle.
Aamun hämärissä aloin kiireettömä nämä kirjaukset kunnes olooni tuli muutamien tuntien keskeytys sekalaisen ulkopuolisen tohinan vuoksi, jona aikana sääkin ennätti muuttua sateisesta aurinkoiseksi pilvipoudaksi ja kohta laskeutuukin taas hämärä. Näin meni tämä päivä ja alan tavoitella uudelleen aamun kiireettömyyttä.
 |  | Ma 12.11.2012 klo 19 Tämän päivän tehtävä eli hoitolapsi on äitinsä kanssa lääkärissä ja odottelen tätä kirjoittaessani tietoa huomispäivän ohjelmasta, siis tietoa siitä onko hoito- vai vapaapäivä. Eilen oli työpäivä isänpäivälounaan merkeissä kirkolla. Homman lopuksi kävin mittaamassa uimahallissa mitä ennättää tehdä puolessa tunnissa. Autolta autolle ko. ajassa ennätin tehtä tarpeelliset toimet puku- ja pesuhuoneessa mennen tullen ja uida kaksi altaanmittaa. Koska käynti on maksuton kannattaa pikaisestikin käydä virkistäytymässä mikäli siltä tuntuu. Tämänpäiväisen tehtävän päätteeksi kävin Smurffin kanssa kävely-juoksulenkillä ja sitten kiirehdin naapuriin hakemaan koirat ja kotiin laittamaan ulkokatraalle ruokaa. Bono jäi onnettomana aamulla kotiin, kun lämpimän sään vuoksi halkojen mukana tuli ulkoötököitä sisälle ja koiraraukka tunsi itseänsä saarrettavan ja vaanittavan. Toinen "onneton" on märkivää korvatulehdusta sairastava Emma. |
La 10.11.2012 klo 21
Espoonlahden uimahallissa on imua!
Tällä viikolla olen käynyt uimahallissa kaksi kertaa ja näin lähes vuoden tarpeettomana ollut 68+ kortti on päässyt vihdoin käyttöön!
5-v. Daniela oli keskiviikkona uimakoulussa. Minä istuin sivupenkillä ja odottaessani neuloin sukkaa. Oli hieno tunne olla uimahallissa, vaikka en käynytkään uimassa. Kävin kuitenkin pesutiloissa ja pukuhuoneessa, joten haltuunottoa tapahtui. Tästä kokemuksesta innostuneena ilmoittauduin kaveriksi myös 11-v. Levin uintitapahtumassa tänään. Ja nyt olinkin jo reipastunut niin, että pulahdin altaaseen ja uin muutaman altaanmitallisen. Tosin kotona arvoin uinko vai en, mutta näin tässä sitten kävi.
Olen tänään ollut muutenkin tavanomaista reippaampi, kun Rapsun ollessa yökylässä kävin sen kanssa pimeän aikaan vartin "juoksulenkillä" ja vasta sitten otimme Bonon mukaan peruslenkille. Ja illansuussa hämärän aikaan kävin Rean ja Smurffin kanssa reippaan sauvailukierroksen muiden koirien ollessa kotona.
Ehkäpä askeleeni jonain päivänä vievät kuntosalille, jota sisätossut malttamattomana odottavat.
 |  |  | Ensimmäisessä kuvassa vasan ruokaillessa emo makoili jonkin matkan päässä turvaten selustan. Joskus aiemminkin olen todennut, että nämä kauriskuvat ovat aina samanlaisia. Niitä voisi kierrättää vuodesta toiseen uusina. Mutta kauriit ovat suloisia, vaikka... tänäänkin ruokalistalle valikoitui uusi tuote - Alppiruusu. |
Aamun hämärälenkillä Annen ja koirien kanssa tapasimme metsästäjän, joka kertoi menevänsä torniin (pitäisikin ottaa siitä kuva) muutamaksi tunniksi passiin. Haastattelimme häntä ja kuulimme, että eläimet ammutaan tornista käsin silloin, kun ne ovat ruokailemassa, ja nyt ammutaan jäniksiä ja kauriita.
Klo 9 Anne oli kirjoittanut facebookiin kuulleensa laukauksen ja iltapäivän lenkillä Rea näki eläimen ruhon laahauksesta tulleita jälkiä, jonka havainnon todisti oikeaksi Smurf koiran vainulla ja kehonkielellä. Onko joku näistä pihapiirin lemmikeistä kohdannut tänään matkansa pään?
Ti 6.11.2012 klo 8
|
|
|
|
Kauris edestä | Kauris takaa | Kauris vaeltaa | Kauris makaa |
|
|
| Kuvia muutamalta viime päivältä. Onko odotuksia tulevaisuudelta? |
Sunnuntain lenkillelähtijät | Joka sään Leijonankita | Sireenit valmiuksissa |
La 3.11.2012 Hautausmailla
Ensin kävimme Gunnarin ja Taimin, sitten Kallen ja Olgan haudalla. Väkeä oli runsaasti liikkeellä ja parkkipaikat vähissä. Jätimme auton kahden hautausmaan välimaastoon, seurakuntatalon paikoitusalueelle, josta käsin kävelimme molempiin kohteisiin. Retkisää oli mainio ja siksi saatoimme jäädä hetkeksi seurakuntatalon leikkipaikalle, jossa vain minulla oli aikaa rauhassa istuen nauttia Rean tekemistä retkieväistä kuumine glögeineen, kun lapsi äiti vanavedessään kiirehti sinne tänne.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|  |  |
Pe 2.11.2012 klo 06
Eilen olin onnekas
Leipää lihalaatikossa viedessäni horjahdin rinteessä, saavutin tasapainon, mutta menetin sen uudelleen ja kaaduin painoni alle murtuneen lihalaatikon päälle ja siitä heitin kuperkeikkaa päätyen selälleni rinteen alapuolelle. Koirat kiirehtivät nauttimaan ympärille levinneistä leipäpaloista ja minullehan tuli kiire nousta kokoamaan palat ja sirut takaisin laatikkoon. Ei muuten, mutta Bonolla on kaiken aikaa ruoka mielessä ja jokainen eteen sattuva sattuma sujahtaa nopeasti suuhun.
Minä selvisin kuperkeikasta pienin siellä täällä olevin lihaskivuin.
Todelliset tilanteet, joissa olisi sitä tilannekomiikkaa, eivät tietystikään tule kello kaulassa kuvaaja vierellä.
Ke 31.10.2012 klo 06 - ihan säkkipimeätä
PADA SPA yrttihoidossa
Olin eilen jalkahoidossa ja näin tuli käytettyä 5.5. saamani ja puoli vuotta voimassa oleva lahjakortti ihan viime tinkaan.
Yrttijalkahoito piti sisällään kuorinnan, hauteen, hieronnan, energiapisteiden käsittelyn ja loppuvoitelun. Hoitaja sanoi sen olevan rentouttava. Rentouttavan olon kaikkia esteitä en käy luettelemaan, mutta hoidon moniosaisuus, tauot ja toimet taukojen aikana, toivat mieleen autoilun kengurubensalla.
Yritin ajatella niitä näitä. Mieleen tuli, että varatessani ajan netissä tämä hoitaja oli monen päivän jaksolla ainoa, jolla oli vapaita aikoja. Vierovatko asiakkaat virolaista?
Oli toinen kertani Bella-Centerissä ja toinen kerta, kun harmitti tarjolla olleen tarratohvelin kulunut tarranauha, joka aukesi monista kiinnitysyrityksistä huolimatta. Joka askeleella yritin laittaa tarraa kiinni, mutta loppu mikä loppu. Oli kuljettava eteenpäin ja parhaan mukaan kuljettaa tossunpohjaa jalan alla. Koomista, eikä kovinkaan asiakasystävällistä varsinkaan, kun molemmilla kerroilla (2011, 2012) henkilökunta totesi, että ne nyt on vähän tällaiset.
Kaipasin niskatyynyä ja kunnollisia tossuja. Niskatyynyn tein omasta puserostani ja vastaisuudessa ottaisin omat tossut mukaan, mikäli palaisin.
Ti 30.10.2012 klo 08
Mahtavan tummat pilvet kiitävät vauhdikkaasti pitkin taivaankantta puunlatvoja hipoen - ovatko pilviä olleenkaan, vai ovatko savua?
Neulominen jatkuu, samoin iltalukeminen.
Lukemiseksi valikoitui Ihmisen ääni -sarjan kirja Mika Waltarista Ritva Haavikon toimittamana.
Kirja ilmestyi vuosi ennen kirjailijan kuolemaa ja esipuheesta käy ilmi kirjailijan "fyysinen ja henkinen raihnaus".
Kirja puhuttelee. Olen lukenut sen joskus aikaisemmin, mutta silloin se ei koskettanut kuin nyt "kun olen astunut tuonen virtaan"
- siihen virtaan, jossa Waltari tuntuu teostensa välityksellä olleen koko ikänsä.
Kuvassa kaoottinen ja järjestelyn tarpeessa oleva kirjahyllyni.
Tähän tehtävään olen henkisesti valmistautunut jo muutaman vuoden, mutta vielä ei tunnu olevan sen aika.
Valmisteluna olen yrittänyt hahmottaa mitä tai mitkä kirjat vien kirjaston kierrätyslaatikkoon.
Kolme valkopeppuista kaurista, emo ja kaksoset,
livahti juuri ikkunan ohi niin nopeasti, että en olisi edes silmää räpäyttämällä saanut niistä kuvaa.
Kuva kuitenkin tallentui verkkokalvolleni ja iloitsen siitä.
Ma 29.10.2012 - pimeää ja pilvistä 07 Apua, hius saippuassa! Nyt on taas ruokaa vaikka kuinka paljon! Äänikirjoista Talveen taittumista
Silppua ja sälää
Oli vähän orpoa käydä illalla nukkumaan, kun en löytänyt sopivaa lukemista.
Historialliset romaanit kiehtovat niin, että mikään muu ei innosta. Saatoin eilen loppuun Herra Wolodyjowskin ja pelästyin, kun tarina jäi kesken. Tarina onkin kahdessa teoksessa ja laitoin heti tilaukseen II osan.
Juhlien merkeissä alkanut viikko veltostutti mieleni ja lumouduin ruoasta niin, että paino nousi 300 gr.
Jos viime viikolla alkanut pakkasjakso jatkuu, niin edessä on lämmityskustannuksiltaan kallis talvi.
2011 pakkanen tuli 10.11. Marras- ja joulukuu olivat yhtä +/- kisaa, jonka +aamut voittivat.
2010 pakkasta oli 22.10. ja 8.11. ja 9. +aamun jälkeen 19.11. alkoi pysyvä pakkaskausi.
Villasukkia siis tullaan todennäköisesti tarvitsemaan, joten puikot eivät turhaan kilkkaa.
Olavi Virta Mummon kaappikello 1954
La 27.10.2012
Tänään eteen tulleita mielijuonteita:
Lapsuudestani muistan inhotukseni saippuassa olleita hiuksia kohtaan. Shampoot tulivat jossakin vaiheessa myös Suomeen, mutta sitä ennen hiukset pestiin saippualla. Samoin oli hammastahnan kanssa. Hampaat pestiin saippualla tai suolalla. Kun näitä ylellisyystuotteita tuli markkinoille ei niihin välttämättä aina ollut varaa, ainakaan meillä, sillä äitini listalla ykkösenä olivat omat asunnot kaupungissa ja maalla. Lisäksi hän oli mieleltään lahjoittaja, joten perheen (minun) arki sai tehdä tilaa monille tärkeimmille asioille. Tästä en kuitenkaan ole pahoillani, sillä elämä on mitä on itse kullakin. Nykyisin monen ihmisen mukavuusraja on kovin korkealla eikä sitä läheskään aina kustanneta itse.
Näin tilanteet muuttuvat. Ilokseni saan pitää kattausta 24 h/vrk. Kiitos luontoa rakastavien ihmisten, jotka kauhistelevat leivän heittämistä roskiin ja omaa vaivannäköään säästämättä ovat ottaneet kyytiin Hyvästä Arjesta ylijäänyttä leipää metsän eläimien pitopöytään laitettavaksi.
Nyt on viimeinen aika lunastaa äitienpäivän lahjakortti!
Umpeutumisaika alkaa häämöttää 6 kk voimassa olevalle lahjakortille ja on viimeinen aika tehdä jotain eli tilata jokin hoito Bella Centeristä.
Olen pettynyt, kun Conn Igguldenilta ei ole ilmestynyt äänikirjana muita teoksia kuin Tasankojen susi. Palautin perjantaina Mika Waltarin Sinuhe II:n ja "paremman puutteessa" lainasin Johannes Angeloksen.
Eilen teimme kuopuksen kanssa viimeiset puusavotat eli muutama kaatunut ja pari kaadettua runkoa hilattiin puuvajan eteen pilkottiin klapikoneella. Sitten hän tahollaan siirsi laitteet kesästä talveen ja minä tahollani siirsin lämpimiin tiloihin pakkaselle herkät laitteet. Edellisenä päivänä siirsin kukkaset sisätiloihin, kaadoin vedet saaveista ja kytkin lämmön varastotilaan.
Ja kaiken aikaa kalvaa ikävä!
Lohtulauluna soi tänään korvissa Kuule minun ääneni, vaikkakaan ei tällä sovituksella.
Kuvissa muutamia tämän päivän juttuja: lapsen tunnekirjat, talven ajankohtaiset sukkaneuleet, koirien kuivaus (jolta pakkanen säästää) ja ensilumi.
Ti 23.10.2012 - harmaata ja viileää
Eilen oli kuopukseni syntymäpäivä ja juhlistimme sitä myöhäisellä lounaalla Hard Rock Helsingissä.
Taustamusiikkia kuunnellessani kaipasin "aitoa alkuperäistä rock and rollia",
sitä, mikä tuli Suomeen ollessani teini ja johon hurahdin - kiitos Haka-kerhon.
Yritin muistella "sen oudon ja pelottavan näköisen mustan miehen nimeä", joka nimi ei palautunut mieleeni, vaan sekoittui kaiken aikaa Cliff Richardin nimeen. Mieleen palautui tietysti rockin kuningas Elvis ja Bill Haley. Nyt, netin äärellä ollessani on taas helppo olla tietäväinen, kun mennyt aika on kuin tarjottimella. Nimi, jota kaipasin, on Little Richard.
1950-luvun maailman tähtiä olivat mm. Little Richard Chuck Berry Jerry Lee Lewis
Ja kotimaan tuttuja kuuluisuuksia mm. Rock-Jerry Timo Jämsen Jorma Kalenius
Eilen viritin pitkästä aikaa eräkameran ruokintapaikalle.
Yllätyin voimasuhteiden muuttumisesta.
Peurat olivat n. 500 kuvan otoksessa enemmistönä
ja mäyrät ja supit vähemmistönä, kettuja ei näkynyt lainkaan.
Kuvassa kaikki lajit edustettuina.
Su 21.10.2012 
Pirteät onnittelut tänään 18 v. täyttävälle Kealle! 
Uuden sivun aloittaminen on aina jonkin verran haasteellista, vähän samaan tapaan kuin minkä tahansa asian kanssa, jota ei tee tavan takaa eli lähes päivittäin. Itseäni tuntuu lisäksi kalvavan asioiden hallittavuuden kadottamisen pelko. Joistakin sairauksista sanotaan, että ne eivät tartu, mutta tarttumatonkin sairaus saattaa tartuttaa pelon.
Paino on edelleen akuutti haaste. Viikon kuluessa olen keventynyt 500 gr ja nyt, kun kuumavesikuuri on purrut flunssaan, voin jatkaa flunssan ajaksi keskeytynyttä kehon rasittamista ja kunnon kohottamista.
Emmakin tuntuu parantuneen niin, että on voinut olla päiväkodissa, vaikkakin eilen tuli takapakkia, kun hänellä todettiin elämänsä ensimmäinen korvatulehdus. Lääkitys on aloitettu ja paraneminen toivottavasti etenee suotuisasti. Hän on mieltynyt Ihahaa lauluun, jota kuulemma saattaa yöllä herätessäänkin laulella.
Itse kävin viime yönä läpi 10 käskyä (rippikouluopettajana lempiaiheeni, joten ei ollut vaikeuksia palauttaa mieleen), mutta syventelyä kaipasin seuraaviin käskyihin:
Älä tapa. | Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. |
Vaikka öisen heräämisen kokemukset ja tekemiset ovat yksilöllisiä,
niin joissakin tapauksissa yhteinen nimittäjä on mieleen palautuminen,
vai valikoituuko se pikkutuntien viihdykkeeksi?
Olin eilen naapureiden kanssa pimenevässä illassa Linnanmäen kiiltävän sateisen huvipuiston väriloistossa ja Hevisaurus konsertissa.
Ja muutama kuva pienestä "kengurunpojasta", joka oli tulossa sisäpihalle, mutta tuli sitä kuvatessani toisiin ajatuksiin. Kuka voi noita silmiä vastustaa?
