6-sivu

www.marilindgren.fi


Mari Lindgren s. Pääläinen
etunimi.sukunimi@lemonleaves.fi

- syntynyt Helsingissä -44

- muuttanut Espooseen -68

- eläkkeelle 1.1.2009

- kolme lasta

- seitsemän lastenlasta

- puoliso kuollut hoitokodissa ke 18.5.2011


La 24.10.09
Ihan pakko oli eilen hoitokodista palattuani ottaa eräällä parkkipaikalla kuvia tuttavallisesta variksesta.
Varis_1  Varis_2  Varis_3


Pe 23.10.09  Tänään on uuden elämäni ensimmäinen vuosipäivä. Työelämän taakse jättäminen oli kohdallani juuri niin suuri muutos kuin olin arvellutkin sen olevan. Gunnarin haaveena oli jäädä eläkkeelle, mutta tosipaikan tullen haave ja todellisuus eivät kohdanneet ja kokemus oli kivulias. Omalla kohdallani päätös ei ollut vapaaehtoinen, vaan sitä oli vauhdittamassa Gunnarin sairaus ja toive siitä, että voin hoitaa häntä kotona. Näinhän ei sitten käynyt ja putosin melkoiseen tyhjiöön.

Nyt, kun vuosi on vierähtänyt, on saattanut löytyä tai on löytymässä jonkinlainen tasapaino elämässä, ja tietoisuus ja ymmärrys siitä, että ihminen voi olla kokonainen ja tarpeellinen myös ilman ansiotyötä, vaikkakin tämän myönteisen näkemyksen kasvattamiseen tarvitaan paljon voimavaroja, sillä yhteiskunta kaikkine järjestelmineen on kuin pendolino, jonka vauhdista saavat jäädä monenlaiset arvottomat ja kynnelle kykenemättömät ihmisryhmät.

Mielenkiintoista on ihmisen kameleontinomainen kysy samaistua aina siihen joukkoon johon kulloinkin kuuluu. Työelämässä olin jokseenkin sokea muulle elämälle ja nyt olen tullut kovin tietoiseksi näistä marginaalissa olevista joukoista, jotka kova vauhti on heittänyt pitkin ratapihaa.

Ihmisellä on herkkyys kokea ja halu tulla nähdyksi ja kuulluksi, tulla todeksi.
Muistijälkeen kirjautuvat kipeätkin kokemukset, jotka saattavat erilaisten esteiden poistuttua ja voimaantumisen myötä päästä kuuluville vuosia toipumisen jälkeen. Näin on Espoonlahden kirkolla vapaaehtoisena toimivan Jorma Koskisenkin kohdalla. Elämä on koettelemuksien kautta johtanut hänet tärkeälle paikalle keskelle tarvitsevia lähimmäisiä ja ihmisen kohtaamisesta on tullut hänelle elämäntapa.


Ti 20.10.09 Uupunut matkalainen

Tänään tuntuu siltä, että voisi ottaa asennon, vetää käden lippaan ja sanoa avioliiton kohdalla - tehtävä on suoritettu. Aikanaan kun "pahnan pohjimmainen" lähti kotoa tuli selkeä tietoisuus aktiivisen vanhemmuuden loppumisesta ja oman elämän alkamisesta. Nyt tuntuu jotenkin samanlaiselta.
Mutta tunne on tunne, sitä, miten elämä kuljettaa, ei voi ennalta tietää.
 
Tänään Gunnar oli poikkeuksellisen väsynyt ja ilmeisesti flunssainen. Käänsin sängyn saadakseni häneen yhteyden. Vähitellen hän piristyikin sen verran, että jaksoi syödä, ja naurahtaakin, kun kerroin miten rouvat kävelevät käytävällä toisiansa karkuun. Poislähtiessäni tuli suuttumus ja sättimissanat, joita seurasi mielipaha ja hyvittely.
kea
Kea, Evan perheen kuopus, täyttää 15 v. 21.10. ja kummisetä Peter, oman perheensä kuopus, viettää syntymäpäiviään 22.10. Paljon onnea molemmille!
15-vuotiaalle avautuu jo merkittävällä tavalla itsenäistymisen oikeuksia verrattuna takana oleviin vuosiin.

Vaari ja tytöt

Viereisessä kuvassa ovat sisarukset vaarin eli Gunnarin isän kanssa. Muutama yö sitten yökylässä ollut Levi näki kuvan ja kuvassa ukin äitinsä ja sisarensa kanssa. Ovat siis samannäköisiä isä ja poika ainakin lapsenlapsen silmin katsottuna.

Meillä on Levin kanssa tapana valmistautua uneen lukemalla iltasatu ja laulaa joitakin lauluja. Kerroin, että ukin iltarukous hoitokodissa on Levolle lasken Luojani, armias ole suojani, sijaltaan jos en nousisi, taivaseen ota luoksesi. Levi totesi, että vanhoille voi käydä niin, että he eivät enää herää aamulla ja niinpä aiheesta sukeutui yötä vasten lyhyt, mutta syvällinen keskustelu.


Su 18.10.09 Onpa yllättäen kulunut viikko edellisestä kirjoittelusta.  Harvenevat välit eivät kerro kiinnostuksen puutteesta tai passiivisesta olosta, vaan siitä, että tekemisen piiri on laajentunut ja arki on muutenkin ollut vilkasta. Kulunut viikko on täyttynyt vakiintuneista yleishyödyllisistä vapaaehtoishommista ja sijaisuuksista lapsiryhmissä, myös neulomisesta, joka kevättalvella sai jäädä  sormien puutumisen vuoksi. Mänty kalliolla

Smurff 2 vTämän hetken akuutit: Smurf täyttää 2 vuotta tänään!
Omaa oloani voisin verrata mäntyyn, jolla on vain puolet juuristossa maassa ja toinen puoli on kalliolla. Näin siksi, että välillä tulee tilanteita, jotka panevat epäilemään Gunnarin sairauden olleen ajoittain haittaamassa tekemisiä jo silloin, kun emme vielä osanneet edes aavistaa oman kohtalomme uutta käännettä.

              



Su 11.10.09- 1,5 a amulla mittarissa. Viime vuoden ensimmäinen pakkaslukema oli 2.11. (14.10.2007, 29.10.2006).

Perjantai-aamun kuvat on otettu Suinon salmen sillalta liki samalla kellonlyömällä. Taivas oli vivahteikas ja enteili lumentuloa.  Pilvimassoja perjantaisella taivaalla  Uimarannan laituri osittain veden alla  Uimarantakin osittain veden alla 

jäljet lattiallaIkkunanpieliä vasten kaatunut haapa

Sarjaan hoitokodissa sattuu ja tapahtuu liittyvät lauantaina ottamani kuvat.

Ikkunasta näkyvä maisema eli lautaseinä oli saanut uutta ilmettä, kun ikkunanpieliä vasten oli kaatunut pieni haapa. Ja harmaa lattia oli saanut keltaisen värivanan, kun joku asukkaista oli käyttänyt Gunnarin huoneen sängynpäätyä vessanaan. Gunnaria asia nauratti ja minä tulin hänen naurustaan iloiseksi, mutta se lantin toinen puoli... Naurava Gunnar
Gunnarin vessa, niin kuin ehkä muidenkin, on yleisemminkin käytössä. Pikkuhädässä myös yhteisten tilojen kukkapurkit tms. ovat toimitttaneet vessan virkaa.

Sairaus on sairaus. Kun Gunnar kesän alussa siirrettiin salista tv-nurkkaukseen, ja syy viimein selvisi, puhuttiin, että hänen on itsensä vuoksi hyvä syödä rauhallisessa paikassa. Ajan kanssa painotus muuttui. Sairauden mukanaan tuomat kovaääniset rumat sanat saivat hoitokodin naisasukkaat pelkäämään ja  ja yleisen hyvinvoinnin vuoksi Gunnar siirrettiin sivutilaan, jossa jo oli toinen, sairauden etenemisen vuoksi "äänekkääksi" muuttunut asukas. 

 Ja näinhän se on. Joku ei siedä Gunnarin sanoja ja ääntä ja hän ei siedä jonkun ääntä ja sanoja. Eräs asukas on alusta asti pitänyt Gunnaria pelon vallassa uhkauksella lyödä kirveellä. Gunnarin vielä kävellessä olin monet kerrat todistamassa esille noussutta pelkoa, johon ei tarvittu sanoja; vastaantuleminen ja näkeminen riitti.  Uhkaus oli "jatkuvasti voimassa ja toistettiin tarvittaessa". Se on ollut varmasti kova koulu heikoksi muuttuneelle miehelle, joka "ei ole pelännyt mitään". Henkilökunnan puolelta tapahtunut leimattiin miesten väliseksi kukkotappeluksi, jossa Gunnarille osoitettiin oma paikka.

Olenko katkera? Olen.
Tuettiinko ja autettiinko Gunnaria näissä tilanteissa, kun hoitokoti sairaudesta johtuen, paitsi erotti kodista, muuttui myös pelottavaksi paikaksi?  Onko näillä kokemuksilla osuutta ja yhteyttä hoidettavuuden ja suhtautumisen kanssa?  Ei oikeutta maassa saa ken itse sit ei hanki. Kuka osaa määritellä oikeuden niin, että se ei polje jalkoihin toisen oikeutta ja missä on määrittelijä, joka oikeutta määritellessään osaa rajata ulkopuolelle omat heikkoutensa?


kulmahuone_2kulmahuone_1kulmahuone_3
Ti 6.10.09  
Tässä istuessani loukotti ihanan näköinen kettu ikkunan ohitse, siis yllä näkyvissä maisemissa. Ketun liike on sulavan kevyt, ja tervettä kettua on ihana katsella. Joinakin aikoina, kun näkee kapin vaivaamia kettuja, tuntee itsensä ihan avuttomaksi.

Toisen arki voi olla toisen juhlaa
Tällä viikolla ma-su olen takapäivystäjänä Danskun hoidossa. Eilen oli ensimmäinen työrupeama, kun Daniela oli sairauslomalla päivähoidosta. Kodinhoito rutiineineen on luottamustehtävä ja yhtä juhlaa mummolle, joka on tottunut pitämään "oorninkia".
Mutta tällä, niin kuin kaikilla asioilla, on kääntöpuolensa. Se voi olla huono juttu perheelle, kun mummo koluaa kaikki paikat, järjestelee ja lajittelee, ja mummolle, jos hänen oletettaisiin aina paikalla ollessaan kohentelevan paikkoja. Kodin kohentaminen omaehtoisena ja luvallisena voi olla rentouttavaa ja kuntouttavaa, suoranaista juhlaa!

Siinä tiskatessa muistui mieleeni työtoveri, joka aikanaan yritti vedota ja vaikuttaa mielipidekirjoituksillaan isovanhempiin. Hän toivoi, että he tulisivat tekemään kotityöt ja vanhemmat saisivat ilman arjen rutiineja mahdollisuuden viettää "laatuaikaa" lastensa kanssa.

Ajattelin, olisiko minusta siihen, että tiskatessani keittiössä lapsen vanhempi/vanhemmat olisivat lapsen kanssa "vapaalla" esim. viereisessä tilassa. Tässä vaiheessa ei, mutta elämän muutoksissa ajatukset ja tarpeetkin muuttuvat.

Jos palaan historiassa vain jonkin verran taaksepäin, niin Suomi oli sodassa vielä syntyessäni, ja miehet ja naiset rintamalla, vain lapset, vanhukset ja perheelliset naiset olivat kotijoukoissa, jotka nekin tekivät paljon sodan vaatimia poikkeustöitä. Sitten seurasi Suomen ylösnosto sodasta ja sotaveloista,  kaikki kynnelle kykenevät rakensivat maata, ja tänä aikana lapset jäivät suurin piirtein oman onnensa nojaan, ellei ollut isovanhempia tai sukulaisia heitä hoitamassa.  Karuissa oloissa hoivaaminen ja helliminen ei ollut ensisijainen asia.

Nyt meillä on seesteinen hyvinvoinnin aika, jonka taloudellinen  lama on aivan eri asia kuin sotatila tai sodan jälkeinen jälleen rakennuksen aika. Tätä ei pidä sivuuttaa eikä unohtaa! Toinen vävyistäni ihmetteli puolisonsa isänmaallisuutta. Suurempi ihmettelemisen aihe olisi, jos unohtaisimme historiamme ja juuremme! Onneksi on olemassa ihmisiä, jotka ajattelevat laajemmin ja joiden kautta kansamme historia siirtyy eteenpäin!

Astioiden käsin pesu on antoisaa ja rentouttavaa ja tuottaa kaikenlaisia ajatuksia!


Su 4.10.09 Yöllä oli myrsky, joka katkoi sähköjä ja puita. Puolen yön aikoihin liikenne oli ylätalon kohdalla pysähdyksissä poikittain tielle kaatuneen koivun vuoksi. Sade on jatkunut ajoittaisina, lähes jatkuvina kuuroina, ja päällä olevista harmaista pilvimassoista voisi päätellä, että päivä jää sateiseksi.
viiri solmussa myrsky-yön jäljiltä

Aamulenkin jälkeen, ennen jatkuvampia sateita, puuhastelin pihalla;
kohensin paikkoja myrskyn jäljiltä, ravistelin omenapuita, keräsin saavillisen omenoita sekä piha-alueen kanttarellit, vaihdoin sammuneen pihavalon ja laitoin päiväsaunan.   
 
Saunoessani palautui mieleen kappale mennyttä elämää; Gunnarin sairauden alku ilmeni selvimmin saunaan liittyvissä tilanteissa. Saunan lämmittäminen oli hänen tehtäviään ja siinä tuli vaihe, jolloin olimme aika ajoin savusaunassa. Savuiseen saunaan löytyi kuitenkin aina syy ja selitys. Saunottaessa hänen peseytymistapansa alkoivat poiketa entisestä rutiinista. Yhdessä nämä seikat eivät vielä hälyttäneet riittävästi. Myöhemmin ja vähitellen alkoi tulla aavistus, että kyse on jostakin isommasta asiasta, kun elämään tuli paljon muitakin outoja asioita. Lopulta ulkopuolisen henkilön avattu viirirohkaisemana ymmärsimme hakeutua tilanteen arviointiin.

Viimeyön myräkässä isännänviiri oli mennyt solmuun,
eikä välttämättä olisi avautunut ajankaan kanssa ilman avustusta. 

Mieleeni tulee menneen viikon tilanne, jonka johdosta otin yhteyttä Gunnarin omahoitajana toimivaan hoitokodin johtajaan Yhteydenotto oli minulle lähes ylitsepääsemätön, mutta Gunnarin vuoksi tarpeellinen. Jännitin niin, että kädet olivat hikiset sormivälejä myöten. Jännitys ei johtunut asiasta, vaan ihmispelosta. Löysin pari tuntia lounaan jälkeen hämmentyneen Gunnarin istumassa hoitamattomana tv-nurkkauksesta toisen asukkaan kanssa. Mahdollisuus, että Gunnar olisi ollut hoitamatta päivälliseen saakka, oli olemassa, eikä sitä johtajakaan kieltänyt.  Sovimme, että Gunnar menee aina lounaan jälkeen levolle.  

Tilaisuuksia olla arjen enkelinä, arkienkelinä, ei puutu. Tarvitaan vain avointa mieltä ja kiinnostusta lähimmäisistä, läheisistä, kanssaihmisistä yleensä.  Koti, hoitokoti, paikka mikä hyvänsä saattaa täyttää hyvän hoidon kriteerit, mutta kiinnostus yksilöä/ihmistä kohtaan on vähäinen tai olematon. Ihminen tarvitsee osakseen huomiota (rakkautta) ja olemassaolonsa todistajia.

Yksi Gunnaria koskeva huolenaiheeni on, että hallinnollisilla asioilla työllistetty henkilö toimii tuplaroolissa eli myös omahoitajana.  Rutiinit kyllä hoituvat, ja erittäin hyvin, koska ne delegoidaan toisille. Mutta kuka on kiinnostunut itse ihmisestä? Kuka seuraa hänen vointiaan, kysyy kuulumisia, käy katsomassa, koskettaa ystävällisesti, kantaa vastuuta yleisestä hyvinvoinnista? Kenen mielen päällä hän on, kenen omaatuntoa kolkuttamassa?


Ke 30.9.09. Tänään on sateista ja puolipilvistä/pilvistä, se vähän riippuu...

Tummia pilviä taivaalla
Eilen jäi surullinen mieli hoitokodissa käynnistä. Mieliala vaivasi koko aamuyön ja valvetunteja kertyi. 
Gunnar oli hyvin väsynyt. Aamuvuoron hoitaja oli siirtänyt hänet sänkyyn, kun oli todennut hänen väsymyksensä ja saanut häneltä itseltään siihen vahvistuksen. Olin paikalla iltapäivän tunteina. Gunnar nautti avustamanani välipalan (+ kotoa tuomani ravintolisän), jonka jälkeen alkoi meidän oma juttumme, ääneen lukeminen, jolle on vuosikymmenien perinteet. Yllätys oli, kun hoitokaksikko tuli paikalle klo 16.45 ja otti tilanteen haltuunsa lähtien siirtämään Gunnaria tv-nurkkaukseen, enkä ennättänyt saattamaan lukemaani lausetta loppuun, vaan siirsin pikaisesti kirjapöydän pois tieltä ja kirjat kasaan. "Hyvästit" jäivät jättämättä, saatoin tapaamisemme päätökseen tv-nurkkauksessa, jossa  Gunnar oli hämillään. Hämillään olo lienee dementiaa sairastavan vakiotila, mutta minä en sairasta dementiaa ja olin myös hämilläni. 
Oli ensi kerta, kun hoitorutiinien lomassa ei kysytty puolison mielipidettä. Aiemmin on kysytty osallistunko ruokailuun esim. ruokailemalla Gunnarin kanssa tai haluanko, että ruokailu tapahtuu hänen huoneessaan. Toisenlaiset tuulet puhalsivat ja mietin, haluanko ottaa selvää niistä, vai hyväksynkö tilanteen sellaisenaan.

Kuvissa suppilovahveron toukka ja meno- ja tulomatkan pilvinen taivas.
Suppilovahveron toukka  Menopilvet  Paluupilvet



Ti 29.9.09 Kaksi keinujaa, neljä keinuttajaa

Onnistumatta jäi yritys kuvata eilen iltahämärissä liikkeillä ollutta yksisarvista peuraa, kettuja ja mäyriä. Sain neuvoa ja apua, mutta ilmeisesti "kalusto" ei ole riittävä. Pari kuvaa viikonlopulta: 
kahta keinujaa kohti on neljä keinuttajaa ja Gunnar sunnuntaina kotosalla.

Gunnarin kunto heikkenee ja voimat vähenevät, ja kotona käynti on loppuviimein  jäljellä olevia voimia suuresti verottava tapahtuma. Päivä päivältä, samalla kun elämänlanka ohenee, elämä kapenee ja muuttuu pelottavan todeksi ja pelkistetyksi. 
Minulle on suuri ilonaihe se, kun Gunnar välillä vielä naurahtaa tai hymyilee.


Kolmas vierailukerta kotona 

Googlatessani tietoa ääreisverenkierron muutoksista tuli eteen sivu fysiologisesta vanhenemisesta. Tuttua tietoa, joka tuttuutensa vuoksi tulee turhan usein ohitetuksi.  Aika ajoin tapahtuva kertaus saattaisi hyvinkin toimia peilinä, joka tarvittaessa panisi harmaat aivosolut ajoissa kartuttamaan tulevaisuudessa tarvittavaa kuntopääomaa.

 


Su 27.9.09

Tavallisuudesta poikkeavalla muuttomatkalla oli pitkin Suvisaaristontietä kävellyt joutsen. Ylätalon väki bongasi linnun ja yritti parhaansa mukaan ohjata sitä kohti merenlahtea. Pelastuslaitoksen ohjeena oli tarkkailla tilannetta puoli tuntia ja soittaa tarvittaessa uudelleen. Yhteensä linnulle kertyi matkaa satoja metrejä, joista loppumatkan se kulki Petterin saattelemana merelle johtavan tien risteykseen saakka, ja sitten tuli pattitilanne. Se asettui makuulle eikä suostunut liikahtamaan. Monien kiinnostuneiden joukkoon sattui henkilö, jolla oli aikaa ja neuvokkuutta: levitetyn huovan avulla lintu saatiin välittömästi uudelleen liikkeelle ja näin matka eteni juohevasti merelle asti. Viimeisen kuvan oikealla laidalla vedessä on joutsen ja vasemmalla puolella tolpan vieressä kyyhöttää haikara. 
Joutsen_1joutsen_2joutsen_3joutsen ja haikara


La 26.9.09 eva
Torstaina olimme Rean kanssa yhteisellä matkalla ja siltä ensimmäinen kuva Evasta. Toinen kuva on perjantain aamupäivältä, kun kävin tervehtimässä päiväkodin pihalla ulkoilevaa Danielaa (oranssi puku). Ystävyys ja ystävä on ihana asia!!!   Kolmas kuva - kahden auton kohtaaminen - tapahtui kylätiellä pe n. klo 17.20, kun Teemun auto ajoi saaresta poispäin  ja minä kotiinpäin hoitokotikäynniltä.

Eilen hoitokodissa Gunnar oli hyvin virkeä ja hyväntuulinen. Yksi asia kuitenkin tässä vaiheessa mietityttää - jatkuva nälkä ja laihtuminen. N. joka 3. päivä vien 1-2 banaania, makkaran, pullaa/kakkua ja suklaata ja kaiken hän syö ahnaasti. Laihtuminen ja ahnaasti syöminen kuulunee sairauden kuvaan, mutta jo keväällä jotkut hoitajista olivat panneet merkille Gunnarin laitumisen ja alkoi puhe lisäravinnon tarpeesta. En tiedä onko asia edennyt puhetta pidemmälle. Laihtuminen jatkuu, ja yritän omin keinoin saada sitä pysähtymään. Nyt kotivierailuillakin ensimmäinen puoli tuntia menee ruokaa ahmiessa.

Omahoitajana hoitokodin johtaja ei ole välttämättä paras vaihtoehto. Hoitokodin johtaminen on iso työsarka, johon omahoitajuus ei oikein istu, ja niinpä tehtävät pitäneekin delegoida toiselle, joten asukas ei loppuviimeinen ole kenenkään tunnolla ja hänet voidaan hoitaa "rutiinilla" eli siivotaan huone ja katsotaan välttämätön, mutta ihmisenä hän ei ole kenellekään tärkeä ja merkityksellinen -  ei siis jää ns. oman tunnon päälle puhuttelemaan mieltä. Tämänkaltaista yksinäisyyttä olen havaitsevinani Gunnarissa - hylätyksi tulemista. 

Millä ikäkaudella ihmisenä olemisen inhimillisten tarpeiden arvellaan loppuvan?
Lapsen hyvinvoinnille ja hyvälle kasvulle ei riitä perushoito päivähoidossa eli ruoka ja vaipanvaihto. Tarvitaan myös persoonallista huomioimista ja virikkeitä. Elämänkaaren lopussa ihminen on edelleen ihminen samoine tarpeineen. Hän tarvitsee yksillöllistä  huomioimista ja mielellään kiireettömästi (vaikka on kiire, asiakas ei saa joutua maksumieheksi, hänhän maksaa palvelusta jo muutenkin riihikuivalla rahalla ja hoitaja saa vastineen palvelusta palkan muodossa).

Ihmisen elämänkaaren pituutta ei voi ennalta määrätä, mutta sen laatuun voi jokainen meistä kannanotoillaan, puheillaan ja asenteillaan vaikuttaa ihan joka päivä! On vain tultava tietoiseksi siitä minkälaista maailmaa haluaa itselleen, lapsilleen, vanhemmilleen, läheisilleen ja rakkailleen olla rakentamassa!

Ylen Taustapeilissä oli  220909 vieraana arkkiatri Risto Pelkonen.
Hyvä vanhuus on meillä jokaisella varmasti haaveissa. Mutta miten määritellä hyvä vanhuus?

 Dansku pe päiväkodissaKohtaaminen kylätiellä


To 24.9.09  

Kuvia luonnosta. Ensimmäisen rivin kuvat ovat eiliseltä metsälenkiltä. Toisen rivin ekakuva yllättävästä sateesta ja kettukuvat tältä aamulta. Eilen, hämärän laskeutuessa, kaksi mäyrää tuli pihapiiriin vierekkäin kuin siamilaiset kaksoset, mutta katosivat välittömästi, kun sisällä olevat "siamilaiset kaksoset" nostivat metakan.

päivän iltapäiväkierros metsässäkaverukset metsäpolullakahinapari

yllättävä sadekuuroaamupäivän kettuvierailu1aamupäivän kettuvierailu2

aamupäivän kettuvierailu3aamupäivän kettuvierailu4aamupäivän kettuvierailu5


Ma 21.9.09 omput jakoon
Uskomattoman ihanan sään innoittamana pesin illansuussa alakerran ikkunat (sisäpinnat jäivät odottamaan huonoa säätä). Ikkunanpesua edelsi metsälenkki Rean ja koirien kanssa, sekä omenapuiden ravistelu, saaliin huuhtelu ja pussitus. Tänä syksynä omenat ovat olleet niin hyvälaatuisia, että ne on kehdannut laittaa jakoon.

Aamupäivä tuli, ihanan rentouttavasti, tuhlattua tietokoneen ääressä.



Su 20.9.09 Espoonlahden aamuliikennettä

Perjantaina leipäkeikalle mennessäni oli liikenteessä moottoripyöräilijä omin säännöin. Lyhyen yhteisen taipaleen aikana tapahtui monta rikkomusta ja kiinnostuin ottamaan kameran esille, mutta olin hidas kuvaaja ja kohde pääsi katoamaan.


Lauantaina Gunnar oli kotona ja tässä muutama kuva.


2. käynnin 1. hetki  odottamisen jännitystä  toiveiden toteutumista. kupillinen kahvia kotona  taas saa papaltakin makupalan  Smurfia ja Reaa tapaamassa  uusi portti ja sorakate

To 17.9.09 
Päivänä muutamana tulin huomaamaan, että olen todella herkästi syyllistyvää sorttia. Miksi? Sitä en käy tässä vaiheessa miettimään. Nyt riittää elämää rajoittavan heikon kohdan havaitseminen, joka ilmeni, kun muutama viikko sitten eräs ystävä totesi, että kirjoitan ahkerasti kotisivuille. Mitä hän sillä tarkoitti, en tullut kysyneeksi, mutta otin sen moitteena ja harvensin kirjoittamista sillä seurauksella, että aloin olla alakuloinen ja jopa masentunut.

Jokaisella pitäisi olla jokin kanava ilmaista sisintään. Nykyaika tarjoaa siihen monia mahdollisuuksia, mutta toinen asia on kiinnostuuko kukaan sinusta, tuntemuksistasi ja kokemuksistasi.

Tämän päivän tekstistä piti tulla täysin toisenlainen, mutta yllättäen olinkin sairaan lapsen hoitajana sienimetsässä laulelemassa kantorepussa olevalle lapselle itse sepittämääni laulua sieniä vakkaan, sieniä koppaan, sieniä metsästä haetaan..., johon hän nukahti ja sain siirrettyä hänet sänkyyn. Metsässä lapsenhoitaja Bono niisti nenän aina, kun otin sienen koppaan, ja lapsi tuli koiran tasolle.

Alun alkaen piti kirjoittaa aivan muista asioista, mm. muutama sananen siitä, miten eilisillan hämärissä katselin mäyrien ja kettujen vuorottelevaa vierailua pihapiirissä, ja miten alkuviikosta peura oli syönyt auringonkukkien pienistä aluista nuput.
 Auringonkukat peuran jälkiltä  Dansku sairaana



Ti 15.9.09 Aina ei päivä paistaa voi

Hieno sää, mutta mielialassa on kohentamisen varaa.
Kaikki pyhät lupaukset... Miksi ihmiset menevät naimisiin? Haluamme olemassaolollemme todistajan Avioliitossa toinen lupaa välittää asioistasi
Niin hyvistä kuin huonoistakin Asiasi eivät jää huomaamatta. Minä huomaan ne. Elämäsi ei häviä jäljettömiin. Minä näen jäljet.


Ma 14.9.09
Viikonlopun hieno sää mahdollisti ja innosti monenlaisiin toimiin. Levi oli yökylässä perjantaina ja illansuussa naapurukset ja serkukset Daniela ja Levi mm. etsivät sammakoita ja söivät omenoita. Lauantaina pihalle levitettiin uutta soraa ja sunnuntaina pitkäksi ja tuuheaksi riistäytynyt ruohikko sai tuta uuden polttomoottorikäyttöisen ruohonleikkurin tehoa (jo toisena kesänä peräkkäin ruoho loppuviimein vei voiton eikä nujertunut ruismoottorikoneella). Konetta hakiessa otin muutamia ilmekuvia Danskusta, joista "känkkäränkkä" ja "ihmettelevä" alla.
Gunnarin tilassa ei suuria muutoksia. Hoitokodin johtaja kertoi, että kotikäynnin jälkeen hän on ollut seesteinen. Oma havaintoni eilen oli, että hän oli jonkin verran levoton, tuskainen ja hiljainen, mutta suukotteleva.

Levillä sammakko  Putoaako omena?   Danskun ilmekuva_känkkäränkkä Danskun ilmekuva_ihmettely


To 10.9.09
Oli sanoin kuvaamaton jälleennäkemisen riemu kaikin puolin ja monikerroksisesti, kun Gunnar oli  käymässä kotona  tänään klo 14-16.
Edellisestä kerrasta oli lähes 8 kk. Hoitokodissa hänellä oli paluun jälkeen vielä klo 17  silmissä innostunutta paloa, vaikka takana oli saunominen aamulla,  lounas, valmistautuminen matkaan ja matkan kaikki kokemukset ja heikentynyttä kehoa koettelevat rasitukset.

Miksi näin pitkän ajan jälkeen kotona, miksi ei aiemmin?
Asia on yksinkertainen ja samalla jostakin syystä mutkikas.

Vierailua oli omahoitajan kanssa suunniteltu toteutettavaksi keväällä tai alkukesästä, mutta esteitä tuli ja asia siirtyi myöhemmäksi syystä ja toisesta. Hoitokokouksessa ilmeni, että kyse ei ehkä ollutkaan esim. lomista, vaan siitä, että ohjeistus oli muuttunut. Vierailu asukkaan kotona ei kuulu enää omahoitajan tehtävänkuvaan. Syksyllä ja talvella Gunnar kävi hoitajan kanssa virkistäytymässä kotona ja muualla, mm. ajelemassa ja kirkossa. Myös Gunnarin naapuri kävi vielä keväällä hoitajansa kanssa kotona. Uudet tuulet puhaltavat, mutta niiden suunnasta ei ole tiedotettu. Näin jäimme tiedon katveeseen ja elimme olemattomassa toivossa.
Typerää minulta, sen myönnän, mutta luotin systeemiin ja luotin ihmiseen!

Tässä vaiheessa ihmettelen, miksi kaupungin edustajat eivät hoitokokouksessa ottaneet esille vaikkapa puutteellista tiedonkulkua, joka oli aivan ilmeinen puute, ja syy hoitokokouksessa esille nostamiimme asioihin.

kotona_1  kotona_2  kotona_3
kotona_4  kotona_5 kotona_6


Ma 7.9.09

Tiltti tuli, ja kaappasi kaiken!

Taas tyhmyydestä sakotetaan, kun en tallentanut kirjoittamaani! Yritänpä koota itseni ja innostua asiastani uudelleen.

Viimeisistä eläinhavainnoista on aikaa. Toissapäivänä kuitenkin näin peuran mansikkamaalla mutustelemassa omenoita, ja kettujen lisäksi myös mäyrä vierailee pihalla. Näiden kahden ulosteet poikkeavat toisistaan ja niinpä on helppo nähdä kumpi kulloinkin on käväissyt, useimmiten molemmat.turvenaamion takana turvassa

Annen perhepiirissä juhlittiin eilen mummon 80 v. synttäreitä.
Taimi-äitinikin oli syyskuun lapsi,  s. 8.9.1913, k. 11.4.1985. Kun hän kuoli luulin, että en ikinä selviä siitä kokemuksesta. Selvisin elossa, mutta muuttuneena. Nyt on meneillään toisenlainen kokemus. Gunnarin sairaus on kaikissa vaiheissaan ollut koetteleva. Tästäkin saatan selvitä muuttuneena. Aika näyttää. Onneksi arjen rutiinit suojaavat elämää, mikäli niihin vain jaksaa tarttua ja niissä roikkua, ja vielä parempi olisi, jos jaksaisi antaa niiden innostaa niin, että ottaisi ne haasteina vastaan.

Elämä kriisissä
"Erilaiset arjen tapahtumat ja muutokset tavanomaiseen elämään muodostavat ihmisille jatkuvasti uusia sopeutumishaasteita. 
Kriisi on sellainen elämäntilanne, jossa ihmisen aikaisemmat kokemukset ja opitut toimintatavat eivät enää riitä tilanteen ymmärtämiseen ja sen psyykkiseen hallitsemiseen. Jokin elämäntapahtuma alkaa muodostua ylivoimaiseksi kestää ja silloin saattaa tuntua ettei selviydy.

Ennemmin tai myöhemmin kriisit kohtaavat jokaista ihmistä, eikä niiden tulemista voi mitkään keinot täysin poistaa. 

Usein kriisi liittyy kielteisiin tapahtumiin elämässä, kuten erilaisiin ihmissuhdeongelmiin, äkilliseen sairastumiseen tai sinulle tärkeän ihmisen menettämiseen. Myös koulun tai paikkakunnan vaihtamista, vanhempien avioeroa tai kaikille ihmisille kuuluvista elämän eri vaiheista, kuten lapsuudesta nuoruuteen siirtymistä voidaan kutsua kriisiksi.

Ihmisenä kasvaminen tuo muutoksia, joita on joskus vaikea hyväksyä. Kun entinen elämäntapa käy mahdottomaksi tai sietämättömäksi, muuttuminen on välttämätöntä. Näissä elämäntilanteissa jokainen voi kokea riittämättömyyden tunteita. Kriisi voi kuitenkin olla tienhaara elämässä, mahdollisuus kasvuun ja kehittymiseen. Kriisi on siis käännekohta elämässä. Kausi voi johtaa kasvuun tai taantumiseen tai elämä voi palautua ennalleen kriisin jälkeen."

Kriisi on käännekohta elämässä
On varmasti totta, että kriisi on mahdollisuus kasvuun ja kehittymiseen, ja sekin, että kriisi on käännekohta elämässä, mutta mihin suuntaan riippunee tekikijöiden summasta, esim. iästä ja olosuhteista.  Ajoittain saamme hämmästellä, kun kaikki oli olosuhteisiin nähden hyvin ja lopputulos kuitenkin huono. Elämä on mysteeri!


Pe 4.9.09 Gunnar lähdössä hoitokotiin 7.9.2008

Päivä on ollut lämmin, vaikka välillä on sadellut, nyt, syyspimeässä illassa sataa tauotta.
Tätä viikkoa olen elänyt jäseniä särkien kurkkukivussa ja nuhaisena, ja samanlaista kuntoa on ollut naapurustossa muillakin. Jokainen kuitenkin sinnittelee aikatauluissaan ja toiminnoissaan, ja niinpä Teemukin päätti osallistua Porkkala Race 4.-6.9.09 purjehduskisaan.

Kehno kunto lisäsi hoitokokousta kohtaan tuntemaani jännitystä, mutta hyvin kaikki meni, myös itse kokous, joka antoi ajattelemisen aihetta toivon mukaan kaikille yhdelletoista osallistujalle (lääkäri, hoitokodin johtaja, 3 hoitajaa, 2 kaupungin edustajaa, 4 omaista). 

Menneelläkin viikolla on ollut monia iloisia asioita, joista yksi on se, että Ina pääsi aloittamaan/jatkamaan opintoja!
---
Eräässä filmissä vuorohenkilö totesi, että tässä ajassa nuori voi huonosti, ja toinen, että emmekö me kaikki voi huonosti. Näin varmaan on, että me kaikki voimme jollakin tasolla huonosti.

Ennen elämän tarpeet olivat yksinkertaisia ja elintasosta ja yhteiskuntaluokasta riippumatta ne olivat kaikilla samat. Nyt elämä on kaikkea sitä, mitä yksilö mielikuvituksessaan voi keksiä. Ajattelen, että karkealla jaolla toiset meistä elävät enemmän pinnan päällä (materia ja virtuaali) ja toiset pinnan alla (tunne ja historia). Voimmeko/haluammeko tavoittaa toisemme ja ymmärtää toisiamme? On vain ajan kysymys milloin, iästä riippumatta, saa kosketuksen omaan itseensä ihmisenä haavoittuvuuden, herkkyyden, haurauden, menettämisen, anteeksiantamisen... jne. kautta. Parhaimmillaan nämä kaksi maailmaa tulevat jossakin vaiheessa sulautumaan yhdeksi.

Usein haasteita on tiedossa ja uusi sivu elämän kirjassa alkaa silloin, kun itse olen vahvimmin ja varmimmin elämäni hallitsija.


Su 30.8.09

Olen monestakin syystä uupunut tänään:

Gunnarin kohdalla tilanne oli tänään surullinen: hän oli taas tv-nurkkauksessa eristyksissä kahden muun "eristykseen kuuluvan asukkaan kanssa, joista toinen ääntelee ja toinen siirtelee pöytää".
Hänellä oli myös molemmissa käsivarsissa outoja jälkiä, vasemmassa pitkä naarmu
(hoitaja tulkitsi sen kynnen aiheuttamaksi, mutta Gunnarilla ei ollut terävää kynnenreunaa oikeassa kädessä) ja oikeassa kolme selittämätöntä jälkeä, joista kaksi kiinteästi yhteen liittyvää (hoitaja tulkitsi ne hampaanjäljiksi); lakanat olivat likaiset ja peitto haisi pissalle. Pyynnöstä sain uudet liinavaatteet.
Ihmettelen myös sitä, että melko usein löytyy lattialta ruokajäämiä ja/tai pilleri, ja seiniltä juomaraitoja.
Lounaan jälkeen sängylle päästyään Gunnar käpertyi aluksi sikiöasentoon, mutta rentoutui siitä ajanoloon. 

Keskiviikkona on hoitokokous Annen aloitteesta, ensimmäinen laatuaan, pelottaa!!! Ja taas toisaalta - onko oikein, että minua puolisona, omaisena,  pelottaa. Saman pöydän ääressä istuminenhan voi olla rakentavaa.

Kotiuduttua odotti metsälenkki Teemun, Rean, Smurfin, Rapsun ja Bonon kanssa, ja lenkin jälkeen päivällinen alatalolla. Yllätykseksi kaikki kolme uroskoiraa olivat sulassa sovussa keskenään!


La 29.8.09  Hyvää nimipäivää INA!Kaljaasi Astrid

Tämän iltapäivän Anne ja Petteri viettävät kuunari Astridilla ja minä hoidan Danielaa. En tahtoisi hyväksyä sitä, että lapsi ei ala nukkua oletettuun aikaan ja niinpä tein tosissani töitä saadakseni Danielan, 2-v., nukahtamaan päiväunille. Lauloin monenlaiset laulut, heijasin rattaita, annoin pää tyynyyn ohjeita ja olin kasvot peruslukemilla hänen tarkistaessaan kasvoiltani tilannetta. Tunnin sitkeän yrittämisen jälkeen lopputuloksena oli nukahtaminen.

Tämä päivä, kuten kaikki elämäni päivät, on ollut opintomatka.
Mitä tänään tähän mennessä olen opinut?
* sain  Facebookin kautta yhteyden vuosikymmenien taakse
* sain Danielan nukkumaan oman sitkeyteni ansiosta
* sain ymmärryksen siitä, että, ellei voi olla yhteydessä lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa,
kuhunkin ikäluokkaan erikseen, ei voi oppia puhumaan samaa kieltä kyseisen ikäluokan kanssa,Humalistonkadulla
ei ymmärtämään ja tulla ymmärretyksi, vain avoin ja ja jatkuva vuorovaikutus pitää yhteyden
kanavat avoinna. Lapsen suojelu ja suojaaminen saa kuitenkin äidit joskus herkästi reagoimaan ja siten vanhemman polven suora yhteys lapseen/nuoreen jää vajaaksi eli kahden persoonan välinen kosketus jää toteutumatta ja mummosta tulee mystinen kummajainen, jonka sanomisia ja tekemisiä selittämään tarvitaan tulkitseva äiti.

Outo kuvio, mutta vakio käytäntö!

Viikolla oli Rean syntymäpäivä, mutta ko. päivää edeltävä yönä oli ukonilma, joka rikkoi meiltä sähköiset yhteydet, josta syystä onnitteluja ei tullut ajallaan kotisivuille. Kuva kuumana kesänä xx vuonna Humalistonkadulla lähellä aikaa, jolloin Rea syntyi. Kuvassa Anneli-kummi Heidin kanssa ja äiti Eva 19 kk kanssa.


Ke 26.8.09
Tänään nimipäiviään viettävät Ilma ja Ilmatar.

Henkeviä pelätään, panettelijoita kammotaan, ylimielisitä inhotaan, pilkkakirveitä kauhistutaan, omituiset jätetään oman Rea ja Manu-kissa joskus 80-luvullaonnensa nojaan.

Tutustuin erikoisissa olosuhteissa 1930-luvulla kiinanlähettinä toimineeseen diakonissa, fil.toht. Ilma Ruth Ahoon,  s.26.8.04, k. 2.3.88.
Hän oli omituinen, oman onnensa nojaan jätetty, vahva, erikoinen persoona, joka varmaan oman henkilönsä vuoksi joutui monenlaisiin kahnauksiin ympäristönsä kanssa, ja tällaisessa tilanteessa mekin tutustuimme 17.2.1985.

Vahva, vapaa, voimakas, oli hänen mottonsa. Olin 41 vuoden ikääni kokenut monenlaista elämässä, mutta Ilman kanssa koettu oli aivan omaa luokkaansa, mieli oli hämmentynyt, utelias ja samalla pelokaskin. Ilman luokse tehdyt vierailut päättyivät aina rukoukseen. Ilma sanoi nyt rukoillaan ja rukouksen lopuksi tulivat voimaasti lausutut halleeluujaa, halleeluujaa, halleeluujaa. Rukoukseen tottuneella oli olemista tilanteessa ja vielä enemmän Gunnarilla. Tapaamisen jälkeen kesti aina  oman aikansa palautua menneestä, oudosta maailmasta nykyhetkeen.

Kuvassa Rean sylissä on Manu-kissa, joka myös tutustui Ilmaan ja tuotti hänelle iloa.


Ti 25.8.09
Pe 21.8. 11:17 tuli seurakuntamme rukousrenkaalle viesti: Tyttäreni oli eilen illalla polkupyöräonnettomuudessa Amsterdamissa. Hän on siellä sairaalassa. Hänet leikataan tänään. Hän on astmaatikko ja monille lääkeaineille erittäin yliherkkä. Rukoillaan, että Jeesus parantaa ja pelastaa.

Turvaranneke
Nuori nainen oli työkaverinsa kanssa pyöräilemässä vasta hankitulla pyörällään työpaikkaansa, jossa oli aloittanut edellisellä viikolla. Ajolinjaa vaihtaessaan hän joutui kiskojen imuun ja menetti tasapainonsa, josta oli seurauksena onnettomuus. Sairaalassa todettiin, että päässä on iso haava, ei kallovammaa, ranne ja käsi kahdesta kohtaa poikki, keho ruhjeilla.
Astma ja yliherkkyydet estivät välittömän lääkityksen ja haavojen ompelua vaikeutti ihon outo turpoaminen. Ennen toimenpiteitä sairaala lähti selvittämään lääkintään liittyviä tietoja edellisestä kotimaasta, Englannista. Nopein apu olisi ollut asuntoon puhdistusta odottamaan jääneestä SOS rannekkeesta.

Työkaveri soitti samana iltana Suomeen ja kertoi huonolla englannilla tapahtuneesta.
Työpaikallakin oli ryhdytty toimiin. Ilmoitustaululle laitettiin lista, jolta voi varata itselleen sopivan vierailuvuoron, koska tiedettiin, että uudella työntekijällä ei ollut tuttuja Hollannissa.

Toipumisloma Suomessa alkaa sunnuntaina.


Ma 24.8.09, aamun pilviverho on vaihtunut kirkkaaksi paisteeksi

Hoitokodissa Gunnar oli eilen kovin heikkokuntoinen toissapäivänä olleen rajun vatsataudin jäljiltä. 
---

Rippikoulu on seikkailu, jonka voi kokea vain kerran

Rippikoulun tehtävänä on auttaa nuorta elämään ja ymmärtämään sitä uskoa, josta hän on kasteessa tullut osalliseksi. Rippikoulussa nuori voi etsiä aineksia hyvään elämään ja vastauksia vaikeisiin kysymyksiinsä kärsimyksestä ja kuolemasta, opetella toisen huomioimisen taitoa ja saada tukea kasvuunsa kristittynä. Rukous ja jumalanpalvelus tulevat tutuiksi tapana elää Jumalan yhteydessä.”

Rippikoulu on nuorelle vahvan kasvun, aikuistumisen, aikaa. Rippikoulun jälkeen nuori voi katsoa perhettään uusin silmin. Niinpä rippikoulu koskee koko perhettä. Aikuisen ja nuoren välinen suhde kehittyy. Ehkä nuori ainakin hetkeksi oivaltaa, että kaikesta huolimatta vanhemmat haluavat kuitenkin vain hänen parastaan.

”Jokainen haluaa hyvän elämän. Lapselleen sitä toivoo vielä enemmän kuin itselleen. Hyvä elämä ei välttämättä ole siloinen. Siinä on särmänsä, jotka yhtä aikaa vahvistavat ja tekevät nöyräksi.  Kaisa Raittilan tekstiä kotiväen rippikoulukirjasta ”Herran kansan ensi rippi”

Rippikoulun  yleistavoitteena on, että nuori vahvistuu uskossaan kolmiyhteiseen Jumalaan ja kasvaa rakkaudessa lähimmäiseen.

Juhlien jälkeen seuraa arki ja arjen rutiinit, jotka tahtovat tukahduttaa vasta kylvetyn siemenen itämisen ja kasvun. Kasvaakseen kaikki uusi tarvitsee kasvurauhaa, tukea, vaalimista ja hoitoa. Kasteesta alkaa elämänmittainen matka kristittynä. Rippikoulu ja konfirmaatio on yksi etappi matkan varrella, joka armoliitossa jatkuu hamaan loppuun asti.  Kuljeta ja johda.


Su 23.8.09  aamulla , päivällä

 laitteet

Eivät taida purjehtijoilla purjeet pullistua tänään, koska on blägä.
Ja luontokin on aivan hiljaisen hiiskumaton, vain satunnaisia linnun ääniä kuuluu pysähtyneisyyden keskeltä.

Mutta kotisivuilla aika ei pysähdy. Vanha materiaali tuli liian raskaaksi ja hitaaksi työstää,
joten on aika kääntää uusi lehti.

Olisinpa yhtä herkkä työstämään omaa raskaaksi ja hitaaksi käynyttä kehoani! Yritystä kyllä on. Kokosin kuntoiluvälineet yhteen paikkaan ja tein jonkinlaisen kuntoilusuunnitelmankin, mutta suunnitelma yksin ei  takaa minkäänlaista lopputulosta. 

Toiset lähtevät reippaasti harrasteen pariin. Eilen alkoi Levillä jääkiekko ja Teemu rullaluisteli odotellessa, tänään alkaa Danielan perheellä  perheuinniksi muuttunut vauvauinti.




Sivun alkuun