Ke 19.2.2014  

Taas olen joutunut itseni puhuttelemaksi todettuani, että kuta kuinkin vanhustelen päivät pitkät eli oleilen aikaa tappaen leppoisasti vanhuutta odottaen. Puhuttelun jälkeen totesin, että terveyden kannalta asenne on huono ja päätin lähteä soitellen sotaan. Innostuin Isoäidin viisaudet - hyviä vanhanajan ohjeita sukupolvilta toisille kirjasen opastamana puhdistamaan kylpyhuoneen. Opas sanoo työn sujuvan 20 minuutissa, mutta minulta hommaan meni monta tuntia kahdelle päivälle jaettuna. Viimeistellessäni kynsiharjalla märällä saippuaisella lattialla laattojen välejä tuli mieleeni puuhastelun vaarallisuus, siinä kun rasitusvammojen lisäksi kasvaa tuo kotitapaturman riski - mutta vastapainona on oikeata tekemistä ja elämän makua.

Ja viikon iloinen yllätys on kotitekoinen dödö, johon löytyi ohje netistä.

"Asiat ovat huonosti, mutta jos emme tee parastamme, ne muuttuvat vielä huonommiksi." Viktor Frankl

                                          
                                                                                                                                                                                           Talviset kuvaterveiset Ylläkseltä tänään.

 Richard Carlson: Älä hikeenny pikkuasioista

"Sanomme, että olen tyytyväinen sitten, kun laskut on maksettu, kun pääsen koulusta, kun saan ensimmäisen työpaikan tai ylennyksen. Uskottelemme itsellemme, että elämä kohentuu, kun menemme naimisiin, saamme lapsen, toisen lapsen.
Sitten ärsyttääkin, etteivät lapset ole tarpeeksi vanhoja. Olemme varmasti tyytyväisempiä, kun he varttuvat.
Sen jälkeen meitä ärsyttää heidän murrosikänsä. Olemme varmasti tyytyväisempiä, kun he poistuvat kuvioista.
Sanomme itsellemme, että elämä on täydellistä, kunhan puoliso ryhdistäytyy, kun saamme paremman auton,
voimme lähteä mukavalla lomalle, kun pääsemme eläkkeelle. Ja niin edelleen.

Pitkään minusta tuntui, että elämä on kohta alkamassa, se todellinen elämä.
Mutta aina tuli jokin este, josta oli ensin selvittävä, jokin keskeneräinen asia, suoritettava tehtävä, maksettava velka.
Sitten alkaisi elämä.

Lopulta minulle valkeni, että esteet olivatkin elämäni.
Tämä näkemys on auttanut ymmärtämään, että tyytyväisyyteen ei ole mitään keinoa. Tyytyväisyys on keino."

     To 6.2.2014

     Norovirusko se on mikä vierailee?

     Toissapäivänä se kävi ylätalossa, eilen meillä ja tänään alatalossa. Myös "samasta pesästä" lähtenyt matkalainen on sairaana Hollannissa.

     Lähes heti oireiden ilmaannuttua alkoi se hankalampi toiminnallinen osio, jossa lepo ja toiminta vuorottelivat aikansa, kunnes sisus oli tyhjentynyt
     ja lepo sai vallan. Naapurista arveltiin minun olevan kunnossa klo 20 aikaan ja näin siinä kävikin - silloin saatoin olla jalkeilla, juoda jonkin
     kulauksen teetä ja huolehtia eläimille iltaruoan. Tänään jatkoin huomenna alkavan lipaskeräyksen valmisteluja. Muutamia kerääjiä vielä tarvitaan. 

Yhteisvastuukeräys 2014

Ma 3.2.2014

Sunnuntainen luistelumatka meren jäällä

Pe 31.1.2014

Lunta on tähän mennessä tullut vähän, kuten kuvista näkyy, mutta kauriita entinen määrä. Kevättä kohti mennään ja kauriiden käytökseen on tullut eloisuutta, takaa-ajoa ja pukkimista. Alarivin pieni sarvipää on niin tomeran näköinen, että oikein naurattaa ja seuraava kohtaamiskuva kertookin, että uho vaikuttaa. Metsästys loppuu tänään.

Ti 28.1.2014  

Ole kiltti lapsikulta, niin saat kuvakirjan multa
Lapsuuteni kuvakirjoja - kauhukertomuksia ja mustaa kasvatusta

Jörö-Jukka Heinrich Hoffmann etsi vuonna 1844 joululahjaa kolmivuotiaalle esikoispojalleen Carlille, mutta ei löytänyt mitään sopivaa. Silloin hän päätti itse valmistaa tälle kuvakirjan, jonka tarkoituksena oli opastaa lapsia ymmärtämään terveydenhoidon ja siisteyden merkitystä. Käsin kirjoitetussa vihkosessa oli johdantorunon lisäksi viisi runomuotoista kertomusta ja 15 Hoffmannin tekemää vesiväritettyä piirrosta. Vihkosen viimeisellä sivulla oli kuva takkutukkaisesta ja pitkäkyntisestä Struwwelpeteristä ("Sottapekka"), jonka mukaan kirja sai myöhemmän nimensäkin. Kerrotaan, että Hoffmann oli jo aikaisemmin käyttänyt tätä hieman pelottavalta tuntuvaa "Sottapekkaa" vastaanotollaan lapsipotilaittensa kiinnostuksen saavuttamiseksi. Hoffmannin ystävät kannustivat häntä julkaisemaan kirjan, joka painettiinkin vuonna 1845 otsikkotekstinään Hauskoja kertomuksia ja hullunkurisia kuvia sekä 15 kauniisti väritettyä taulua 3–6-vuotiaille lapsille. Kirjan tekijäksi mainittiin Riimittelevä Lastenystävä. Velli-Vilhon tarina  Kerroin tarinan epäsäännölliselle ruokailijalle ja ajattelin vielä tehostaa sitä kuvasarjalla, mutta jätän tehostuksen väliin nyt ja vasta. Max ja Moriz Kurittomat pojat on ilmeisesti opettavaiseksi tarkoitettu saksalainen kuvakertomus vuodelta 1865. Wilhelm Buschille lapsuus oli lähes sama asia kuin syyllisyys ja pahuus. Talonpoikaisessa maailmassa kasvanut Busch suhtautui kaksinaisesti kotiinsa; aikuisenakin hän kärsi jatkuvasta koti-ikävästä ja toisaalta hän oli kuin kuriton lapsi maailmalla. Taiteilijan ura merkitsi Buschin vanhemmille pahinta mahdollista kurittomuutta.   Nämä omat kokemuksensa lapsuudesta hän käänsi päinvastaiseksi ylistäessään poikaviikarien kurittomuutta. Max ja Moriz teoksessa poikien elämäntahto kumoaa kaikki kurinalaiset pyrkimykset. Max ja Moriz elivät ilkikurisen ja siksi lyhyen elämän, heidän periaatteensa oli: ”Huvi ennen kaikkea ja sitten ei mitään enää.”   Teoksen kuvitus tukee tätä: vitsi, pilakuva ja ironia asettuu siinä moraalista kasvatusta vastaan. Buschia pidetään osaltaan sarjakuvan perustajana. Hän oli pilapiirtäjä ja kirjailija, joka toi tämän aiemmin vain aikuisille tarkoitetun alueen lastenkirjallisuuteen. Riimillisiin kertomuksiin Maxista ja Morizista hän liitti satiiriset piirrokset. Hän kehitti oman ilmaisutyylinsä, sarjakuvana etenevän kuvakertomuksen.    Max ja Moritz kertomus alkaa näin: Aina teot pahain lasten kerrotahan varta vasten. Tässäkin on poikaa kaks, toinen Morits, toinen Maks, joilta opin sana parhain unohtuvi liian varhain; neuvoille he virnistelee, aina muuta ajattelee.

Pe 24.1.2014

Keikkailevalla lapsenvahdilla taitaa nykyisin olla edeltäviä sukupolvia helpompaa, kun lapset ovat oppineet viihtymään telkkarin äärellä. Eilen 3 v. katseli telkkaria yli puolet hoitoajasta, tänään 6 v. on viihtynyt dvd:tä katsoen – menossa 2. filmi. Ja jos telkkari kyllästyttää, niin aina voi vaihtaa tablettiin. No, nyt maatuskanuket kiinnostavat.

Etelä-Sudanissa on joulukuun puolivälissä puhjenneiden taistelujen takia kuollut tuhansia ihmisiä. Tänään uutisoitiin solmitusta tulitauosta. Sitä ihmettelen miten sotiminen ja vihanpito saadaan loppumaan, kun tavallisen perheenkin riitelyn ja toraisuuden lopettaminen on lähes mahdotonta, jos siitä on tullut tapa ja tottumus. Dr. Phil opastaa vanhan tottumuksen vaihtamista uuteen.  Mikä on yhtä viihdyttävää kuin riitely?

Ti 21.1.2014

1981 olen yrittänyt saada valokuvat järjestykseen oikein seuran kanssa, mutta tuolloin ei onnistunut. Nyt näyttäisi siltä, että homma on pääsemässä tai päässyt vauhtiin. 

Näin, luin ja voitin mielessäni
Marraskuun puolivälissä minua kirveli kirkon pihalla saamani sakkolappu - tai ei oikeastaan se, vaan se, kun soitin Espoon seurakuntalehden toimittajalle ja hän kehotti kirjoittelemaan asiasta lehden nettisivulle, siis niinkuin ilmaisemaan mielipiteen. Minusta tässä ei ollut kyse niinkään yksittäisestä mielipiteestäni, vaan kaupungin strategian tiedottamisesta kirkossa kävijöille.
Niinpä viime viikon torstaina nähdessäni Länsiväylä-lehden mainoksen ja luettuani lehdessä olleen jutun ko. aiheesta tunsin saaneeni "balsamia haavoille". Näin olisin seurakuntalehdenkin toivonut hoitavan mittavan ja toistuvan harmistuksen aiheen.

  Su 19.1.2014  

On hienoinen lumipeite, on kauriita ja on ruokaa niille. 

Toimintaakin riittää. Kahden viikon kuluttua tasavallan presidentti avaa vuoden 2014 Yhteisvastuukeräyksen. Keräyksen kotimaankohde on saattohoito.
Ulkomainen kohdemaa on Guatemala.

Syyskauden kassankartuttajat ovat olleet monenlaiset tapahtumat ja niistä saadut rovot. Nyt kevätkaudella pääpaino on lipas-, lista- ja tempauskeräyksissä. On toki tapahtumiakin ja niistä näkyvin nuorisotyön moottoroima koko perheen Onnenpäivä Soukan kappelissa la 22.3.

Omat voimavarani on suunnattu keräyksiin, joihin olen sitoutunut ja joita edistän joka päivä jollakin tavalla. 
Keräyspaikat on kahta vaille valmiina, kerääjien yhteystiedot päivitetty - maanantaina peli alkaa!

Ke 15.1.2014 Kolme vuotta sitten tämä samainen päivä oli perjantai ja olin yökylässä "ukkilassa". -12 asteessa pakkasin autoon peiton, tyynyn ja sängyn ja suuntasin kohti hoitokotia. Elettiin "viimeisten yhteisten päivien aikaa", aikaa, jonka soisin voivani aina halutessani palauttaa mieleeni. Kuvissa talven riemua meren jäällä ja muuallakin joskus v. 1971-73.

Su 12.1.2014
 
Maa on saanut hennon valkoisen vaipan ja pienen pakkasen myötä on tullut kovaa maata jalkojen alle.

Viime viikolla kävin Clas Olsonilla katselemassa jotakin valokuvien järjestämiseen sopivaa apuvälinettä. Sisäinen Roope-ankkani vastusti kuitenkin hankintoja ja palkkioksi siitä löysinkin kotoa vanhoja diskettilaatikoita, jotka sopivat lajitteluun erinomaisesti. Valokuvien lajittelussa tarvitaan aikaa ja salapoliisin avuja hyvillä hoksottimilla.
Alkuun päästyäni voin todeta, että paras ja toimivin lajittelutapa olisi kutsua perhe koolle ja tehdä kuvien lajittelusta yhteinen ajanviete - aikamatka menneeseen. Se on kuitenkin ajatus, jonka toteuttaminen ei kohdallani ole mahdollista, joten oman muistini varassa edistän työtä. Yksin en kuitenkaan sitä tee. Tällä hetkellä seuraa pitävät Antti Tuurin äänikirjat,  ensin Taivaanraapija ja Talvisota, nyt Kylmien kyytimies, joten tunteita pukkaa suunnalta ja toiselta.

Katsoin yhtenä päivänä koskettavan elokuvan Sotahevonen. Lähes samoihin aikoihin haastateltiin radiossa jotakuta henkilöä satujen tiimoilta ja hänen sanomansa sisältö oli jotenkin näin: lapsi kestää sadut, joissa lapsilla ei ole vanhempia, mutta eläimiä ei saa vahingoittaa, ei minkäänkokoisia tai näköisiä.

Nyt on eläimien ruokinnassa taas säännöstely ja se on kovin ikävää. Toissapäivänä kuusi kaurista poistui letkana pihalta, mutta vain neljä sain kuvattua. Yritän tällä neljän kuvan sarjalla ilmentää miltä poistuminen näytti. Sen olen havainnut, että liikkuessaan eteenpäin, meillä tai muualla, niillä on kulkiessaan aina tasaväli edelliseen kulkijaan.

To 9.1.2014   Maanantain kuvia kirkkotarhasta ja tämän päivän kuvia "kotieläintarhasta"

Loppiaismaanantai 6.1.2014 Tänään oli yksi näistä tämän talven tutuksi tulleista harmaista päivistä, johon ei suodattunut valoa aamuhämärää enempää. Tässä kylmän koleassa ja kosteassa harmaudessa retkeilimme hautausmailla. Ensimmäisellä Emma totesi, että täällä on pelottavaa, mutta pian ensivaikutelma vaihtui lapsen riemukkaaseen menoon.  Kuvissa Gunnarin vanhemmat  Karl Arttur ja Olga Amanda v. 1926, perheen pojat, 5-vuotias esikoinen Nils Erik ja keskimmäinen Onni Olavi v. 1936. Kuopus, Gunnar Erik, syntyi 5 vuotta myöhemmin.

La 4.1.2014

Eräänä loppukesän päivänä v. 1975 mopoileva postinjakajamme sanoi postia tuodessaan, että taitaa olla teidän kissa jäänyt auton alle. Näin olikin.

Kissan hankkiessamme olimme nelihenkinen koirallinen perhe ja asuimme ahtaasti pienessä ”jalasmökissä”.

Lapsena ollessani meillä oli kissa ja toinenkin, joten kissan ostaminen oli minun tarpeeni, vaikka Gunnar ei, kauniisti sanottuna, kissoista piitannut. Tani valloitti piittaamattomankin sydämen. Se oli ystävällinen ja kiltti abessinialainen rotukissa, jonka kuitenkin annoimme elää maatiaiskissan tavoin. Ja vapaasta ulkoilusta seurasi vapaita suhteita ja niistä kaksi pesuetta, joista ensimmäinen syntyi vaatekaapin hyllyllä ja toinen aikanaan mökin alla.

Kotisynnytyksessä olimme porukalla paikalla, ja me aikuiset ihmettelimme, miten Tani lempeillä silmillään katseli meitä sallien samalla lempeydellä Athene-koirankin olla läsnä tavoittamassa kirsullaan tapahtuman kulkua.

Mökin alle syntynyt pesue on oma lukunsa ja tilanne oli sen verran vaikea, että se johti Tanin leikkaukseen, siis kohdunpoistoon.
Tähän kohtaan tarinaa liittyy paljon surua ja syyllisyyttä. Tanilla oli vakiintunut kumppanuus pentujen isän, valtavan ison mustavalkoisen kollin kanssa, joka raahasi Tania niskasta kuin emo pentuansa. Kohdunpoisto muutti kissojen suhdetta ja elämää ollen, näin Gunnarin kanssa arvelimme, tämän surullisen lopun aiheuttaja.

Elämä etenee usein suunnittelemattoman arpapelin tavoin seurauksena pysyvä jälki tehdystä tai tekemättömästä ja sen/niiden kanssa on vain elettävä (=jaksettava elää).

Miksi moinen muistelu?
Siksi, että näin vuoden alussa saattaa nousta esille uudistumistarvetta mikä ei välttämättä tuota odotettua lopputulosta, vaan voi olla haitaksi, tai jopa vaaraksi muuttujalle.

Tapahtumapäivänä tyttöjen koulumatka alkaa.	Ja koulumatka päättyy.	Tapahtumapaikka.	Hautapaikka.

Ke 1.1.2014  

Jaahas, taas on uusi vuosi.
Nähtäväksi jää oppiiko vanha koira vielä uusia temppuja vai joko on aika käpertyä sängyn alle itseä nuolemaan?

Ma 30.12.2013

Niin paljon aikaa ja vaiheita
niin paljon tunteita haikeita.
Monessa kerroksessa jouluja elettyjä
 moneen kerrokseen muistoja kerättyjä.

       

La 28.12.2013  

Monista asioista olen luullut saaneeni kyllikseni, mutta muutoksen mahdollisuus lienee aina olemassa.

   Vanhan ajan alumiiniämpärien aikaan lapsuuteni kulmilla oli monta yleistä saunaa (v. 1946
   Helsingissä 54). Yleensä kävimme äidin kanssa isossa Kiven saunassa, mutta kirpakalla pakkasella
   menimme Kaarlenkadun pikkusaunaan. Saunamatkat olivat monella tavalla ikäviä, eikä vähiten
   Taimi-äidin löylykäyttäytymisen vuoksi – hän kun viihtyi löylyissä ja heitti sitä niin, 
   että tavallisesti muut laskeutuivat alalauteille tai poistuivat pesutiloihin.

   Pariksi päädyttyämme kävimme Gunnarinkin kanssa lauantaisin pikkusaunassa. Joskus menimme
   yhtä matkaa omille puolillemme, mutta yleensä minä menin yksin vähän ennen sulkemisaikaa 
   työpäivän ja viikkosiivouksen päätteeksi.

Vuosien saatossa saunominen jatkui ja tiivistyi omassa saunassa, mutta koska en ole rakastanut saunomista ei olekaan ihme, että yksin jäätyäni hylkäsin koko tavan. Moniviikkoisen sairastelun seurauksena saunarakas läheiseni korosti saunomisen etuja seurauksella, että olen toistamiseen malttanut hikoilla lauteilla ja pitänyt kokemuksesta.

Viime yönä oli vieraita, joiden heräämistä Bono malttamattomana odottaa.

Ke 25.12.2013

Auton pesu on helppoa kuin heinän teko, jos sen osaa - minä en osannut. Soitto tukipalveluun ja kuulin, että letkussa on mahdollisesti ilmaa – olikin.

La 21.12.2013

"Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan..."

To 19.12.2013

Eilen oli virkistävä kohtaaminen 6-vuotiaan vilkkaan poikalapsen kanssa, joka alkajaisiksi tokaisi ”en tiennytkään, että mummotkin tekevät töitä, onko toi työ raskasta?"
Siihen äitinsä kiirehti sanomaan, että on se raskasta, ja minä miettimään miten työtäni teen, kun sen raskaus näkyy, vai näkyykö se, vai mistä äidin vastaus oli peräisin.

Jälkikäteen kävin miettimään työtä ja isovanhemmuutta.

Uusi tehtävä on ovi monenlaisten mahdollisuuksien maailmaan, vähän kuin Liisan ihmemaaseikkailuissa. Aina sitä ei innostuneisuudessaan osaa katsoa nenäänsä pidemmälle ja joutuu myöhemmin miettimään mikä meni vikaan. Melko usein työnantaja joutuu syytetyn penkille, vaikka syitä on sysissä ja sepissä eli molemmissa osapuolissa. Aika ja voimavarat ovat arvokasta pääomaa, joiden kanssa on hyvä oppia elämään tilanteessa kuin tilanteessa.

Että mummotkin tekevät töitä...  Kuka sen työn määrän tietää tai mittaa. 

Inkerin Mummot ja Tinanvalanta

   
    

Ti 17.12.2013

Eilen Bono täytti 7 vuotta, mutta sankarista ei tullut otettua yhtään kuvaa.

Päivät pääksytysten on tätä yhtä ja samaa sairastelua, tai nyt ehkä jo paremmalle puolelle pyrkimistä, joten enempiä kuulumisia ei irtoa. Uuvuttavaa itselle ja läheisille.

Muutama kuva kuitenkin.
Aamuhämärissä fillaroin meren rantaan ja otin lahden pohjukasta kuvan. Jos kuva olisi alkuräisessä asussaan siinä näkyisi vain mustia ääriviivoja, mutta käsittelyn jälkeen erottuu jonkin verran laineita ja muuta. Toinen kuva on saunan pukuhuoneessa kukkivasta kukasta, jonka nimeä en tiedä. Ja kolmas on yksi monen otoksen sarjasta, ainoa, joka on vähänkään onnistunut. Tein pikkukameraan säätöjä ja nappasin jokaisen säädön jälkeen kuvan. Ja kaikkien kohdalla saatoin sanoa - voi turhuuksien turhuus.

Näin tänään.


  

La 14.12.2013

    
Pimeitä kuvia eilisestä pimeästä aamusta, kun seutu jäi sähköttä 4:30 aikaan ja sai ne takaisin keskipäivän maissa, onneksi.
Oli vähän arveluttavaa lähteä liikkeelle pimeälle myrskyävälle tielle. Ajaessa tuntui siltä kuin olisi paossa kaatuvia puita ja ilmassa leijuvaa irtotavaraa ja olo rauhoittuikin huomattavasti muutaman kilometrin jälkeen päästessäni valaistulle asutukselle. 
Näin siis aamulla.

Illalla olin Espoonlahden kirkolla, jossa oli Ystävän risti konsertti, jonka lopuksi kerättiin kolehti Yhteisvastuulle. Paikalla oli n. 500 kuulijaa, konsertin järjestäjät ja meitä kerääjiä kuusi. Oli se sellaista hulinaa, johon en joka päivä kirkossa törmää, enkä haluakaan törmätä.

Pitkittyneestä flunssasta on todettava, että tätä varsinaista sairastelua on kestänyt vasta kolme viikkoa, vaikka aika tuntuukin huomattavasti pidemmältä.
Sehän tiedetään, että suoraa ja tasaista kulkiessa pääsee nopeammin perille kuin mutkittelevaa ja epätasaista taivaltessa. Flunssani kohdalla on käynyt juuri näin. Vaikka olen monet haasteet torjunut olen kuitenkin ottanut liian monta haastetta vastaan ja samalla pitkittänyt ja mutkistanut omaa tilannettani. Toissa aamuna totesin, että silmiin oli jäänyt unihiekkaa. Ei se sitä kuitenkaan ollut, olihan vain silmätulehdus. Yskäkin palasi, joten tätä kierrettä tuntuu riittävän. 

Yhdessä asiassa olen antanut periksi. Hyvälle alulle päässeet 40 minuutin reippaat kävelylenkit, tai vastaava aika soutua, on tauolla odottamassa täydellistä tervehtymistä.
  

To 12.12.2013  

Tänään olen tuhrannut aikaani diakuvien parissa, jotka laitoin laatikoihin sen kummemmin niitä lajittelematta.
Skannasin muutaman diakuvaskannerilla, jossa värien säätely on minulle hiukan ongelmallista ja siksi kuvien väri on mitä on.
Vuoden -91 kuvissa pääosassa ovat Gunnar ja pitkäturkkinen Bodi-koira.

Ti 10.12.2013  

Harmaa päivä ja harmaa mieli siksi, että tervehtyminen ei etene toivotusti, vaan tuntuu aika ajoin palauttavan minut lähtöruutuun. No, maltti on varmasti tässäkin valttia.
Koska ajatus ei kulje, niin kuvilla mennään tälläkin kerralla.

Pitkästä aikaa viritin eilen eräkameran, johon tallentui 360 kuvaa ja monissa niistä ihmeteltiin kameraa.
Viritysvaiheessa ihmettelijä löytyi myös omalta pihalta, kun Bono seurasi silmä tarkkana alapihan tapahtumia. 

Muutama muistelukuva Roomasta mieltä piristämään.

La 7.12.2013  

Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampere-talon punaisella matolla oli monenlaista menoa ja menijää.
Ikänaisen voimaa edusti koko olemuksellaan ensi vuonna 90 v. täyttävä Siiri "äitee" Rantanen. Toisenlaista vahvuutta ja energian eloisuutta toivat juhlaan Duutsonit yhtenäisenä ja näyttävänä ryhmänä. Entäs tuo auto, mihin se liittyy? Juhlissa mukana oli Pate Mustajärvi, yksi rock-yhtye Popedan jäsenistä. Popeda on aasinsilta aikaan, jolloin auto saattoi olla merkkiä Popeda.

"Lahtelainen hiihtäjälegenda valittiin 1950-luvulla vuoden naisurheilijaksi neljä kertaa ja voitti Suomen mestaruudet myös maastojuoksussa ja maantiepyöräilyssä."

Duutsonit saapuivat...

Auto, josta Popeda sai nimensä Vuoden 1953 Suomi oli köyhä. Rauhansopimuksessa määrätyt jättimäiset sotakorvaukset oli saatu maksettua Neuvostoliitolle edellisen vuoden syksyllä. Sotakorvaukset olivat kuitenkin vauhdittaneet teollistumista ja työllisyyttä. Autot eivät olleet läheskään jokaisen perheen kalustoa, vaikka yleistyivät nopeasti. Automerkkejä oli tarjolla vähän ja uutta autoa joutui usein jonottamaan pitkään, koska etenkin länsiautojen maahantuojien rajoitetut lisenssit eivät sallineet suurta massatuontia. Itäautot eli sosialistisissa maissa valmistetut ajopelit olivat 1950-luvulla...

To 5.12.2013  

Onnenpäivä, veronpalautuspäivä! Minulle verottajan taholta ei ole mitään luvassa, mutta terveyttä saattaisi olla luvassa, sitä olo vähän ounastelee.

Tavoittelin terveyttä tai toisin päin, yritin häätää sairautta monin tavoin, mutta vain kahdesta keinosta tuli kustannuksia, munkintipat ja valkosipuli.
Nyt ne on kokeiltu ja minulle toimimattomiksi havaittu. Valkosipulille on onneksi aina käyttöä ja munkintipoillekin omalla tavallaan, ne kasvattavat turhien ostosten rivistöä.

  
   Sairastamisenkin aikana olen kuunnellut äänikirjoja.

   Charles Dickensin Saiturin joulu on tuttu tarina ja sille on aina paikka minussa.

   Ilmari Kiannon Punainen viiva on karun koskettava kohtaus suomalaisuutta Suomen historiassa.

   Kahteen kertaan kuuntelin Jenni Linturin Isänmaan tähden saadakseni jäsennettyä tarinan eri puolet omaan ymmärrykseeni.
   Luulen, että sain poimittua pieniä hippusia Gunnarin kokemusmaailmasta sairauden aikana. Se satutti ja sekoitti kuumehoureisia öitä tehden 
   unista syyllistäviä, ahdistavia ja pelottavia. Ani harvoin saan unta nähdessäni ääneni kuulumaan unen lävitse, mutta nyt sain erään unen
   kohdalla sanotuksi hyvästi, kun ymmärsin kuoleman olevan edessä.



Luettua elämää lukupiiristä lainattua:

"Isänmaan tähden rakentuu kahden ajan varaan. Toisessa eletään tätä päivää, Antin dementoitunutta ja Kaarlo-serkun riipaisevan yksinäistä vanhuutta: Viimeisten vuosien aikana hän oli ymmärtänyt, että vanhuus oli pahempaa kuin sota. Sodassa oli sentään eloonjääneitä. Toisessa aikatasossa seurataan Anttia nuorena miehenä saksalaisjoukoissa. Kerrontaan rakentuu jännitteitä, mm. Antin ja Kaarlon suhteen lämpö, mutta toisaalta myös kateus erilaisista elämänurista; kolmen Erkin sodat, joissa tiivistyvät sodan ihmiskohtalot. Kun Kaarlo löytää Antin muistikirjan saksalaisjoukkojen ajalta, hän hävittää sen. Antin teot jäävät salaisuudeksi, ja vain Kaarlon sankaruus jää elämään.
 
Kirjan loppu on kaunis. Siinä ovat vain Antti ja Kaarlo, tavalliset suomalaismiehet, jotka elivät  elämäänsä, vaikka nuorena koettu sota leimasi kaiken. Kirjan opetus sisältyy mielestäni Antin ajatukseen, jossa Saksan sotaretken jälkeen hän on haudannut haaveensa kunniasta ja kasvanut aikuiseksi sodan julmuuksissa: Nuoruus oli jättänyt jäljelle vain kaksi varmaa asiaa, yötä seuraavan päivän ja päivän perään kiirehtivän yön. Siinä mielessä ihmisen ampuminen oli typerää, olisi vain pitänyt odottaa. Päivien kulku pakotti jokaisen kuolemaan."

Ti 3.12.2013

Paikkoja kolottaa, yskä ei ymmärrä tauon päälle, nokka vuotaa... Tauti valvottaa yöt ja kiusaa päivät, mutta hankalan harmin rinnalla on tehtävä jotain mieltä piristävää.
Ensimmäisen 2013 saadun joulukortin rinnalle oli tarkoitus laittaa vanhoja joulukortteja, mutta päädyinkin suvun miesten käsialanäytteisiin. 

Kiitos joulun ensimmäisestä kortista!	Isän uudenvuoden tervehdys tyttärelle.	Nuoremmalta veljeltä kenttäpostia siskolle	Vanhemmalta veljeltä joulukortti sisarelle.

Su 1.12.2013

Olen täydellisen eristynyt ja täydellisen välinpitämättömyyden tilassa kevyeksi luokittelemani flunssan vuoksi.

Kaksi ahdistavan vaikeata yötä on takana. Hengityksen/keuhkojen kanssa on ongelmia. Ensimmäisenä yönä hengittäminen tuntui tavan takaa unohtuvan. Kuin kellon viisari kääntyilin sängyssä pyrkien helpottamaan kipeiden keuhkojen tilaa unohtamatta sydäntä. Yö rytmittyi ihan omalla tavallaan, tukehtumistuntemus, kymmenen syvähengitystä, asennon kohentaminen, uneen vaipuminen, hengitystauko, kymmenen syvähengitystä  jne. Tuskaista tilaa vaikeutti raastavan kipeä kurkku. Enkä varmasti ollut ruumiin ja sielun voimissa. Kuumehoureisena vaisto pani toimimaan omaksi parhaaksi.

Tilanteet muuttuvat, paraneminen etenee.  Viime yönä olin edelleen kellonviisarina keuhkot ja sydän huomioiden. Lisukkeena oli jatkuvassa liikkeessä olevan selän kipu ja lääkityksestä ärtynyt vatsa, mutta kurkku on alkoi parantua.

Koska elämä on oppimista, on syytä kysyä mitä tästä opin. Vanhuus on arvo itsessään. Arvostinko aikanani vanhuksia ja vanhuutta? Ymmärsinkö, että ruuhkavuosien jälkeen ei ole kovinkaan montaa askelmaa vanhuuteen?  En toki. Vaikka elämän askelmia tietää odottaa, ne tulevat kuitenkin kompastuttavan nopeasti eteen.

 Ihan konkreettisena oppina - menen influenssa rokotukseen pysyäkseni elossa. 
                                                       JK. Yksinäisyys on oma vikasi, vanhus!

Pe 29.11.2013

Aamusta, tai oikeastaan eilisestä illasta asti tiesin, että tänään on pakko pitää sairauslomapäivä, eikä siitä ole varaa tinkiä. Nyt kello lähenee kahta iltapäivällä, enkä ole vielä päässyt tavoitteeseeni eli lepoasentoon hoitamaan tätä koko kehon kouriinsa kaapannutta flunssaa (influenssan kanssa ei ole varaa neuvotella, mutta flunssa on toinen juttu). Toipumista kuitenkin edistää myös se, että voi tehdä asioita omassa tahdissaan, vaikkakin sopimukset huomioiden (leipäkeikka, katastrofikeräyksen kerääjätilanteen päivitys, kauriiden ruoka, netissä roikkuminen...). 
Tervehdyttävää on myös työntää aktiivisesti sivuun mieltä pahoittavat asiat, joita silloin tällöin tulla tupsahtaa.

Hetki sitten sain tiedon, että aamusella unohtui tyhjentää keräyslippaat ja toinen joutui sen puolestani tekemään. Virheettömälle mielelle tämä oli tietysti jonkinasteinen kolaus, mutta joskus on hyvä saada olla silmäkkäin oman vajavuutensa kanssa. Samaan piikkiin en kuitenkaan pane sitä, että leipäsäkkien valvonta petti viikon varrella ja yhden säkin sisällä oli ollut oikeat hiirien peijaiset. Tämä johtui ehkä enemmänkin siitä, että muutamana päivänä tein töitä pimeästä pimeään ja valoisassa työskentelyyn tottuneena en osannut ennakoida hiirien liikekannalla oloa.

Ostin kaupasta valkosipulia ja Karmoliitta munkin yrttitippoja. Illalla keittelen valkosipuli teetä, nyt nautin tippoja suoraan kielelle.
Ehkäpä olo kohenee huomiseksi ja pääsen hoitelemaan tehtäviäni kirkolla joulumarkkinoiden ja katastrofikeräyksen merkeissä.

Ti 26.11.2013  

Kiirettä pitää.
Olen eilisen tavoin naapurissa sairaitten lasten kaitsijana ja oheistoimintona hoidan katastrofikeräysasioita.
Itsellä on lapaluiden puolella ikävää lihassärkyä ja sehän kertoo jonkinlaisen sairauden olemassaolosta omassakin kropassa.

Aamusella ennen hoitotehtävää paloittelin ja vein eläimille ruoat molempiin ruokintapaikkoihin, ja kotiin palattuni samat hommat iltaruokintaa varten, ja siinä oheistoimintona koirien kanssa pallottelua. Eilen tähän yhdistettyyn lajiin kului 1,5 tuntia ja rapiat.
Sitten alkaa iltaloma ja valmistautuminen huomisen toisenlaisiin juttuihin.

La 23.11.2013 

Ihminen jatkaa tarinaa...

Jos ihminen elää vain itseänsä varten, tarina ei jatku.

Perheensä, sukunsa, kansansa, maansa ja maailman historiaan tutustuen saattaa saada jonkinlaisen ymmärryksen ihmisenä olemisen mahdollisuuksista - kosketuksen omasta itsestään, paikastaan ja mahdollisuuksistaan laajemmassa mielessä kuin vain olemalla passiivinen kohtalonsa toteuttaja, aktiivinen kuluttaja ja markkinavoimien kohteena olija.

Aika on rajallista ja haltuunotto hidasta. Vuodet vaihtuvat kuin varkain vuosikymmeniksi ja elämä jatkuu toteutumattomina unelmina.

Jokaisella ikäkaudella on omat vastaan hangoittelunsa, kapinansa, syyllisensä ja selityksensä ja vain harvoin syyllistävä sormi saa suuntautua siihen ainoaan todelliseen muuttujaan ja muutettavaan, omaan itseen.

Onko liian rohkeata, tai peräti pelottavaa, kysyä oman elämän kohdalla kuka, mitä, miksi...?

Ke 20.11.2013

Bono hoitaa kaiken aikaa toista etu- ja toista takatassua ja sehän minua ärsyttää.
Tunnen syyllisyyttä ja syyllisyys yhdessä tämän hetken kiireen kanssa,
tai vaikkapa vain pelkkä syyllisyys, kiristää pinnaa. Komennan, tiuskin ja äyskin.
Lopulta harmistuin muutokseen asti. Etsin ja löysin Rapsun vanhan kaulurin.

Mutta jokainen koiranomistaja tietää miten mutkalle koira voi vääntäytyä
ja miten pitkäksi venyä ulottuakseen tahtomaansa.

 Uniajan alkaessa Bono yritti sinnikkäästi sängyn alle nukkumaan, mutta ei onnistunut. Minä hermostuin ja laitoin sen nukkumahuoneesta ulos ja se hermostui ja halusi sisälle. Tätä kesti 23-01, kunnes annoin periksi, otin kaulurin pois, pidin hetken tiukkaa komentoa ja sitten vaivuimme unitilaan.

 Nyt elämme ajoittaisen laihan sovun aikaa, mutta sekin on lihavaa riitaa parempi ja antanee tassuille aikaa parantua vaivoistaan.

Ti 19.11.2013

Minä lupaan, että en enää koskaan... minä lupaan, että tästä lähtien aina...
Minä lupaan lopettaa... aloittaa... olla tekemättä niin... olla olematta näin...
Minä lupaan, että tämä on viimeinen kerta!

Itselle annettujen lupausten lista on loputon.
Toiselle annettujen lupausten lista lohduton.

Katteettomat lupaukset rapauttavat itsetuntoa,
rikotut lupaukset leimaavat epäluotettavaksi.

Mitä lupaus merkitsee?

Su 17.11.2013

Kirkon pihasta on tullut oikea sakotusrysä, näin olen kuullut. Ja siitä syystä ohjeistusta on lisätty ilmoitustauluille tms., mutta vaikka viime viikolla ihan tosissani yritin paneutua ohjeisiin, niin kantapään kautta oli opittava tämäkin asia, kun tänään löysin elämäni ensimmäisen sakkolappusen tuulilasista.
Meitä oli tänään monia muistettuja. Eräskin nuori perhe oli tullut kirkkoon kahdella autolla ja sakotettuja pysäköintejäkin tuli molemmille autoille, joten kirkkomatkan hinnaksi tuli ajojen päälle 2 x 60 €.

Minun osallistumiseni liittyi tänäänkin katastrofikeräykseen.

Onpa muuten ankean harmaa kuva tuossa vieressä :(

Ja mitäkö muuta kuuluu?
Flunssaa pitää. Yritän nukkua 10 tuntia yössä, niin jaksan päivisin tätä tilapäistä kiirettä.

To 14.11.2013

Tilanteet muuttuvat.

Seurakunnassamme päätettiin pystyttää katastrofikeräys ja se tarkoittaa oman vapaa-ajan alistamista keräyksen hyväksi. Toimintana se tarkoittaa tiedottamista, keräyspaikkojen ja kerääjien hankintaa, paperitöitä ja päivystysvuoroja... Jatkuvassa valmiudessa olemista seuraavat kaksi viikkoa.

Pitkästyminen saattaa väsyttää sairastumiseen saakka, mutta niin myös liian suuri työmäärä, joten oikea asenne ja tehtävien oikea rytmitys on tarpeen. Ja eihän tämä ole mitenkään verrattavissa elämään niinä vuosina, kun oli ruuhkaa työssä ja kotona, joten mikäs tässä on ollessa yksinäisellä ihmisellä, jonka ei tarvitse huolehtia muista kuin sovituista tehtävistä, leipäkeikoista ja vaatevarastosta - koirista ja kauriskatraasta, ja itsestä.

Viime aikoina kauriita on ollut katoksen tuntumassa 8-10, ja toistamiseen on toistunut kuvio, jossa ”se tuttavallinen” naaras vasansa kanssa tulee ilmaisemaan asioiden laidan aivan hiekkalaatikolle asti. Minä paloittelen ja ne odottavat silmä tarkkana. Kun sitten vien ruoan katokseen nämä kaksi tulevat turvallisen matkan päässä takanani, ja palattuani kotiin, on kuin tyhjästä ilmestynyt loppuporukka paikalle.

On kornia kertoa omista pikku harmeista, kun maailmassa tapahtuu niin paljon isoja ja vaikeita asioita, mutta oma elämä on elämää lähinnä minua ja pienetkin harmit vaikuttavat jaksamiseen, kestämiseen ja viihtymiseen.
Siis ikävää on, että kauriiden ruoan riittävyyden kanssa on jatkuvaa tasapainottelua, ja, että koirat joutuvat menemään sisälle kaksikon tullessa.

Ti 12.11.2013

Äitienpäivänä saatu lahjakortti olisi vanhentunut huomenna, joten oli viimeinen aika vaihtaa se tuotteeksi. Edellisen kerran valitsin kasvojen puhdistuksen, nyt Abhyanga-hieronnan, jossa "koko keho hierotaan lämpimällä öljyllä, johon on lisätty puhtaita eteerisiä öljyjä. Hieronta tasapainottaa kehon energioita, parantaa ääreisverenkiertoa, poistaa kuona-aineita ja kohottaa psyykkistä hyvänolon tunnetta."

Olihan tämäkin pieni tapaus jonkinasteinen seikkailu minulle, joka luulin kaikessa yksinkertaisuudessani ajanvarauksen ja ajoissa paikalla olon riittävän. Siinä hierontapöydällä maatessani huokasin helpotuksesta, kun olin viikonloppuna ilman sen kummempia ajatuksia tullut hoitaneeksi sänkisääret silosääriksi. Ja kyllä kiitos, minulle sopii edelleen saada lahjakortti kauneuskeskus Bella-Centeriin, vaikka tämä hoito olikin ikärasitteiselle itselleni haasteellista. Omat pikkarit olisi saanut vaihtaa kertakäyttöisiin, mutta sitä kokemusta en valinnut. 

Eilisen kuvia, lipun viikkausta ja sulkapallopeliä.

Ma 11.11.2013

Sunnuntaista maanantaihin.

Eilen aamulenkki piteni tuplasti, kun veden virtaus oli siirtänyt ylityslankun paikoiltaan ja me lenkkeilijät jouduimme lyhyen kotiinpaluun asemesta kiertämään pitkän kautta. Kotona vaihdoin lenkkeilijän roolin kuvaajan osaan ja fillaroin katsomaan miltä ylityspaikka näytti rannan puolelta. Samalla reissulla poikkesin venesatamaan, jossa oli joutsenperhe nauttimassa voimakkaana puhaltelevan tuulen nostattamasta aallokosta.

Suihkun jälkeen uuteen rooliin - kirkolle tiskaajaksi.
Oli kippoa, kuppoa, kattilaa, oli vuokaa, pannua ja pataa, oli lounasastiat pallolaseineen ja kahviastiat kaikkineen. Ne kulkivat käsieni kautta esikäsittelyyn ja koneeseen ja edelleen kiertoon tai odottamaan seuraavaa esilläoloa. Monituntisen rupeaman puolivälissä tunsin märkää valuvan pitkin säärtä ja ajattelin, että näinkö se alkaa, ja ihan huomaamatta. Mutta nyt olikin kyse vain tilanteeseen sopimattomasta esiliinasta. Kuminen esiliina edessäni homma jatkui ja sen alla housutkin kuivuivat kotiinlähtökuntoon. Siinä muistui mieleen ankea näky hoitokodin suihkutushetkestä - hoitaja pitkässä mustassa kumiesiliinassa ja mustissa pitkävartisissa kumisaappaissa suihkuttamassa Gunnaria. Olisiko värillä ollut väliä!

  

Muuttunut aika. Ennen lapset hakivat talosta lypsylämmintä maitoa, nyt kauriit hakevat talosta paloiteltua leipää. Kattaus odottaa, mutta hakijat hortoilevat vielä hakureissulla.
Valmiille tuli kavereitakin niin, että kaikki eivät mahtuneet kuvaan. Loppu hyvin, vaikka itselleni tuli tunne, että tämä kotiovelta nouto on jo sentään vähän liikaa!

   

La 9.11.2013

Näinhän se menee, että hullu paljon työtä tekee,
viisas pääsee vähemmällä. 

Miksi siis en vain katselisi, kun toiset puuhastelevat -
pitävät huolta itsestään, kodistaan ja kunnostaan?

Jotain pientä voi aina tehdä omaksi hyödyksi ja toisten iloksi. Lähdenpä siis kävelylenkille MP3 soittimen kanssa ja annan lauantain toivottujen levyjen pitää itselleni seuraa.
Tylsää, sanon tässä vaiheessa, kun vielä istun koneen äärellä, mutta  kolmen vartin reippaan kävelyn jälkeen olenkin oma sankarini ja saan ansaitusti asettua sohvaperunaksi.

To 7.11.2013

Ihminen kertoo itsensä kokoista tarinaa, tarinaa omaan tarpeeseensa.

Sain Danielalta eilen illansuussa kuvan, jonka sisältö oli senhetkisen tulkinnan mukaan seuraava: Kuvassa vasemmalla ovat Daniela ja ukki. He molemmat pitävät toisiaan kädestä. Muut henkilöt ovat mummo, äiti ja isä. Benjamin ei ole vielä syntynyt. Taivaalla auringon ja pilvien lisäksi on meteoriitti, johon ”kohta pääsee tutustumaan”.  

Kuvien tulkinnoissa on aina vaihtelunväliä riippuen katsojista ja mielialoista. Tämän tilanteen tulkinnan mukaan kuva oli piirretty minulle, koska ikävöin ukkia, mutta toisessa tilanteessa saattaa olla toisin.

Erään aamuyön tähtiajatus oli todeta, että tärkein asia elämässäni on syntymälahjana saatu osa Taimin tyttärenä tämän suvun ketjussa, vaikka siihen osaan on liittynyt paljon vaikeuksia ja paljon kapinaa, ja hyviä muistoja enemmän niitä huonoja.

Mutta minua sekä surettaa että lohduttaa lapsena ja vanhempana havainto yleisestä sukupolvien kierteestä, jonka keskiössä perheiden yhteinen kasvuprosessi on urautunut lähes päivittäiseksi pettymyksistä ja turhautumista summautuvaksi uuvutussodaksi.

Ruuhkavuosien jäätyä taakse, jos Luoja suo, on mahdollisuus silmäillä omaa kiireen ja paineen alaista vanhemmuuttaan, ja todeta monen muun tavoin - olisin elänyt toisin, jos olisin ymmärtänyt. Silloin on myös aika antaa anteeksi itselle ja toiselle.

Olevaista voi peilata ja tulevaan voi varautua vaikkapa MLL:n sivuilta löytyvän 
Epätäydellisten vanhempien lapset aineiston avulla. 

Ti 5.11.2013

Aamu alkoi koskettavalla facebook-uutisella:

5v leikattu bostoni Arttu jäi Louhenkadulla auton töytäisemäksi ja ilmeisesti sokissa lähti juoksemaan harjua joko uimahallille tai Virkkalan suuntaan. Kaulassa eri väreissä vilkkuva panta. Etsitty 5km:n säteellä mutta voi olla piiloutunutkin jonnekin....

Puolilta päivin tuli ilopäivitys:

KIITOS KAIKILLE TIEDOISTA JA EMPATIASTA? ...ARTTU tuli aamulla kotiin likaisena ja märkänä, MUTTA TERVEENÄ :-)))) ...ruokakin maistui.

 Koiran katoaminen on riipaisevan surullista ja löytyminen ihme!

Ma 4.11.2013  

Eilisen kuvasarja on aika tavallinen kuvio uteliaan (tai jotenkin erikoisen) kauriin toiminnasta. Leipää viedessäni se ei väisty metsän suuntaan, vaan juoksentelee ympärilläni pitkin pihaa. Usein rinnalla, mutta etäänpänä, juoksentelee edellisen vuoden vasa, joka ei kuitenkaan yllä emonsa tavoille siinä, että tulee yläpihalle koirien pihavuorolla.

Su 3.11.2013  

Eilisen hautausmaakierroksen aloitimme Espoon siunauskappelin hautausmaalta
ja sieltä siirryimme Espoon kirkon hautausmaalle.

Molemmissa oli paljon väkeä liikkeellä.

Kierroksen päätteeksi ennätimme juuri asettua kahville, kun alkoi sataa, mutta siitä viis, kahvit juotiin. Melkoisen märkinä siirryimme kahvihetken jälkeen autolle.

Aivan ihanaa oli kotona saada kuivat vaatteet ylle ja olla hetki lämpimässä peiton alla.

Pe 1.11.2013

Halloween, kekri, kuolleiden päivä, pyhäinpäivä, vainajien muistopäivä...

Martaan henkeen sopinee silmäillä omaa kohtaa elämän rappusilla?

  

Ti 29.10.2013 Tänään kaksi seuraavan sukupolven sisarusta lähti matkalle Englantiin. Juuri parahiksi taisi myrsky laantua. Matkan ajaksi on luvattu Walesissa tuulta  5-11 m/s, ei siis myrskylukemia. Mukavaa matkaa!   Aikanaan meiltäkin sisarukset lähtivät Englantiin. Etsin lähtökuvia, mutta vain paluusta löytyi pari kuvaa. Muistelen lähtiessäkin kyynelkanavien virranneen. Kuva-aarteita selatessa sain tervetulleen muistutuksen siitä, että minullakin on ollut perhe ja se elämän rikkaus, jota lapsiperheissä on tarjolla. Nyt saan iloita siitä, että saan onnekseni kulkea lasteni perheiden vanavedessä. Eilen hoitelimme asioita Verkkokaupassa ja tapasimme siellä dinosauruksen. Matalapainetta ilmassa. En ole huomannut ilmapuntarin useinkaan käyneen tämän päivän lukemissa, joten havainnon tehdessäni se oli ikuistettava. Eräkameralla kuvasin uuden pallotteluvälineen, harjanvarsi-kuupan, jolla saa mukavasti palloteltua kuivin käsin näin märälläkin säällä, ja lisäksi sillä saa tarvittaessa koukattua pallon hankalammastakin paikasta.

                                              Su 27.10.2013

Viime päiviin on tuonut iloa ja valoa äänikirja Robinson Crusoesta,
ja siinä erityisesti seikkailun lomaan sijoitettu kuvaus uskon heräämisestä ja kasvusta. 

Kun kymmenen päivää sitten sattui silmiini Taimilta säästyneitä sukulaisten ja ystävien kirjeitä ajalta
30.4.1942-7.2.1952 ensivaikutelmani oli, että ne kaikki pitivät sisällään jonkinlaisen uskonnollisen ja siunaavan toivotuksen. 
Tarkempi silmäily osoittaa ensivaikutelmani vääräksi.

Olen uskotellut itselleni ihmisten sota-aikana olleen nykyistä enemmän taipuvaisia turvaamaan Jumalaan, mutta ehkei näin ollut.
Tuolloin maamme oli punaisten ja valkoisten maa. Mutta, vaikka sisällissota sai aikaan hajaannusta, niin valkoisten hallitseva asema ja kansallinen hätätila yhdisti kansakuntaa. Yhteinen julkisivu-usko sai säilyä ja siihen oli nykyistä helpompi yhtyä ja sitä tunnustaa.

Filosofi Karl Marx:  "Uskonto on massojen oopiumia, josta on vapauduttava." 
Psykoanalyytikko Sigmund Freud:  "Uskonto on ihmissuvun neuroosi, josta me joskus paranemme."

Elämä menee eteenpäin ja sen tieltä vanha saa väistyä, myös vanhat uskonrakenteet.
Maailma muuttuu vahvan, moniulotteisen ja yksilökeskeisen joukon mielihaluista ja mahdollisuuksista koostuvaksi määrittelemättömän moni-ilmeiseksi ja sirpaleiseksi. 
Vuoden 1660 paikkeilla syntyneen Daniel Defoen ajoista on pitkä matka tähän aikaan, mutta vieläkin sama raamatun lähde tarjoaa elävää vettä ja virkistystä sitä tarvitsevalle.

Ti 22.10.2013   Eilen oli mielenkiintoinen, vaikkakin uuvuttava päivä. Aamusella tuli mieleeni soittaa katsastukseen ja pelkoni vahvistui - olen ajanut pari vuotta katsastamattomalla autolla. 11:40 jälkeen tuli hylkäys ja jarruvian vuoksi ajolupa vain korjaamolle. Kotimatkalla sain autolle korjausajan ja jatkoin matkaani kävellen. Kun tulin kotiin klo 14 oli auto jo noudettavissa, joten lähdin paluumatkalle 15:06 bussilla. Katsastuksessa ilmoitettu parin tunnin jono oli vaihtunut pariin autoon ja klo 16 jatkoin matkaa hyväksytyllä autolla. Tämä seikkailu siksi, että olin huolettomana totuttanut itseni reagoimaan katsastuksen kampanjakirjeeseen, joita ei nyttemmin ole tullut. Kuvia kotimatkalta.

Su 20.10.2013

"Yksinäistä paeltaa,vaan jos kaksin vaeltaa, toinen toista lämmittää, kaikki huolet unhoon jää."

   


 To 17.10.2013

Tänään olo tuntuu huteralta. Naapurustossa oleva flunssa on tainnut tavoittaa minutkin.
Ja kurjaa oloa lisäsi entisestään huonosti valittu "päivän puuha". Lepo hyvän kirjan parissa olisi piristänyt,
mutta sen sijaan aloin aamusella silmäilemään Taimin peruina tulleita negatiiveja, joista oli tarkoitus skannata kuvia, mutta jouduin toteamaan, että uusi ja vanha eivät kohtaa, vanha muoto ei sopinut uuteen muotoiluun.

Äiti oli ihmeesti onnistunut säilyttämään vanhoja negatiiveja jopa sotaa edeltäneeltä ajalta, samoin muutamia kirjeitä.

Yksi kirjeistä on päivätty Virkkalassa 26.1.1947 ja ajankohta sopii yllättäen alla oleviin kuviin.
Kirjeessä kuvataan oloani Virkkalassa ja vaikeuksista, joita hoidossani on ilmennyt, mutta motto on "olemme pitäneet häntä kuin omaa lastamme, ruokaa hän on saanut, mutta ruoskaakaan ei ole jäänyt saamatta. Hän on ollut tasa-arvoinen Karin kanssa." Kirjeessä verrataan minun ja Karin toimintaa ja Kari voitti kisan kaikilta osin.
Tuolloin Kari oli vuosi ja 5 kk ja minä vuotta vanhempi.  

Pieni kipinä syttyi minussa, kun luin äidin jollekin taholle asuntoasioissa suunnitteleman vetoomusluonnoksen loppukaneetin: "Ja koska tyttäreni tämän kahdeksan vuoden ajan on saanut elää mitä vaikeimmissa olosuhteissa niin toivoisin, että hänen korpivaelluksensa vihdoinkin loppuisi, ja me saisimme oman asunnon." 

Äiti ei saanut koskaan tietää mitä kaikkea korpivaellus pitikään sisällään.

Ma 14.10.2013 Vappulan talvisissa maisemissa  40-luvun loppupuolella serkukset Osmo, Kari ja Tupu.

La 12.10.2013 Kuvia viikon varrelta. Torstaina D oli uimakoulussa ja minä altaan vierellä. Tähän aikaan vuodesta kauriit käyskentelevät pihalla ympäri vuorokauden ja niin joudumme taas huomioimaan toisiamme. Koirien äänekkäästi leikkiessä kauriit pysyvät näkymättömissä, mutta koirien asetuttua yläpihalle  tulevat kauriit alapihalle ja näin yhteiselo toisten kanssa sujuu ja toisten kanssa sitä vasta harjoitellaan.  Tänään kävi päivävierailulla hyvin kaunis, pitkähäntäinen ja terveen näköinen kettu.

Kari Latvakangas

26.8.1945-8.10.2013

Jää hyvästi, serkku, lapsuuden ystävä!

Albinoni : Adagio in G minor

Ma 7.10.2013   Kioskeja siellä, kioskeja täällä Ylärivissä Mimmi Väntin kioskeja Viipurissa. Ensimmäinen kuva, jossa Mimmi on kuvassa oikealla, on Valtakadulta, seuraavat Kolikkoinmäeltä. Vuosiluku ei tiedossa. Alarivissä on kuva Tampereen rautatieaseman edustalla olevasta kioskista, jonka kupeeseen nojaan joskus 50-luvun lopulla. Talvisessa ympäristössä istuva serkku on kioskin sisäpuolella. Alarivin viimeinen kuva on Roomasta.

La 6.10.2013   Näen ikkunasta kapean kaistaleen syksyn kirkkaissa väreissä olevaa metsäistä maisemaa, mutta ajatukset ovat Rooman elokuisen sinitaivaan alla.  Kiitos matkakumppanille, jonka ottamien kuvien myötä tunnelmiin, maisemiin ja kokemuksiin voi aika ajoin palata. Kartalla kahden vrk:n ensimmäisten tuntien ristiin rastiin kuljetut kadut ennen x-kohdassa olevan hotellihuoneen vapautumista.

To 3.10.2013

Kiitos kotisivujen ylläpidon mahdollistajille kaikissa tasoissa - nyt peli taas pelittää ja arkistosivujen kuvat ovat löytäneet omat paikkansa.
Harvemmin sitä pysähtyy miettimään miten monen välikäden ja uurastuksen kautta asiat kulkevat ollakseen sitä, mitä niiden toivoo olevan.