La 22.8.09 Muutama kuva tästä kesäisestä päivästä. Kuvissa Jesse ja Levi, Tua ja Kea ja Jani Jaden kanssa, Petteri Danielan kanssa.

To 20.8.09

Ei voi valita, milloin tai missä syntyy.         Ei voi valita perhettään eikä edes, keneen rakastuu.         Mutta voi valita, miten rakastaa.

Olin tiistaina elämysmatkalla. Paritalon takapihalla, keskellä kaupunkimaisemaa, oli korkeahko kallio ja siellä puutarha jättisuurine daalioineen ja muine kasveineen, sekä kallion notkelmassa kota, jossa istuessa aika menetti merkityksensä ja tilalle astui kiireettömyys ja läsnäolo.

Voimakas kokemus laittoi tunteet vertailukoneistoineen liikkeelle. Ihastukseni muuttui alakuloksi. Ihmettelen, miten mieli joutuu vaikuttuessaan herkästi ja vahvasti kaaokseen. Mielen kaaos pani alitajunnan hakemaan ulospääsyä tilanteesta, ja oma paikka löytyi uudistamalla olohuoneen ilmettä.

Kaikkea ei elämässään voi eikä tarvitsekaan laittaa uusiksi, mutta monia asioita voi tehdä toisin ja pienillä muutoksilla saattaa hyvinkin helposti palauttaa menetetyn tasapainon omassa itsessä tai ympäristössä.

Tärkeätä on oppia pysäyttämään kaaos, jonka mielipuuhaa on lähteä kierrokselle laajempaan piiriin.
Hyvä toppari on oppia kuuntelemaan itseä ja tehdä omassa arjessa itseä eheyttäviä valintoja, jotka yleensä koituvat myös lähimmäisten hyväksi.

Ti 18.8.09  Hyvää nimipäivää Levi ja hyvää ensimmäistä koulupäivää tokaluokkalaisena!

Jälleen painavat päälle mietinnät oikeasta ajankäytöstä.

Ei mitään uutta auringon alla
Kaikki mitä sanon tai teen tai olen havainnut on jo kauan ennen minua eletty ja koettu. Näin myös tämän hetken ajankäyttömietteet, joita Aisopos  jo 620-560 eaa. pohti sadussaan heinäsirkka ja muurahainen.

Samasta aiheesta  löytyy googlaamalla tietoa mm Hikipediasta tai Kikimarun blogista
Koko kesän ajan ahkera muurahainen keräsi satoa talvea varten. Samanaikaisesti heinäsirkka ei tehnyt muuta kuin soitti ja lauloi ja söi ruohoa. Tuli talvi ja heinäsirkka halusi sisään kekoon, mutta ovet eivät enää auenneet, ja kiteytyneet vesimassat peittivät maan. Muurahaisen tuli kuitenkin heinäsirkkaa sääli, jolloin hän otti heinäsirkan sisään.  Opetus: Sosiaalihuolto on hyvä asia. Joskus ne saattaa vaikuttaa ilkeiltä, mutta jo apua tulee kun vähän itkee; Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä!

IHANA VAPAUS, rajattomuus, ei huumaa vain nuoria
Huumaantuminen on yhteistä kaikenikäisille, poikkeuksena vauvaikäiset, jotka tarvitsevat kaikkea sitä, mitä vastaan tulevat myöhemmin taistelemaan.

MINÄ ITSE taaperoikäinen pyrkii parhaansa mukaan murtamaan vanhempien vasta löytämiä, elämälle turvaa antavia rajoituksia.

BENJI HYPPY ILMAN TURVAKÖYTTÄ 
Joskus vauhti voi lapsuudesta nuoruuteen kasvaessa kiihtyä niin, että 18 v. tullessa mittariin yllättää vauhtisokeus ja tapahtuu täydellinen takinkääntö, koti kaikkineen joutuu hylättyjen arvojen listalle ja tilalle otetaan kaverit, vaikkapa vieraammatkin, joiden tavoitteisiin ja arvomaailmaan tutustuminen tapahtuu matkan varrella.

Entä me muut 
Loma-ajat voivat olla villiinnyttävän vapaita hetkiä, jolloin aivot saa heittää narikkaan ja unohtaa velvoitteet ja vastuut. 
Ikä ei suojaa vääriltä valinnoilta.

Meillä oli 2000-2007 Doba-dobermanni, jolla oli aivan erityinen kyky kuulla menikö ovi lukkoon vai ei. Ei tarvittu kuin sekunti ja se oli  tilaisuuden tullen karannut.
Vapaus on kaipuuta yli rajojen tässäkin mielessä.

Ma 17.8.09  ja

Perjantaina Gunnarin luona oli kaikki hyvin. Hän on ollut toisten kanssa salissa ja todennäköisesti iloitsee siitä, koska hoitaja kertoi hänen olevan hyväntuulinen, vilkuttelevan ja nauravan paljon.

Lauantaina kahdet juhlat (joillakin kolmet): Kean konfirmaatio ja rippijuhla sekä synttärini.

Sunnuntaina sienestämistä ja rääppiäiset Realla.

Tänään olin pihahommissa ja katselin, kun Petteri rakensi porttia. Sateen alettua lähdin Gunnarin luokse. Hän oli väsynyt ja tuli surulliseksi lähtiessäni. Illalla portti aitaelementteineen tuli valmiiksi.

Kiitos hyvästä huolenpidosta! Kiitos yhteisistä hetkistä!

To 13.8.09

Eilinen Gunnarin luona olo tuotti hyvän mielen monellakin tavalla: hän on saanut olla muiden seurassa salissa ja oli hoidetun ja seesteisen oloinen. Ja jälleen hän sai omalla ilmaisutavallaan minut vakuuttumaan siitä, että hän ymmärtää, jos ei kaikkea, niin ainakin paljon. Hän katseli asioita, joita osoitin: lentokonetta taivaalla, kuvaa, jossa Petteri kutittaa häntä uima-altaalla ja nauroi sille, mutta toisaalta hän myös löi minua takaraivoon ja sanoi: painukaa vittuun kaikki. Tämän tulkitsin mielipahaksi siitä, että hän ei ole lupauksesta huolimatta päässyt käymään kotona. Miksi näin? Omahoitajan kanssa on ollut puhetta heidän tulostaan yhdessä, mutta loma/lomat ovat olleet esteenä, nyt omahoitaja on vaihtunut ja asia saattaa olla kaiken kaikkiaan rauennut. Hoitajan läsnäolo on mielestäni hyvä ja tarpeellinen asia. Lääkäriltä saatiin keväällä vierailua silmällä pitäen sidontalupa pyörätuoliin.

Siitä puhe, mistä puute

Välillä hävettää, kun kelaan tätä yhtä ja samaa, mutta ehkä hävettäisi vielä enemmän, jos sivuuttaisin elämänkumppanini ja oman elämäni vain kädenhuitaisulla.

Puutetta on onnellisesta (lapsuudesta ja ) lopusta, jota me monet odotamme elämäämme, ja kuitenkin, elämä saattaa loppua kohti olla hyvinkin arkista ja koskettaa vain pääosien esittäjiä. Mahdollista on, että kuulijat ja katsojat pitkästyvät, kun loppu ei tule nopeasti ja tramaattisesti, sillä ketä kiinnostaa toisen kokemana hidastettu loppu, jossa kala on saatu koukkuun ja väsytys ennen saaliiksi nostoa on alkanut.

Suhtautumiseni ja mielikuvani nousevat erilaisesta elämästä, mittatilauslapsuudesta, jossa kodin korvasivat alati muuttuvat puitteet vieraine ihmisineen.

Selviytyäkseen ihminen, lapsikin, luo jonkinlaisen selviytymissuunnitelman. Ihmisten tarkkailu on ilmeisesti ollut minun elämässäni tärkeällä sijalla (kuin myös Gunnarin jostakin toisesta lähtökohdasta johtuen ja tämä on yksi meitä yhdistävä side). On ollut tärkeätä tietää ketä mitenkin tulee ja voi lähestyä.

Ihminen on loppuviimein haurasta tekoa. Mielenterveys ja terveys ylipäätään eivät ole itsestään selviä asioita, vaan niitä tulee vaalia.  Samoin on ihmissuhteiden laita kaikissa kohtaamisissa perheessä ja muualla. Vanhan pyhäkoulun sanoin: Älä, silmä pieni, katso mitä vain... Älä, korva pieni kuule mitä vain... Älä, suu pieni, puhu mitä vain... Älä, käsi pieni, koske mihin vain... Älä, jalka pieni, astu mihin vain...

Ke 12.8.09  Itselleni tuntemattoman miinusmerkkisillä tunnetiloilla mennään tänään.

Toivottavasti kyse ei ole pitkäakestoisesta masennuksesta, vaan hoitokotiin liittyvistä tapahtumista. 31.7. löysin Gunnarin mitä  todennäköisesti unohdettuna tv-nurkkaukseen lounaan jälkeen. Tästä seurasi, että omahoitaja, joka oli toteamassa tilannetta, laati vastaavia tilanteita estääkseen hoito-ohjeen ilman tiimiä, ja näin ilmeisesti ylitti toimintavaltuutensa. Jatkoa tapahtuneelle: Koska pyynnöstäni huolimatta en saanut samaisessa tapahtumassa hoitokodin johtajan numeroa soitaakseni hänelle heti tuoreeltaan Anne soitti asumispalveluyksiköitä valvovalle  viranomaiselle, joka on nyt ollut yhteydessä hoitokodin johtajaan. Hoitokodin johtaja soitti eilen ja sain kuulla, että omahoitaja on vaihtunut ollen toistaiseksi hoitokodin johtaja, ja että tulossa on hoitokokous, jossa on hoitokodin, kaupungin, lääkärin ja omaisten edustus. Omahoitajana ollut henkilö tuli jo Puolarmetsässä tutuksi, jossa muuten sanottiin, että sairastuneen lisäksi hoidetaan myös omaisia.

Omaisena haluaisin rasittaa hoitohenkilökuntaa mahdollisimman vähän, mutta samalla haluaisin kuitenkin ymmärrystä puolisoani ja hänen sairautensa eri vaiheista johtuvaa käyttäytymistä, kuin myös sen taustalla olevaa persoonaa kohtaan, ymmärrystä sille, että hän ei ole tahallaan ilkeä, vaan sairautensa uhri, sen sairauden, jota henkilökunta on hakeutunut ja sitoutunut hoitamaan.

Dementiasairaiden omahoitajuus ei ole helposti löytyvää tietoa Espoon kaupungin sivuilta, joten lainaus ja linkki on Sairaanhoitaja-lehdestä 4.1.2008. Haasteellisesti käyttäytyvän dementoituneen hoitoympäristö Venlassa omahoitajasuhde on hoitotyön peruselementti haasteellisesti käyttäytyvän asukkaan hoidossa, ohjaamisessa ja hänen omaistensa tukemisessa. Haasteellisesti käyttäytyvän asukkaan turvallisuuden kokemukseen hoitotilanteissa tarvitaan tutut pitkäaikaiset omahoitajat. Omahoitajat tutustuvat asukkaan elämänkertaan, tapoihin, tottumuksiin ja laativat tämän pohjalta hoitosuunnitelman. Tavoitteena on, että asukkaan elämä hoivakodissa sisältää hänelle tuttuja ja arvokkaita asioita. Asukkaan elämänhistorian tunteminen on helpottanut tehtäväkeskeisistä rutiineista luopumista.

Joillekin suunnittelu on lennokkaan inspiroivaa, joillekin toteuttaminen kuluttavan raskasta, ja päin vastoin. 
Hoitotyö on laaja kattaus näiden kahden asian välillä.

Ma 10.8.09 Taas sain kutsun merelle ja ilolla otin sen vastaan. Kävimme ylätalon väen kanssa pienellä kalliosaarella, saarella, jolla olemme käyneet 1970-luvulta lähtien aina 2000-luvun alkupuolelle, jolloin vielä veneilimme Gunnarin kanssa.

Menomatkalla tapasimme Teemun, joka palaili purjehdukselta ja paluumatkalla tapasimme Teemun, Levin ja Smurfin, jotka olivat lähdössä moottoriveneellä kioskille. Levi oli eilen ollut kaverisynttäreillä ja siellä oli heitetty mutaa toisten päälle seurauksella, että Levi kävi tänään lääkärillä tulehtuneen silmän vuoksi, ja on nyt lääkityksellä. Levillä alkoi tänään jalkapalloleiri.

Talviturkki tuli heitettyä n. 20 asteiseen meriveteen ja ihanalta se tuntui. Minä uin vain muutaman pikku pyrähdyksen, mutta Petteri ui saaren ympäri.

Saarelta näkyi kauas laivaväylälle asti, jossa liikkui useita laivoja. Hyvin kaukaa katsottuna laivat sulautuvat hyvin maisemaan, jonne purjevene sulautuu hyvin myös läheltä katsottuna. Kyllä Suomen luonto on kaunis ja kesä ihana!

   
   

Su 9.8.09 On ollut hieno aurinkoinen päivä, ja nyt metsässäkin tuoksui oikea kunnon kuiva kesä.

Pesin eilen pari mattoa ennen kuin lähdimme Päivänsäteellä vesille Teemun, Rean ja Levin kanssa. Suuntasimme Helsingin edustalle ja edestakaiseen matkaan meni runsaat kolme tuntia. Oikein hyvä matka suht' lämpimässä meri-ilmassa ja riittävässä tuulessa.
Tänään on ollut pidemmän sunnuntaisen aamulenkin lisäksi mustikanpoimintaa ja sienien keruuta, väliin sijoittui hoitokodissa käynti.

Olin Gunnarin luona iltapäivän. Tullessani paikalle hän istui sisäpihalla korituolissa ja oli lievästi uupunut; aamupäivän sauna verotti varmaankin voimia. Gunnarin aamu- ja iltavuoron hoitajana oli henkilö, jonka kanssa voi olla turvallisin mielin sekä asukas että omainen. Vaikka kaikki oli hyvin, tai ehkä juuri siksi, minulle jäi haikea ikävä. 

 La 8.8.09  Rea ja Teemu 11 v. naimisissa!  Onnellista teräshääpäivää!

  Kaikissa ihmissuhteissa, kuten elossa yleensäkin, on leppoisan nautinnollista
  yhdessäoloa ja mukavaa arkea,  joka äkkiarvaamatta, sisältä tai ulkoa tulevan
  yllätyksen kautta,  saattaa muuttua voimia raastavaksi köydenvedoksi.
  Köydenvedon arvaamattomuutta lisää "välissä oleva 'kuka milloinkin'
  voimavara",  jolla on omat intressinsä hämmentää soppaa.

 Helppo voi olla vaikeata, vaikeakin voisi olla helppoa! Se aina vähän riippuu...

Haluni on käydä Gunnarin luona. Nyt en kuitenkaan tiedä mikä on viisautta. Ei ollut yllätys toissapäivänä, että Gunnar oli surullinen, mutta se oli yllätys, että  salissa olo toisten seurassa on ilmeisesti mahdotonta yhden asukkaan Gunnariin kohdistuvan vihamielisen asenteen vuoksi (näin kertoi eräs hoitajista). Usein käymällä saatan lisätä hänen tuskaansa, tai sitten helpottaa sitä. Olen siis kuin Hamlet, mutta kysymyksellä "mennäkö vai eikö mennä" . Tämä on ristiriita, jota en osannut odottaa. Kumpi tilanne on Gunnarille vähemmän tuskaisa, se, että hän joutuu viettämään yksin aikaa tv-nurkkauksessa voimatta olla toisten seurassa salissa, vaiko se, että käyn useammin lievittämässä yksinolon tuskaa, mutta samalla läsnäolollani lisään menetetyn elämän muistamisen tuskaa. (Hän todella muistaa ja ymmärtää, vaikka ei uskoisi näin olevan, ja tämä ymmärtäminen johtunee siitä, että vaskulaarinen dementia on kovin yksilöllistä. Hoitava henkilökunta tosin vaikuttaa rajaavan sen dementiaksi kuin dementiaksi tyyliin "ei se mitään ymmärrä" , on vain hankala). Tänään olen kuitenkin kotona, vaikka sydämessäni ja ajatuksissani olen Gunnarin luona!

Illalla ainakin kolme teinikettua "jutteli" pihakalliolla nautiskellen sinne laittamastani iltapalasta (kolme leipäpalaa).

Ohoh! Päivä saa uutta tuulta purjeisiin, sain nimittäin juuri kutsun lähteä purjehtimaan!

To 6.8.09

  Elokuu, sen viileys ja pitkät varjot enteilevät syksyä, joka tulee kuin yllättäen jatkeena sateisen kesän jälkeen.
  Minä odotin vielä muutamia helteisiä kesäpäiviä, joita taisi olla melko vähän. Poikkeuksellinen kesä.
  Mutta onhan meillä tänään kuitenkin suuri tapahtuma, sillä Madonna konsertoi Helsingissä.
  Treeniäänet ovat kantautuneet eri puolille, myös tänne Espoon saaristoon.

  Muuta tänään: Kea kotiutui haikein mielin rippikoululeiriltä, ylä- ja alatalolaiset olivat merellä, minä hoitokodissa,
  jossa kahden äkisti sairastuneen työntekijän poisjääminen sekoitti kuviot ja stressasi muita. Yleisesti ottaen on 
  myös huolipilviä näkyvissä. Surun ja huolenkin sävyttämät päivät pitävät sisällään myös iloisia yksityiskohtia.
  Omaan elämääni suru on tullut jäädäkseen, sitä ei siis tarvitse vahvistaa, yritän vahvistaa iloa. 

Ke 5.8.09

Peittelemättömän kiireinen ääni kysyy mistä on kysymys, ja kuultuaan asian toteaa, että paikka on yksi parhaista sävyyn, jonka voi tulkita siten, että moitittavaa ei ole. Kyse on palvelun tuottajasta ja palvelua valvovasta viranomaisesta eli Gunnarin hoitokodista ja sitä valvovasta virkamiehestä.

Meille on lapsesta asti opetettu, että ihmiset ovat tasa-arvoisia ja eriarvoistaminen, luokittelu, sortaminen ja kaikenlainen syrjivä käytös on tuomittavaa. Tätä viestiä vahvistetaan varhaislapsuudesta nuoruuteen. Meidät tuuditetaan oikeudenmukaisuuden unelmaan, mutta viimeistään koulun ala-asteella alkaa jokaiselle valjeta elämän todellisuus, kun syrjimistä tapahtuu omasta tai toisen toimesta, ja tälle kaikelle aikuiset ummistavat silmänsä. Näin jatkuu koulu- ja opiskeluvuosien kautta työelämään. Monet räikeätkin epäkohdat saavat jatkua vuosia, vain häiritsevät ja "johdolle" kiusalliset tapaukset pysäytetään.

Sosiaalisessa kentässä (kotona ja muualla) kiusaamissa/laiminlyönneissä kyse on pääsääntöisesti hyväntahtoisista ja hyvää tarkoittavista ihmisistä, jotka ovat ajautuneet/päätyneet toimimaan rutiininomaisesti. Rutiini estää oman käyttäytymisen ja toiminnan arvioinnin.

Palaute/kritiikin kuuntelu, avoin mieli, oman toiminnan arviointi, suunnan tarkistaminen ja muutos niin sisäisessä kuin ulkoisessakin asiakkuudessa (kotiväki/työtoverit/asiakkaat) muuttaa useinkin rutiinin eläväksi elämäksi, jossa toimijoina ovat sinä ja minä, me ihmiset, kuivien tilastolukujen asemesta. Tästä asiasta ja sen kiinnostavuudesta minulla on paljonkin omakohtaista kokemusta eri roolieni kautta.

Jo pelkkä ristiriidassa eläminen muuttaa meitä ihmisinä puhumattakaan siitä, kun näkemäämme ja kokemaamme vähätellään tai se mitätöidään kokonaan auktoriteettiaseman taholta, jota esim. vanhempi, opettaja tai muu viranomainen edustaa. Se nakertaa luottamusta elämään ja vinouttaa elämämme suuntaa. Auktoriteetin edustajalla on valtava vastuu, jota hän ei välttämättä tiedosta!

Kiire on valheellinen suojamuuri, joka on käytössä kaikkialla, ja jonka takana voi luvalla luurata.
Ihmiset, joita kohtaamme lapsuudesta vanhuuteen selittävät käytöstään kiireellä ja kuitenkin, kiire on korvien välissä.
Kysymys on siitä haluanko elää tässä ja nyt, haluanko pysähtyä, kuunnella, kuulla, kohdata ihmisen ja kohdata samalla myös itseni.

Me olemme tienrakentajia, maailmanrakentajia itsellemme ja tuleville polville! Hänkin, joka nyt kapinoi ja tekee valintoja vain tätä
hetkeä ja itseä ajatellen, tai ynseästi asiakkaaseen suhtautuva virkamies,  tai penseästi ja valikoivasti asukkaisiin suhtautuva hoitaja. Kaikki me olemme omalla paikallamme ja käytöksellämme muuttamassa maailmaa, rakentamassa omaa ja toisten tulevaisuutta!

Pysähdy hetkeksi, kuuntele ja katsele! Jokainen ihminen on laulun arvoinen...

Ti 4.8.09 pilvistä, mutta lämmintä, illansuussa aurinkoista

Naapureiden työmatkapyöräilyn innoittamana pyöräilin kirkolle ja takaisin, matkaa 15 km, valmisteluineen, kahdella lyhyellä keskustelupysähdyksellä ja kolmella muulla pysähdyksellä aikaa kului 1,5 tuntia. Ja koska olen "kellokalle" niin kertauksena vielä, että Realla menee Espoon keskukseen 50 minuuttia ja Annella Niittykumpuun 30 minuuttia. 

Eilen Anne painoi minussa "siivousnappia" tulemalla Danskun kanssa meidän yläkertaan, joka on kuin vanhanajan ullakko. Aloin tosissani jynssätä lattiapintoja, ensin alakerrassa, ja Annen ja Danskun lähdettyä yläkerrassa. Siinä ohessa Bono harrasti uutta lajiaan, yläkertaan tuloa, jonka se aloitti viime viikolla naapurissa. Alastulo ei siltä onnistu; eilen se yritti kerran, mutta tuli jonkun matkaa kyljellään, joten varminta on tulla sylissä.

Tällä viikolla monet ovat saaneet punnertaa itsensä alkaneelle työrupeamalle. Samanlaista punnerrusta se on monen asian kohdalla iästä riippumatta. Viime viikon hoitojaksolla oli yksi aamu, jolloin Daniela nukkui vielä vanhempien lähdettyä ja otin muutaman kuvan aamun aloituksesta.

     
   

Ma 3.8.09 klo 23.30

Hoitokodissa käydessä totesin, että sovittu toimi eli Gunnar oli sängyssä lounaan jälkeen.
Uskon, että vasta nyt, kävelyn ja puheen loputtua Gunnar on ymmärtämässä/ymmärtänyt oman tilansa, ja se on enemmän kuin surullista, se on toivotonta. Tänään se ilmeni siten, että lähtiessäni pois hän oli seinään päin kääntyneenä ja murheellinen

Missään iässä elämä ei ole helppoa. Loukkaavaa on se, kun joskus kuulee sanottavan, ja itsekin ymmärtämättömyydessäni olen sanonut, että olihan hänellä kuitenkin pitkä elämä tms. Vanhankin kuoren sisällä sykkii sydän, joka useimmiten toivoo pitkää ja hyvää elämää itselleen ja rakkailleen. Ja juuri näin: itselleen ja rakkailleen. Jos läheiset rakkaat eivät ole onnellisia en itsekään voi olla onnellinen. Mikä on yhdeltä pois on kaikilta pois - tämä on tärkeätä muistaa. Koska  kääntöpuoli on, että läheisten onnettomuus koskettaa myös minua, on hyvä syy painaa mieleen 10 käskyn kehotukset eli katekismuksen harmaiden laatikoiden kohdat, jotka alkavat sanoilla meidän tulee...

Eilen olin vaihteeksi sienimetsällä. Sieniä peratessani seuranani oli TV2:n Punainen lanka ja siellä Maarit Tastulan vieraana Hannu Lauerma, joka sanoi mm. tunteet meillä on luonnostaan, järjen käyttöä pitää opetella, ja myös ajatuksen, että jopa 2-3-vuotias lapsi on vihaisuudessaan niin kiihkeä, että voi tehdä hirveitä tekoja. Tälläkin saralla olisi paljon tekemistä, ja meillä kaikilla voisi/saisi olla se mentori (jota olen jo aiemmin peräänkuuluttanut), joka opastaa myös kriittiseen ajatteluun.

Jep, jep! Tänään pääsi ylätalonkin vene vesille, ja kuinka ollakaan, suunta oli tämän kesän suosikkikohde eli Suinonsalmen Laiturikioski!

Nyt tuntuu siltä, että olisi paljon sanottavaa, mutta lienee viisainta sulkea sanainen arkku ja laittaa muutama kuva kevennykseksi sekä Paul Ankan Diana vuodelta 1957.
   

Ma 3.8.09
Aamulla oli kauris metsässä ja kaksi, jo isommaksi kasvanutta ketunpoikaa pihalla.

Viikonloppu oli ja meni, ja venekunnat kotiutuivat kuka missäkin tunnelmissa.
Ja tänään alkoi arki ja maanantai, Danielalla päiväkoti ja Realla työ, jonne hän polki 50 minuuttia fillarilla. Hyvä Rea ja hyvä Anne, joka myös polkee työhön, vaikka en tiedäkään minuutteja.

Olin lauantaina hoitokodissa.
Gunnar oli ilmeisesti unohdettu lounaan jälkeen nurkkaukseen, josta hänet löysin ruokalappu leuan alla, hätääntyneen näköisenä ja selvästi huoltoa tarvitsevana. Samaan tv-nurkkaukseen hänet on kesäkuun alkupuolelta lähtien laitettu ruokailemaan, koska hän oli 10.6. viskannut lounaalla keittolautasen toista asukasta kohti.

Olen kaikki nämä viikot yrittänyt saada purettua tämän ihmisarvoa ja hoitoetiikkaa vastaan sotivan eristyksen, mutta tuloksetta.
Omahoitaja oli todistamassa tilannetta ja nyt on toivoa näkyvissä. Hänen toimestaan laadittiin kirjalliset ohjeet siitä missä Gunnar ruokailee ja miten ruokailun jälkeen tulee toimia. Koska hän ei liiku omatoimisesti eikä osaa ilmaista sanoin itseään on oikein ja kohtuullista, että joku ajaa hänen etuaan, oikeutta ihmisarvon ja hoitoetiikan mukaiseen hoitoon, jossa on elämänläheisyyttä ja ymmärrystä loppuaan lähestyvän ihmisen tarpeesta turvalliseen huolenpitoon.

Ei ole itsestään selvää, että hoitokodissa saa hoitoa paitsi, jos hoidoksi katsotaan sosiaalisesta ympäristöstä eristäminen.
Hoitokodin hoitajista kukaan ei ole koko kesänä osannut selittää syytä siihen miksi Gunnar on eristettynä, on vain todettu näin olevan. Joku on sanonut, että päätös on hoitokodin johtajan. Mene ja tiedä. Pieni on ihminen suuren rinnalla!!!

Ihmiselämä on hauras voimiensa tunnossa olevan ihmisen kohdalla ja moninkertaisesti hauraampi silloin, kun ihminen ymmärtää oman tilansa ja toisten suhtautumisen itseensä, mutta on täysin kehonsa vanki eikä voi puolustaa itseään, ihmisarvoaan.

Mistä näitä senttejä sataa - mistä tulee henkilökuntaa, joka kadottaa oman ammatillisuutensa, omat ihanteensa? 

Miten hoitoympäristössä voi kadottaa kyvyn nähdä hädän ja akuutin hoitotarpeen?

Me kaikki vanhenemme ja tulevaisuutemme on tabula rasa. Toisen ihmisen ja elämän kunnioittaminen on yhteinen asia, josta ei ole viisautta tinkiä, jos mielii ihmisyyden ja empatian säilyvän vielä lapsille ja lapsenlapsille! Ekologisen jalanjäljen rinnalla pitäisi puhua myös toisen ihmisen kunnioittamisen jalanjäljestä!

La 1.8.09

Vauhdikkaasti alkoivat viikkolepopäivät ja oma aika, joista nyt nautin viikon Daniela-jakson jälkeen.

Tänään varikset lintulaudalla pitivät meteliä ja luulin Bonon innostuvan niiden poishäätämisestä, josta syystä päästin sen ulos. Kyse olikin yhteensattumasta (jollaisia tapahtuu elämässä liiankin usein saattaen lopulta johtaa vääriin tulkintoihin ja huonoon lopputulokseen). Koiraa eivät kiinnostaneetkaan varikset, vaan kettu, joka juuri oli tulossa lintulaudan tuntumaan.  Se lähti ajamaan kettua ja molemmat katosivat näköpiiristä tielle päin ja minä pyörällä perässä. Palattuani tyhjin toimin Bono tuli pihalla vastaan. Tielle se menikin vasta siinä vaiheessa, kun oli aamulenkin aika ja Ramses ja Bono yhdessä haistoivat ketun reviirillään. Silloin se tarkisti myös tiealueen. Myöntää täytyy, että näin runsasriistaisella alueella elämä koirien kanssa on hiukan konstikasta ja usein saa olla sydän syrjällään. Tästä tuleekin mieleen, että vuosia sitten kylän kauppias sanoi, että he ovat kissaihmisiä, mutta eivät enää ota kissaa, koska ne päätyvät aina auton alle. Surullista on joutua tekemään selkeä valinta elää ilman lemmikkieläintä.

Ja pakka sekoittuu lisää, kun Rea juuri piipahtaessaan kertoi, että tien vieressä, vasta raivatussa metsikössä, kulki aamusella hirvi vasan kanssa. Nämä olivat eri yksilöitä kuin se, jonka Rea oli runsas viikko sitten nähnyt eli hirvet ovat rantautuneet saaristoon!
Ja aamun uutisena Rea oli eräältä saaristolaiselta kuullut, että ilves on nähty! 

Minulla on viime viikon ohjelmassa ollut pääsääntöisesti oloa Danielan kanssa. Päivärytmi oli kutakuinkin seuraava: aamupäivä Danskun kotona, keskipäivällä ulkona pihalla tai muualla, unenhakua ja päiväunet ulkona mummolan puolella, perjantai poikkeuksena kaiken aikaa sisällä. Levi-serkku oli mukana päivälenkillä tiistaina (rannassa), keskiviikkona (Moisössä) ja torstaina (ihka uudessa leikkipuistossa). Tiistaina illansuussa olin sienimetsällä Kean ja Tuan kanssa. Keskiviikkona illansuussa kävin hoitokodissa (kaikki ennallaan) ja torstaina Kea aloitti rippikoululeirillä, jossa tuntuu viihtyvän (hiihaa!). Ja torstaina kävimme ylätalon väen kanssa Viikissä ostamassa lastenkuljetuskärryn. Perjantaina piipahdin alatalolla ja yöllä soitti Gunnarin kaveri, ja kysyi kaveriaan Linkkua.

Tänään Teemu lähti klo 09:00 rapuseiluun. Meidän perheväestä on kaksi yksikköä vesillä, toinen Hangon suunnassa, toinen Sipoossa.

Nyt olen pääpiirteittäin kirjannut menneen viikon, josta vielä joitakin kuvia alla. Olen ollut melko tukossa, kun en ole saanut päivittäistä tietokoneannostani eli olen riippuvainen koneesta. Näin oli myös työssä ollessani. Jos oli paljon kokouksia tai muuta toiminnallista enkä pääsyt koneelle, aloin olla hajoamistilassa. Huolensa kullakin! 

   
   

Ma 27.7.09, 46. hääpäivämme!

Kun ottaa vaikka kuinka pienen osan luontoa tarkastelun kohteeksi voi todeta, että näkemäämme sisältyy sekä iloisia että surullisia asioita. Ja vielä: jos kaikki maailman ihmiset, joilla asiat ovat kohtuullisen hyvin, ottaisivat vakavissaan kantaa ilmasto- ja eriarvoisuuskysymyksiin maailmanlaajuisesti, ei sillä välttämättä saavutettaisi tasapainoa, mutta se viestittäisi uudenlaisesta, vakavasti otettavasta tahtotilasta ja halusta saada muutos aikaan.

Näin ei kuitenkaan koskaan tule tapahtumaan. Jeesuksen sanat köyhät teillä on aina keskuudessanne olivat varmaankin toteamus sille, että ihmisluonto on mikä on, ei anna omastaan muuta kuin pakon edestä.

Kettu kulki 21 maissa lintulaudan ohi etsien iltapalaa. Sain rauhassa katsella sitä ja todeta, että sillä, mitä todennäköisemmin, on kapi. Heitin palan leipää pihalle, mutta se oli jo mennyt tiehensä. Yllätyksekseni se tuli samalle kierrokselle tunnin kuluttua, mutta leipäpala jäi edelleen huomaamatta. Ei leipäpala sen tilannetta olisi muuttanutkaan, se oli ilmaus ihmisen tarpeesta osallistua, yritys olla yhtä luonnon kanssa.

Ei leipäpalan antaminen ihmistäkään auta, vaikka se annettaisiin setelien muodossa, jos perusta ei ole kunnossa.

On vallan huikea ajatus, että jokaisella olisi mentori, ja taas toisaalta, kukapa opasta/opastusta haluaisi muuta kuin kehonrakennukseen.
Tosiasia kuitenkin on, että olemme kaikki noviiseja ja uusien haasteiden edessä jokaisessa päivässämme, ikäkaudessamme ja alati muuttuvissa uusissa rooleissamme, ja on suoranaista tuhlausta, että emme jaa kokemuksia edellä kulkeneiden kanssa.
Jokainen sukupolvi haluaa kuitenkin keksiä  omanlaisensa pyörän voidakseen myöhemmin todeta, että ominaisuuksiltaan pyörä on aina pyörä.

Su 26.7.09

La 25.7.09 Mukavaa syntymäpäivää Teemu! Vastaavan kymmenluvun omalla kohdallani täyttyessä äitini kirjoitti nyt kun elos puoliväliin olet ehtinyt... Täydet kymmenet ovat aina varteenotettavia virstanpylväitä.  Heinäkuu juhlistaa sankareitaan ja rikastuttaa ympäristöä runsailla ja kauniilla heinälajikkeillaan. Kuva "alatalon" pihalta.

Purjehdus on iloa matkanteosta, myös elämän merellä!

Pe 24.7.09 , illansuussa
Jokamies on imuroinut kaikki kanttarellinalut, jotka toissapäivänä jätin pihakuusien alle kasvamaan. Tarkoitus oli tänään "hakea ne pois". En ollut uskoa silmiäni, ja kävinkin pariin kertaan tarkistamassa oliko havaintoni varmasti oikea, vaiko vain aurinkon aikaansaama harha. Sienet olivat aivan taaperoita ja kasvoivat vanhan saunarakannuksen katveessa, jokamiehen ja minun suosikkialueella. Tämä oli eräänlainen kokeilu, että jätin ne kasvamaan. Jatkossa ne on otettava aikaisempien vuosien tapaan talteen keskenkasvuisina mikäli mielii saada pihan satoa omaan ja lasten ruokapöytään.

To 23.7.09

Tässä on muutama päivä mennyt sairastaessa ja vieläkin on hutera olo.

Sairauden fyysiset oireet ja niiden vaikutus olotilaan, kuumeesta johtuva houretila, halu ja tarve olla hoidettavana, kaipaus siihen lapsuudenaikaiseen oloon, jossa sairaana sai hoivaa, päänsilitystä, ja toisen ihmisen huomiota ja läsnäoloa, kaikki se sekamelska mikä kuumeisessa päässäni pyöri, kerrytti paljon mielikuvia, syyllisyyttä ja ahdistuksenkin tunnetta. Sairaus oli ikään kuin toinen maailma, jonne olisi ollut helppo jäädä uinumaan. Maatessani tuli mieleeni taannoin näkemäni ohjelma ylipainoisesta naisesta, joka ei selvinnyt arjen pienistäkään asioista omatoimisesti, vaan tarvitsi jatkuvaa apua ja sai/otti sitä tyttäreltään, joka koki menettäneensä oman elämänsä. Ymmärsin naista. Ymmärsin tytärtä. Sairaus ottaa aina osansa jostakin/joltakin, jos siihen on mahdollisuus. Joidenkin elämäntilanne on niin rankka, että se pitää sairauden loitolla, koska sairastamiseen ei yksinkertaisesti ole varaa, joten sairaus on myös ylellisyyttä.

Tällä kerralla kohdallani vaakaus toimi ja mittasi oman kunnon ja tekemättömien töiden suhdetta edistäen ja kiirehtien paranemista. Mikä ei ole kuolemaksi, on elämäksi. Taas sain paljon oppia kantapään kautta - toivoa sopii, että se löysi tarttumapintaa minussa!

Ma 20.7.09 Eilisen aamun voimattomuus  muuttuikin päivän mittaan lämmöstä kuumeeksi. Tänään mennään samalla kaavalla. Huolenpidon keskellä on turvallista sairastaa, kiitos!

Su 19.7.09 Järjestelmätuki ilmoitti eilen Keravalle suuntauneella synttärimatkallamme joistakin puutteista kotivullani (kaikki kuvat eivät näy). Tieto sai mieleni hetkeksi kuohuksiin, mutta vielä enemmän myöhemmin kuohutti, kun astuin maan sisälle muodustuneen ampiaisyhteisön oviaukon päälle ja sain jalkaani useita ampiaisia.
Johtuneeko siitä tai ahneudesta tarjolla olevaan ruokaan, mutta illalla tunsin itseni voimattomattomaksi, ja tänään olenkin ollut koko aamupäivän petipotilaana tosin vain vähäisellä lämmöllä. On ollut vaikeuksia saada omaa kehoa toimimaan huonovointisuuden vuoksi.

Täällä kotikulmilla oli ollut seuraava tapahtumaketju:
Rea oli hypännyt laiturilta veteen pelastamaan Smurfia (harmaa isokki alakuvissa), mikä puolestaan oli hypännyt laiturilta hypänneen lapsen perään pelastamaan sitä, kuten koirilla usein on tapana. Lapselle oli opetettu, että näissä tilanteissa koiraa napautetaan kuonolle, koska pelastusoperaatio saattaa muodostua lapselle vaaralliseksi. Tässä tapauksessa tilanne muodostui Smurfille vaaralliseksi se kun alkoi vajota veden alle. Rea sai sen pelastettua, tappiotilille kirjattiin vettynyt kännykkä.

La 18.7.09 Kuvia eiliseltä päivältä.
Aamupäivällä kotiaskareita, iltapäivä hoitokodissa ja illansuussa koirien kanssa merenrannassa, myöhemmin Rapsun ja Bonon kanssa sienimetsässä.

     

        

Naapureiden kesäinen matka keskeytyi Danielan sairastuttua
flunssaan, mikä ehkä on luettavissa kuvankin välityksellä kasvoilta.

Etsintäkuulutus hammastahnasta!
Olen jo toistamiseen Thaimaasta ostanut kuvassa olevaa tuotetta.
Jos tiedät ostopaikan Suomesta, niin laita vinkki vieraskirjaan!

Teemu piipahti pihalla ja oli niin onnellisen näköinen, että silmät aivan sädehtivät! Onnellisuuden salaisuus lienee, että purjeveneen lisäksi hänellä on nyt myös pieni moottorivene, jolla pääsee mukavasti piipahtamaan paikasta toiseen esim. sukuloimaan Porkkalaan tai Laiturikioskille.

To 16.7.2009. Aivan upea kesäpäivä.

Ylätalon väki lähti isomummolle jonnekin Etelä-Suomeen. Sieltä periltä tuli  "kaikuja"   isomummon kunnosta. On mukava kuulla, että nuoret ihmiset kantavat huolta  isovanhemmistaan ja isoisovanhemmistaan (isoisovanhemmat ovat aivan aarre, kaikilla ei ole tilaisuutta tulla heitä tuntemaan). Jos lykästää, niin jokainen meistä ajallaan on isovanhempi tai peräti isoisovanhenpi eli tämä vanhin ikäluokka, ja surullista on, jos omaiset luovuttavat naapureille ja viranomaisille vastuun esivanhemmistaan. Esivanhempien "krempat" ovat todennäköisesti periytyviä, joten saattaa olla etua itsellekin kiinnostua omista vanhuksistaan , jos/kun se on mahdollista, ja sitä kautta saada saada jonkinlaista kuvaa omasta vanhenemisestaan perimän kautta. Vaikka vanhuus on niin kaukana, on se kuitenkin yllättäen melko lähellä, sillä joka päivä ikämme karttuu!

Olin, kuten eilen kerroin, leipäkeikalla ja sieltä menin vaatevarastolle. Yllättäen edessäni ollut oravanpoikanen muutti päivän kuvioita. Se oli selkeästi viime metreillä tässä elämässä, vaikka toivoin, että niin ei olisi. Vein sen kotiin ja yritin parhaani mukaan saada sille jatkoaikaa, mutta huonosti kävi. Nyt se on haudattuna omenapuun alle ja lohtuna on, että sen ei tarvinnut kuolla yksin (vaikka ainahan me synnymme ja kuolemme yksin!). Oravanpoikanen muutti päiväni kulkua, näin luulen, sillä sen kuolema kosketti ja tarvitsin toimintaa, joten kävin käsiksi kotimme pölyparatiisiin, imuroin, vein matot ulos ja muutenkin puuhastelin ylen ahkerasti sisähommissa, vaikka ulkona aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Illansuussa lähdin Rean kanssa kotiuttamaan Monzaa Hangosta palanneelle kotiväelle.  Otin muutaman kuvan Monzan kavereista eli Rumpali kanista ja Beaver marsusta. Onnittelimme Evaa ja Jonia 21 v. hääpäivän johdosta ja palailimme kotiin. Matkalla kävimme katsomassa Teemun moottorivenettä, mutta mies veneineen oli kiitänyt Porkkalaan, joten veneen katsastaminen jäi toiseen kertaan. Päivä oli erilainen, surullinen, mutta hyvä! Alla melkoinen kuva-arsenaali tästä päivästä:
   

Ke 15.7.09 Sään puolesta on ollut hieno kesäpäivä ja -ilta.

Realla on Monza-koira hoidossa ja niinpä meidän puolella on kahdet korvaparit kuulolla ja kahdet kirsut nuuhkivat ilmaa. Ihmeteltävää riittää, kun täysin haukkumattoman kaverin pihasta tuleekin outoa haukuntaa.

... ja kesällä kansa liikkuu... Serkkuni lähetti kesäterveisiä Keski-Euroopasta ja Evan perhe on Hangon vesillä. Naapurit suunnistanevat isoisoäidin luokse ja mummin mökille mikäli Dansku on terveenä, ja minä menen leipäkeikalle ja vaatevarastolle.