 |
Mari Lindgren s. Pääläinen - syntynyt Helsingissä -44 |
|
|
Mari Lindgren s. Pääläinen - syntynyt Helsingissä -44 |
|
Ke 17.8.2011 Kettuja, hirvi, kauriita, peuroja ja mäyriä, kaikenlaisia eläimiä liikkuu lähipiirissä ihan näköetäisyydellä. Ja juuri, kun alkaa ilo ja ihastelu peurojen paluusta ja hirven läsnäolosta niin iskee tietoisuus siitä, että metsästyskausi alkaa kuukauden kuluttua. Mieli masentuu ja totean, että olen jumissa jossakin agraariyhteiskunnan ja kaupunkilaiselämän välisessä tuntemattomassa maastossa, jossa olen alkanut liikaa sympatiseeraamaan eläimiä ja ajattelemaan niiden puolesta. Tässä yksi historiaan jäänyt aikansa unelmoija J.J. Rousseau - takaisin luontoon Nykyhetken tarjontaa on elämää hetkessä? Su 14.8.2011 Uusi syksyn lehti avautuu, kun kettua suuremmat eläimet ovat palanneet pihalle. Toivoisin olevani omenapuu,jonka oksalla voisit levähtää kun väsynyt olet, To11.8.2011 - Ole hyvä... kesytä minut! kettu sanoi. 
Agraariyhteiskunnassa ihmisen elämää hallitsi työ ja siitä seurannut väsymys, toimeentuloon ja perheen terveyteen ja selviytymiseen liittyvät ilot ja surut. Kaupunkilaistumisen myötä ihmisestä on tullut oman elämänsä keskipiste ja elämästä ontto tila, jota itse kukin täyttää itselleen sopivalla ja houkuttavalla tavalla. Ennen ruoka, vapaa-aika, naapurit, ystävät, ostokset, päihteet, liikunta tms. olivat pieni ja luonnollinen osa elämänkulkua. Nyt niistä on tullut itse elämä ja sen tarkoitus jopa niin, että yhteiskunta elättää perheen, hoitaa kasvatuksen, ottaa huostaan ja huolehtii lapsista, vanhuksista, lemmikeistä jne.
Onko elämän valikossa vain joko tai asteikko eli huolien täyttämä tai unelmien sävyttämä elämä, jossa huolien harrastaja muistaa pitää mielessään kaikki mustanpuhuvat seikat, jotka kunakin päivänä uhkaavat hyvän olon hetkiä ja vastaavasti unelmien hautomossa aika rientää vaaleanpunaisten utupilvien sävyttämissä hetkissä ilman vaivan näköä, toteutussuunnitelmia ja tarkkoja aikatauluja.
Hälyäänet tiellä saivat eläimen valpastumaan, mutta sisältä tulevista liikkeistä vasta salamavalo havahdutti hakeutumaan turvaan.
- - -
Perjantaina olleen perunkirjoituksen myötä Gunnarin kuolemassa on siirrytty uuteen vaiheeseen. Alkaa kuoleman mukanaan tuomien muutosten päivitys. Onko se hyvä vai paha, että en voi asettua menetyksen äärelle, vaan on viellä oltava vireillä ja liikkeessä?
- - -
Tarkastelen elämää itsekkäästi vain omasta tilastani ja tilanteestani käsin,
vaikka nuoremmalla väellä on monenlaista surua ja elämän haltuunoton huolta.
Kelaan omia juttujani omalla tavallani, mutta aikaa ja halua on kuunnella myös ilojasi ja surujasi.
- - -
joka sinulle varjonsuojaa antaa kun elämän paahteessa olet.
Toivoisin olevani omenapuu jonka juurella voisit istua ilman huolia onnellisena
ja uusia voimia saamassa kun huolten painamana olet.
Toivoisin voivani olla se onnellinen omenapuu.
-Marleena Ansio-
En ole ainoa, joka tässä vaiheessa huomaa kesän olevan kohta takana ja monen asian ja lupauksen jääneen/jäävän täyttymättä. Taas kerran lainaan Paavalin Paavalin sanoja sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Hyvä ja paha, tämä kesä ja minä on yhtä kuin syyllisyys kesän jäljiltä jääneistä tekemättömistä töistä, joita oli jonossa jo viime kesältä. Tekemättömyys, aikaansaamattomuus, hiljaiselo kasaavat syyllisyyttä oli kesä tai talvi, päivä tai yö. Tähän ajatus loppui. Googlesta ulospääsyä hakiessani päädyin Velallinen ja saamamies tekstiin. Sen luettuani sain muistutuksen huonon oloni alkusyystä. Entisessä elämässämme asiat olisivat edenneet niin, että olisin purkanut Gunnarille pahaa mieltäni, lukenut löytämäni tekstin, olisimme pohtineet sitä yhdessä ja hän olisi palauttanut minut arkeeni ja näin olisin löytänyt olemiseeni tasapainon ja mennyt töitteni pariin.
Yksinäisyys on vihoviimeinen kumppani oli kyseessä aikuinen tai lapsi.
Kuinka monelta lapselta tänäkin alkavana toimintojen vuotena puuttuu SE OIKEA YSTÄVÄ, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut, jonka tapaaminen panee jalat lentämään ja pelkkä olemassaolon muistaminen saa kasvot säteilemään; ystävä antaa elämälle sisällön ja pohjan, jonka päälle on hyvä rakentaa muuta elämää.
- Kyllähän minä mielelläni, pikku prinssi vastasi, mutta minulla ei ole paljon aikaa. Minun täytyy löytää ystäviä ja oppia tuntemaan paljon asioita.
- Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita. Mutta kun kaupoissa ei myydä ystäviä, niin ei ihmisillä enää niitä ole. Kesytä minut, jos kerran haluat ystävän!
- Mitä minun tulee tehdä? pikku prinssi kysyi.
- Sinun täytyy olla hyvin kärsivällinen, kettu vastasi. Ensin istuudut ruohikkoon, noin, vähän etäälle minusta. Minä tarkastelen sinua, etkä sinä puhu mitään. Väärinkäsitykset johtuvat aina sanoista. Mutta päivä päivältä voit istuutua vähän lähemmäksi...
Pikku prinssi tuli takaisin seuraavana päivänä.
- Olisi ollut parempi palata samaan aikaan, sanoi kettu. Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltapäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen. Mitä pitemmälle kello ehtii, sitä onnellisemmaksi tulen. Kello neljän maissa alan jo hermostua ja olla levoton; saan oppia onnen hinnan! Mutta jos sinä saavut mihin aikaan hyvänsä, en voi milloinkaan tietää, koska minun pitäisi valmistaa sydämeni...
Ti 9.8.2011
Mitä suurempi menetys ja syvempi haava, sitä useampaan kertaan joudumme elämään kokemuksen läpi. Kaija Junkkari
En muista aiemmin elämässäni olleen tällaista ikävien tapahtumien kasaantumisvuotta. Nyt näin on, joten ei liene ihme, että Rean ja Teemun 8.8. ollut hääpäivä pääsi minulta unohtumaan. Heidän vireillä oleva eronsa ja sen mukanaan tuomat mutkikkuudet ovat osaltaan rikkoneet jotakin sisälläni ja yksi suojautumiskeino on unohdus. Yhteistä taivalta heillä on 22 vuotta ja tuosta ajasta avioliitossa 13 vuotta, joten ei ole kyse mistään hetken mielijohteessa tehdystä pikataipaleesta, vaan oikein kunnon matkasta, jota kokoonnuimme pienellä joukolla ja pikaisella aikataululla juhlistamaan. Petteri oli valmistamassa päivällistä kahdelle kotiin jääneelle. Äiti lähti työmatkalle Pekingiin ja lento nousi juuri maljojen kohottamisen aikoihin eli 18.30 meidän istuessa terassillamme. Minä tulin mukaan tietokoneen ääreltä, jossa olin viimeistelemässä perunkirjaa ja Rea lastensa kanssa omalta taholtaan omilta kiireiltään.
Toisen puolesta ei voi elää, toisen surussa ei voi piehtaroida. omassa on tarpeeksi ja liikaakin.
Nyt perunkirjoituksen luonnos on valmis ja sitten, kun se on saatettu verottajalle uskon voivani alkaa surra menetystäni. Toki voi olla niin, että jään vielä odottamaan verottajan ratkaisua ja surutyö joutuu väistymään taka-alalle.
Ma 8.8.2011
90-luvun puolivälissä Espoonlahden kirkkoa remontoitiin ja laajennettiin ja kaikki työpisteet siirrettiin korvaaviin tiloihin eri puolille seurakuntaa. Oma työpöytäni oli Soukan ostoskeskuksessa aiemmin toimineen pankin tiloissa ja sisäpihan tasolle päästäkseen oli noustava n. 50 porrasaskelmaa. Alussa kaikki sujui normaalisti, mutta sitten alkoivat voimat noiden portaiden nousuun loppua ja jouduin huilaamaan rappusten puolivälissä. Syyksi paljastui alhainen hemoglobiini, jonka aiheuttajina olivat pohjukaissuolesta löytyneet vuotavat haavat. Sairaalajakson aikana löytyi myös helikobakteeri, joka häädettiin pois. Arvelen kaiken saaneen alkunsa hallitsemattomasta stressistä, joka tuli remonttiin liittyvien järjestelyjen myötä, kun korvaavien tilojen etsiminen ja muuttojärjestelyt hajautettiin työntekijöille perustehtävien päälle. Toki syynä saattoi olla myös tuo löydetty bakteeri, jonka aiheuttamista kivuista olin kärsinyt vuosia. Niin tai näin, lopputulos oli minulle edullinen.
Välillä tämä elämäni jakso palauttaa mieleeni miten salakavalasti sairaus saattaa tulla. Voimien kuluttajaa ja syytä saatetaan hakea ihan väärältä suunnalta. Minäkin vain ihmettelin omaa heikkoudentilaani ja olin varma, että terveyteni oli kunnossa, sillä olinhan vain muutamaa viikkoa aiemmin ollut verenluovutuksessa ja sitä, että veri kelpasi, pidin aina luotettavana ja toimivana mittarina.
Hyvä kunto ja sen ylläpitäminen liikunnan avulla on ykkösasia kaikelle jaksamiselle ja sitä tulisi vaalia, mutta näinkö teen? Liikuntaa tulisi harrastaa ihan tosissaan, jotta siitä saisi parhaan mahdollisen hyödyn. Se pitäisi ottaa osaksi jokaista päivää, elämäntavaksi, jotta se virkistäisi aivotoimintaa ja ajattelua, estäisi sydän- ja verisuonitauteja, alentaisi verenpainetta, kohottaisi mielialaa ja antaisi vireyttä, estäisi ja lieventäisi alakuloisuutta ja ahdistusta, vähentäisi stressiä ja jännittyneisyyttä, parantaisi hapenottokykyä ja vastustuskykyä, vahvistaisi niveliä ja parantaisi niiden toimintaa, vahvistaisi luustoa, pitäisi selkäsairauden loitolla ja painon kurissa ja antaisi paremman unen ja iloa omasta kehosta ja sen hallinnasta.
Tätä kaikkea ja varmasti paljon muutakin liikunnan aktivointi voisi antaa, ja rahatta. Sanoitettuna hyödyt tuntuvat syyllistäviltä ellei niitä kykene muuttamaan teoiksi edes joiltain osin, ja jos näin ei pääse tapahtumaan, on parasta antaa kehon rapistua entiseen malliin ja unohtaa koko juttu. Minunko itseni on raapaistava oman rasiani kylkeä aikaansaadakseni ensi kipinän? Minunko on pidettävä itsessäni yllä liikunnan paloa?
To 4.8.2011 
Hämmästyksekseni totesin, että meitähän on suvun piirissä melkoinen rivistö elokuussa syntymäpäiviään viettäviä (ja minä olen joukon nestori).
|  |  |
|
|  |
4. päivä Urpo-serkku Ruotsissa | 15. päivä minä Espoossa | 16. päivä Katri, Raili-serkun tytär Virginiassa | 17. päivä Päivi-serkku | 26. päivä Kari-serkku Ruotsissa | 27. päivä Rea, tyttäremme Espoossa |
Elokuun lapsia Lindgrenien puolelta ovat lastemme Pia-serkku, kälyni Eine ja Gunnarin isä, Kalle-vaari, oli myös syntynyt elokuussa.
Jos olet syntynyt elokuussa, niin käymme sieniretkellä.
Iltapäivällä, sadesäällä, sopivalla hetkellä.
Sienisäkkiin saalis voita: rouskuja ja haperoita.
Ma 1.8.2011 klo 17:20
Vasten auringon siltaa mentiin eilen,
kun suunnistettiin veneellä Laiturikioskille ja Suinonsalmen uimarannalle, jossa Daniela ja minä kävimme uimassa Annen valvonnassa. Sitten kioskille sukulaisten pariin. Paikalla oli tytär ja ex-puoliso, toisen tyttären melkein ex, melkein exän veli vaimon ja tyttären kanssa, 2. lapsenlapsen avopuoliso ja matkaseurueeni eli poika, hänen vaimonsa ja lapsensa.
Tänään olin hoitokodissa viime viikon jäädessä väliin. Muutama tunti vierähti moninaisissa hommissa, mutta edelleen iloitsen siitä, että Gunnar on jo perillä, vaikka olo on yhtä juhlaa. Tänään tarjottiin kakkua 57 v. hääpäivän johdosta, eilen 93 v. synttäreiden. huomenna olevat 80 v. synttärit siirretään lauantaille.
Tässä päivänä muutamana kirjoittelin tuosta luvusta 18, mihin Gunnarin kellon kalenteri oli pysähtynyt. Kun avioiduimme 48 vuotta sitten, niin osoitteemme oli 18 A 32, Gunnarin viimeisessä osoitteessa huoneen numero oli 18 ja sitten kuolinpäivänä toistui sama luku. Joskus ihmetyttää, miten jokin numero tai luku nousee muita merkittävämmin esille.
Tänään on vielä aurinkoista iltaa. Minulla on tapaaminen Levin kanssa klo 18.
Pyöräilemme uimarannalle ja sieltä suuntaamme kioskille jäätelölle.
La 30.7.2011 11:00
"Kohlalo ei jakele lahjojaan ilmaiseksi..."
On surullista nähdä lasten rikkoutuvan siksi, että vanhemmat haluavat maiseman-, tunneilmaston- tms. vaihdosta. Eron jälkeen puolisot saattavat eheytyä, mutta lapset, joiden todellinen koti on vanhempien parisuhde, eivät selviä tilanteesta rikkoutumatta. Rikki mennyt nuori voi päätyä kodittomaksi kulkuriksi saamatta elämästään otetta. Nuorempi lapsi joutuu sukkuloimaan kahden kodin väliä sovitulla aikataululla. Tätäkö eroilla haetaan?
- - -
Viime yönä 21-06 olivat veneitä vahtimassa Tulio (romaniantulokas)Inan ja Kean kanssa. Kiitos reippaat vahdit!
Muissa kuvissa Emma mummon sylissä, Muhkula kesämajaan menossa, rastas iltapäiväkylvyssä, nurmipeitteen saanut hauta ja varhaisen aamun auringonkukat. Ilman kuvaa jää nyt Bono, joka on ollut meillä 4 vuotta.
Ke 27.7.2011
Läpivalaisussa eletty elämä ja sen ratkaisut
Pihalta löytämäni outo kuoriainen nosti mieleen kysymyksen voiko löydöstä iloita vai onko se uhka ympäristölle.
Viime aikojen tapahtumat ja kokemukset ovat vähentäneet luottamustani elämään ja tehneet epäluuloisiksi sen ilmiöitä kohtaan.
Perunkirjoituksen valmistelu on pakottanut katsomaan tehtyjä ratkaisuja ja katumaan lähes kaikkia valintoja.
Kadun sitäkin, että olemme kuluttamisen sijaan eläneet nuukaillen, jopa saidasti. Olen tähän saakka ollut ylpeä omasta säästäväisyydestäni, ajatellut, että siinä olen hyvä. Pidin äidiltä oppimaani tapaa hyveenä, jota kannattaa markkinoida eteenpäin. Sain Gunnarin asian puolelle ja hän puolestaan siirsi aatteen vanhemmilleen. Nyt on meidän kohdallamme tullut maksun paikka. Hyvä asia tässä kaikessa on se, että pyykki jäi minulle eikä Gunnarille.
Tänään on 48. hääpäivämme. Nuorella iällä solmittu avioliitto, ja toisaalta Gunnarin 25.7.2005 todennettu sairaus mikä on vaikuttanut elämässämme koko 2000 luvun vaikka kukaan meistä ei saanut otetta siihen mikä ja miksi on muuttunut, saavat minut toivomaan ja kaipaamaan vielä muutamaa vuotta omaa oloa ja eloa.
Viime päivinä olen usein ollut tuskainen Gunnarin puolesta ajatellessani miten vaikea ja yksinäinen on ollut hänen sairautensa tie
Onneksi on muutakin elämää. 
Ma 25.7.2011
Yksin ja yhdessä
Metsä on muutakin kuin sienestys- ja marjastuspaikka. Koko aikuisen ikäni loppukesän metsä on ollut minulle paikka, jossa Jumala on läsnä ja pyhän kosketus tuntuu edellyttäen, että ulkoiset olosuhteet ovat suotuisat. On hyvä olla metsässä yksin, mutta vielä parempi hiljaisuutta ja rauhaa kunnioittavassa seurassa. Koiristamme Body, corgi, oli kuin unelma tässä suhteessa. Se tuli mukaan metsään, oli aikansa ja palasi kylliksi saatuaan kotiin.
Eilen kiertelin metsää sattumanvaraisesti poluilta ja tavanomaisilta reiteiltä poiketen. Näin Gunnarkin toimi ja löysi teki löytöjä, nyt myös minä. 
La 23.7.2011 14:00 
Innostuinpa tänään paistamaan lihapullia sipulirenkailla ja sienillä. Samanlaista tyydytystä hellan äärellä oloon olen tuntenut viimeksi v. 2007, jolloin Gunnar oli vielä kotona. Ja ruoka näytti pannulla niin hyvältä, että en malttanut olla ottamatta kuvaa pikkukameralla, jonka olen saanut käyttööni. Pikkukamera on kätevä vempain ja helposti mukana kulkeva. Siitäkin olen innostunut.
Viime yönä näin lentämisunta. Tuntui hyvältä olla siinä unessa. Muistan ajatelleeni, että samanlainen hyvänolon tunne on tullut unista joissa olen lasketellut suorilla jaloilla valtavan määrän rappusia taidokkaasti, kuin lentäen, mutta niin, että jalat ovat saaneet aikaan rytmikkään kopinan joka askelmalla.
La 23.7.2011 0:05
Olen levollinen, en itke, en tietoisesti muistele, mutta ikävä tekee työtään ja pinnan alla tapahtuu.
Olen yrittänyt olla kiireinen, touhuta kaikenlaista kaiken aikaa, jotta välttyisin ikävän iskulta, mutta eipä ole auttanut,
koska nyt on alkanut pulpahtelemaan päivällä pintaan muistoja ja yöllä unikuvia.
Tässä vaiheessa ajattelen Gunnaria ja yhteistä aikaamme kiitollisuudella. Unikeonpäivänä olisi tullut täyteen 48 vuotta avioliittoa .
Ihmettelen Gunnaria henkilöä, sitä, miten läsnäoleva ja tahdonvoimainen hän oli.
Jossakin vaiheessa sairauttaan hän luopui rannekellostaan(ja vihkisormuksestaan).
Laitoin kellon näkyvälle paikalle kotona ja olen siitä muutamankin kerran tarkistanut mihin kohtaan viisarit ovat pysähtyneet
ja vähän ihmetellyt miksi se ei näyttänyt kuolinaikaa niin kuin joskus on kuultu tapahtuvan.
Tänään taas silmäilin aikaa, mutta nyt katsoin myös päivämäärän; se täsmäsi, kellossa oli kuolinpäivä eli 18.
En lainkaan ihmettele asiaa, sillä Gunnarin kohdalla kaikki tuntui olevan mahdollista ihan loppuun asti.
Ke 20.7.2011
Tuntematon pelottaa
Emma käväisi lauantaina äitinsä kanssa mummolassa leipomassa mustikkapiirakan.
Ilmeestä voi päätellä, että tilane oli outo. Niin naapureina kuin asummekin tapaamme peräti harvoin, tie erottaa.
- - -
Vieraisiin tilanteisiin joudumme jatkuvasti ja harvalle meistä oudot tilanteet eivät muodosta MINKÄÄNLAISTA estettä.
Minulle Gunnarin kuoleman suurimmaksi tulpaksi tähän mennessä on tullut perunkirjoitus. Asia valkeni jo heti sairauden alussa, mutta varsinaiseksi ahdistuksen kerryttäjäksi se tuli runsas vuosi sitten, jolloin Gunnarin tilassa tapahtui selkeitä muutoksia.
Vaikeus ei ole teknisessä suorituksessa, vaan tunnetasolla.
Tänään aloin hoitaa asioita helpoimmasta päästä.
Tein tarvittavat muutokset jätelaskuun, joka oli suoraveloituksena Gunnarin tililtä.
Seuraavaksi soitin Kelalle. Leskeneläkkeen haku sulkeutuu 65 vuotta täyttäneiltä. Ohjasivat soittamaan Eteraan.
Eterassa oli huomattavan ystävällinen palvelu ja asioiminen helppoa alusta loppuun. Iloitsen siitä, että sain tehdä hakemuksen.
Sitten oli vuorossa verotoimisto. Vaikka hautakivestä ei ole tullut laskua voi perunkirjoituksen tehdä. Arvio hautakivestä riittää, suuren poikkeaman voi oikaista myöhemmässä vaiheessa, kuitteja kuluista ei tarvitse liittää mukaan, riittää, että ne ovat tallessa.
NYT ON ALOITETTAVA viimeinen vaihe tätä liikkeellä pitävää prosessia ja sitten ehkä olen vapaa surulle.
La 16.7.2011
Kukin taaplaa tyylillään
Harmi, että en ennättänyt ottaa kuvaa "kotivariksesta", joka pukkaili tennispalloa pitkin pihaa.
Liekö sama varis, joka hetkeä myöhemmin kiersi taloa reviiriänsä tarkastaen.
- - -
Menneellä viikolla vanhus, n. 70-vuotias nainen, löytyi hukkuneena. Uutisen iänmäärittelyn mukaan minäkin olen vanhus.
No, ajoittain tunnekin itseni vanhukseksi, mutta jokin kuitenkin haroo vastaan. Olin taannoin hyvinkin ilahtunut arvovaltaisesta tuesta, jota sain näkemykselleni Vappu Taipaleen HS haastattelussa 3.6.2011. Olen mieleltäni vanha, vanhuushan on elämän kruunu. Vanhus en ole, koska pystyn huolehtimaan itsestäni. Itse olen kolmekymppisestä asti, Gunnarin harmiksi, syventynyt vanhenemisen 
salaisuuksiin mm. lempikirjailijani Paul Thournierin tuotannon kautta.
Ennen fyysisen vanhenemisen merkkejä ei tule välttämättä ajatelleeksi vanhenemista, vaikka se tapahtuu kaiken aikaa kaikkialla, niin itsessä kuin ympäristössä. Luulen, että oma kiinnostukseni vanhenemiseen alkoi kiintymyksestä iäkkääseen hoitajaani "pieneen äitiin" ja hänen ulkoisten vanhenemisen merkkiensä tutkimisesta ja vaikutuksesta minuun, n. nelivuotiaaseen lapseen. Hänen kasvojensa rypyt, ihon oheneminen, kehon haurastuminen, sairaalassa olot ja vierailut hänen luonaan ja vuoteen alla sanomalehteen kääritty hautalaatta ovat osaltaan tehneet minusta minut, muokanneet ajatteluani ja viitoittaneet tietäni ja ajatteluani vanhuudesta-, ihmisestä- ja elämän ilmiöistä kiinnostumiseen. Omaa vanhenemistaan ajattelee yhtä etäisesti kuin kuolemaa, siis niin, että se tapahtuu muille, mutta ei minulle.
To 14.7.2011 
Hiljaiseloa.
Sunnuntaina olin muiden mukana Korkeasaaressa.
Tämän viikon päivät kuluvat Danielan kanssa.
Kuvassa toissapäivän siirtymä kotoa mummolaan.
Sydän ja pää ovat yhtä tyhjät.
Ykinäisyys vaivaa ja kaipaus kalvaa,
vaikka kumpaakaan en ruoki.
La 9.7.2011 
Hautausmaalta hoitokotiin
Eilen poikkesin hautausmaalle matkallani hoitokotiin. Hautausmaalla olin ainoa näköpiirissä ollut vierailija, mutta nuoria kesätyöntekijöitä oli runsaasti; mieleen palautui kuva rippikoululeiristä nähtyäni aamun ensimmäisellä tauolla olevien nuorien jalkineita huoltorakennuksen eteisessä. Perillä oli kauniiksi haravoitu hauta, mutta hautakivi vielä puuttui.
Hoitokodissa oli samaa hautausmaan hiljaisuutta, vaikka oli aamupalan aika ja väkeä paljon liikkeellä. Kuumuus varmaankin verottaa voimia ja pitää hiljaisena. Omalla kohdallani huomasin toipumisen edenneen, koska liikutus ei enää vanginnut laulua kurkkuun. Luin yhdelle ja lauloin toiselle, istuin seurana sukkaa neuloen, syötin ja juotin, siivosin salin ruokailun jäljiltä ja lopuksi tiskasin koneella lounasastiat, jotka palautin pesun jälkeen paikoilleen. Työtä siis oli.
Kotimatkalla olin monestakin syystä hyvillä mielin siitä,
kun sain olla tutussa ympäristössä läheiseksi tulleiden ihmisten parissa omaksi kokemassani toiminnassa.
To 7.7.2011
MINÄ luotan; SINÄ luotat; HÄN luottaa; ME luotamme; TE luotatte; HE luottavat; SE luottaa; NE luottavat
Luottamus on iso asia. Gunnar luotti minuun täydellisesti ja kaikessa, varsinkin viimeisten elinvuosiensa aikana.
Olla luottamuksen kohteena on jotakin käsittämättömän suurta, ja olla luottamuksen arvoinen, on jotakin mikä hiljentää mielen.
Se, että joku luottaa rajattomasti ja niin, että "antaa elämänsä käsiisi" oli ja on uskomaton kokemus, jonka muisto ei toivottavasti koskaan sammu mielestä.
Kaiken aikaa keskellämme on heitä/niitä, jotka luottavat meihin. He antavat, ja me saamme, mahdollisuuden uudelleen ja uudelleen oppia olemaan luottamuksen arvoisia.
Luottamustaan kasvattavat katsovat suurilla silmillään ja odottavalla sydämellään, ja toistamiseen, pettymyksistään ja kokemuksistaan huolimatta, haluavat luottaa ja haluavat oppia luottamaan.
Minussa on vahvana ajatus, että jokainen kohtaamani on kohdallaan mittaamassa luotettavuuttani, ja aivan erityisiä luottamuksen mittaajia ovat lapset, kotieläimet ja itseänsä puolustamaan kykenemättömät henkilöt.
Kenen käsiin on elämää annettu, hänelle on annettu myös vastuuta, jota sekoittaa kaiken aikaa mukana puuhasteleva oma minä ja sen pyrkimykset olla ensimmäinen ja tärkein.
Ke 6.7.2011
Yksi Danielan ensimmäisen lomapäivän, maanantain, mainioista jutuista oli verrattain isokokoisen toukan löytäminen.
 |  |  |  | ||
 |  |  |  |
Ma 4.7.2011
Perjantain veneväijy vaihtuikin yöksi Danielan kanssa isän ja äidin jakaessa 21-06 vartiovuoron. Lauantaina iltapäivällä Danielan mennessä päättömän leikkikäärmeen kanssa puskapissalle hän pysähtyi äkisti ja tokaisi oikea käärme. Todellakin, paikalla oli kaksi rantakäärmettä, toinen pihapensaiden katveessa ja toinen kalliolla, mutta molemmilla oli sama suunta hakeutua puisten portaiden suojaan kivenkoloihin.
Kuvissa Emma Erin viime viikon tiistaina rokotuksista kotiutuneena, Daniela kotiinlähtö valmisteluissa, päätön kaverikäärme ja oikeiden käärmeiden oleskelupaikkoja.
 |  |  |  |  |
Pe 1.7.2011
Toimintaa on, mutta "tehtävä" puuttuu
Viikon viimeisen arkipäivän virka-aika on lopuillaan ja perunkirjoitukseen tarvittava aineisto kohta koossa.
Neljästä seurakunnasta yhden osalta homma takkuili; kahden sähköpostiviestin jälkeen oli hoidettava asia puhelimitse. Perunkirjoituksen seuraava vaihe odottaa yhtä virkatodistusta ja pankin asiakirjoja.
Maanantain ahdistuksen jälkeen tiistai avautui toisenlaisena. Mansikkamaalla touhuaminen kevensi mieltä,
ja kaunis sää on venyttänyt iltaisia pihahommia niin, että sisälle olen malttanut tulla vasta n. 21-21.30 maissa.
Keskiviikkona alkoi viikon raskaiden töiden osio. Elintarvikkeiden haun jälkeen jäin "jakolinjalle". Jatkoin kirkolta hoitokotiin, jossa olin viiden tunnin session tehden itselleni mieleisiä juttuja.
Torstaina ilmoittauduin klo 7:30 jakeluhommiin. Työ aloitettiin kaatamalla viemäriin kymmeniä litroja Vanhanajan maitoa, pesemällä ja litistämällä tölkit kierrätyskuntoon ja siivoamalla "karjakeittiö" henkilökunnan vessatilaksi. Siitä hommat jatkuivat. Ruokaa tuli runsaasti sisälle; maitoa, perunoita ja hedelmiä laatikoittain. Kaikki tuotteet joutuvat "kunto- ja kelpoisuustarkastukseen", jonka jälkeen ne saavat paikkansa joko pöydällä tai jätteissä. Biojätepussi toisensa perään täyttyi ja pahvisista kuljetuslaatikoista kertyi komea pino. Asiakkaita oli virtanaan. Virran soljumisen esteenä on se, kun ei voi etukäteen tietää mitä juuri tänään on tarjolla ja jokainen joutuu hetken miettimään omia tarpeitaan. Kassit ja pussit täyttyvät ja minä jakolinjalla ihmettelen mihin kaikki hamuttu tavara menee. Jakelun jälkeen paikat siivotaan "kuin mitään ei olisi ollutkaan" kuntoon. Kaikki tämä vapaaehtoisvoimin niin, että työntekijöille ei jää rasitetta toiminnasta. Minä otin kyytiin jätesäkillisen pestyjä tölkkejä, joista kussakin oli sisällä kolme litistettyä tölkkiä, sekä pinon kartonkeja ja vein ne lähimpään keräilypisteeseen. Kotiin päästyäni olin väsynyt ja ihmettelin naisia, jotka motivoituvat tekemään raskasta vapaaehtoishommaa vuodet läpeensä yhdellä arkivapaalla.
Tämä perjantai oli keskiviikon toistoa eli ensin elintarvikkeet kaupalta, linjan pystys, jakelu, jälkiselvittely ja kartonkikuljetus.
Illalla on 2. veneväijy, ja sitten kaksi vapaapäivää :D
Ti 28.6.2011
Eilen oli ahdistuksen päivä, jonka elin mansikkamaata peraten ja seurassakin, mutta yksin.
Tänään olen edistänyt perunkirjoitusta tilaamalla asiakirjat pankista ja maanmittauslaitoksesta.
Älä murhetu murmel,
mää näytän sul kuin piän karhu o,
klasipurkin kyljes kuva vaa,
kui sää simmost olet peljänny?
Jollet uletu,
kurkotan sul paperinkeräyslaatikost
kaik parhama eilise lehre,
luven otsiko ääne ottalampu valos.
Vein takapihal
su iltapissakuuse alaoksal kultapallon killuma,
voit siin suhistel
ja kattel kimmellyst.
Älä murhetu murmel,
olet nii matalaki ettet korkkialt putto.
Nyy putto une.
Maat näkyvis,
ei murhei.
Ma 27.6.2011
"Oman kullan kainalossa on niin lysti olla"
Koskaan ei tullut mieleen, että lysti loppuu, kun elämä päättyy.
Nyt tarvitsisin uuden käsikirjoituksen lopulle elämälle, jotta siihen tulisi sisältö ja henki.
Toki uskon selviytyväni loppuelämästä ajalehtimallakin, mutta silloin olen vain "lastu lainehilla", siis tyhjä kuori.
Yksin jäämisen kokemuksen kautta saan jonkinlaista ymmärrystä ihmisiä kohtaan, joilla "on kaikkea", mutta jotain puuttuu.
Itsellänikin näyttäisi olevan kaikki tarvittava, mutta silti se tärkein puuttuu, elämän sisältö, tehtävä.
Kun pitkä parisuhde päättyy ei ole itsestään selvyys, että uusi suunta löytyy. Loppuelämä saattaa olla ajelehtimista virran mukana.
Toki voin alkaa elämään itselleni ja tekemään asioita, joita "aina olen hallunnut tehdä", mutta, kun puoliso on ollut se juttu, ei jää paljon vaihtoehtoja. Eilen kuuntelin radiosta ohjelmaa "Aino Sibelius - rakkauden nero". Painopiste oli Aino Sibeliuksen elämässä puolison kuoleman jälkeen. Hänelläkin puoliso oli ollut "se juttu". Yhteistä meille on, että Aino oli leijona ja Jean jousimies.
Viimeinen valssi
Viimeinen ilta, We´ll Meet Again, on laulu, jota usein lauloin ja joka loppuviikkoina takertui kurkkuuni ja jouduin luopumaan siitä.
Perhesiteet ovat mielenkiintoisia
Ke 22.6.2011 
Ehkäpä tämä tästä... ajan kanssa?
Olin eilen hoitokodissa ja kotimatkalla mietin kiitoksen paikkaa. SAIN olla paikassa kuin kotonani, sain avustaa ruokailussa,
astianpesussa, ulkoiluttamisessa, olla läsnä ja oleskella. Sain tekemisestä kiitosta, mutta minunhan tulisi kiittää siitä, että vielä ovat ovet
auki tulla ja mennä ja olla. Saan rauhassa tutkia omia tunteitani ja tuntemuksiani. Tällä retkellä KIRPAISI vain kerran.
Tänään einekset kirkolle saatettuani sain kutsun jakeluriviin kertomaan oman osioni tuotteiden otettavissa olevat määrät. Halunsa ja
tarpeensa mukaan jokainen saattoi ottaa juuston ja maitotuotteen ja 6 tomaattia ja yhden tuoretuotteen(kurkku, melonipala,
paprikan tms.)ja 5 omenaa ja hunajamelonin. Hakijoita oli n. 50 ja ottohalut hyvin erilaiset. Joku tuplasi määrän heti silmän välttäessä.
Oli se sellainen uusi kokemus, mutta ei kertonut ihmisestä mitään uutta. Jokaisessa asustaa samat tunteet/halut ja niillä mennään
mahdollisuuksien ja tilanteiden mukaan. Jaossa oli monenlaista muutakin, joten kassit tulivat helposti haluttaessa täyteen. Lopuksi
saattoi todeta, että kaik män eikä piisannakkaan.
Gunnarin hautauksen toimet ovat takana, vain hautakivi ja laskut ovat vielä edessä. Nyt olen avannut "seuraavan lehden" eli tilannut perunkirjoitusta varten virkatodistukset aukottomasti 15 ikävuoteen asti. Seurakuntia kertyi Gunnarin elämän varrelle viisi, Helsingissä kaksi ja Espoossa kolme. Espooseen muuttaessamme tämä oli kauppala ja seurakuntajakokin toisenlainen. Silloin oli Etelä-Espoon seurakunta, joka myöhemmin pilkottiin Olarin ja Kivenlahden seurakunniksi. Etelä-Espoon arkisto on Olarin seurakunnassa. Kivenlahdesta tuli sittemmin Espoonlahden seurakunta. Hoitojakson ajan Gunnar oli Tapiolan seurakunnan jäsen. Kirkkoherralle esittämäni pyynnön jälkeen palautetaan palautetaan takaisin kotiseurakuntaan eli Espoonlahteen.
Ma 20..2011
Danielalle tuli kaksi vuoroa mummolassa perjantaina. Päivävuoro, koska päiväkoti oli kiinni henkilökunnan koulutuksen vuoksi ja yövuoro, koska isällä oli veneväijy 21-06. Paluumuutto kotiin tapahtui keskipäivällä, jonka jälkeen teimme (Eva, Rea, minä)kierroksen hautausmailla. Tihkusateesta välittämättä vietimme aikaa kauniissa ympäristössä, kunnes kuurosade pani kiirehtimään autolle ja jatkamaan matkaa. Kierrokselta päädyimme syömään lihakeittoa Petterin ja Danielan luokse.
Liikunnallinen kuva Danielasta on sunnuntailta, jolloin äiti oli jo palannut työmatkaltaan ja opittut taidot otettiin käyttöön. Edellisenä päivänä lapsi putosi ensin tikapuilta saaden kahden hampaan lävistyksen kieleensä ja hetkeä myöhemmin tuli vekki polveen aidalta putoamisen seurauksena. Kokemukset eivät kuitenkaan hiljentäneet vauhtia. 
Pe 17.6.2011 
Varmaan piti kirjoitella muutakin, mutta yllättäen tästä päivästä tuli lapsenhoitopäivä ja tekeminen suuntautuu muuanne. Näillä päivityksillä siis mennään.
Ensi sunnuntain ilmoitus HS:ssä
Ke 15.6.2011
Käväisin eilen hautausmaalla hoitokodista palatessani. Hauta oli peitetty. Nyt odotellaan hautakiveä. Ja tänään jätin kuolinilmoituksen ensi sunnuntain lehteen.
Olen yrittänyt elämänmuutoksessani ja luopumisessani olla "hötkyilemättä". Yhdessäolomme muuttui jossakin vaiheessa niin todeksi, että se sai minutkin, kovapäisen, ymmärtämään, että tässä eletään elämämme arvokkaimpia hetkiä ja oman taipaleeni viimeisiä vuosia. Melkein 48 avioliittovuotta täyttyi, ja sen jokaisessa vaiheessa Gunnar on ollut hyvä opettaja ja tiennäyttäjä, ja hänen avullaan tulin lopussa ymmärtämään, että ei ole mieltä tuhlata kallisarvoista aikaa tunnekaaoksessa, vaan on pyrittävä tietoiseen läsnäoloon. Vaikka kyyneleet eivät ole virranneet, niin koko kehoni on kuitenkin surun vallassa, jopa niin, että yöllä ei ole sydämelle hyväksi nukkua vasemmalla kyljellä, vaan on kevennettävä sen taakkaa kylkeä vaihtamalla.
Kuolema kulkee kaiken aikaa keskuudessamme ja korjaa satoa yllättävästikin. Vaikka Gunnarin kuolemasta on vasta 29 päivää, on se jo edellinen tapaus hoitokodissa. Vast'ikään tullut asukas kuoli viikonloppuna ja jossakin on uusi perhe suremassa rakastaan.
Ma 13.6.2011
Elämänmittaiselle purjehdukselle lähdimme kaksin ja voitimme monet myrskyt ja tyrskyt.
Vasta hiljaisuudessa opimme toisemme tuntemaan, tilaa antamaan ja rakastamaan.
Sinun purjehduksesi on päättynyt, minä matkalla olen vielä nyt.
Hautaan lasku oli lauantaina kauniissa säässä ja vapautuneissa tunnelmissa. Hautauksen jälkeen saattajat tapasivat toisensa, mutta itse en saanut tilanteesta sitä mitä eniten odotin - toivoin, että olisimme hetkeksi pysähtyneet kertaamaan kokemuksiamme ja samalla saattaneet itsemme ja toinen toisemme uuteen aikaan. "Sallimus" ei ollut puolellani ja ainakin minä jäin rikkinäiseksi ihmiseksi.
Huomaan, että tarvitsen kertausta eheytyäkseni. Tämän tulin jo työssä ollessani toteamaan ja vuodet ovat tätä kokemusta vain vahvistaneet. Kauan sitten eräässä seminaarissa totesin, että ei pitäisi kiiruhtaa vain eteenpäin, kaksi askelta eteen ja yksi taakse tekee kudelmasta kestävämmän.
Rakkaan ihmisen menetys ja siihen liittyvät hyvästelyn seremoniat ovat kaikista elämän ainutkertaisista hetkistä ja päivistä ainutkertaisimmat. Menetys missä tahansa tilanteessa on yleensä traumaattinen kokemus. Välitön tunteiden purku asianosaisten kesken saattaa estää pitkittyneen surun ja epämääräisen pahanolon. Ja viisautta on käsitellä yhdessä koettua asia kerrallaan, tehdä näin tilaa muille kokemuksille ja asioille, joita jokaiselle kertyy päivän mittaan yllin kyllin, sillä etanan matka on yhtä arvokas kuin gebardin.
Irja Kilpeläisen kirjasta Samalle portille: "Moni, joka seisoo läheisen ja rakkaan ihmisen haudan äärellä, kokee kaikkein tuskallisemmaksi hetken, jolloin arkku hiljaa lasketaan hautaan ja jloin ensimmäiset kivet kolahtavat arkun kanteen. Tämä on täydellisen luopumisen hetki." Me vältyimme kivien kolahtelulta, sillä vaikka laskimme rakkaamme hautaan, vasta tänään hauta täytetään.
Pe 10.6.2011
"Mitään et voi hänelle pyytää, kaikki hänellä jo on"
Kuumuus ja kuivuus jatkuu, ja hautausmaallakin, niin vehreä paikka kuin onkin, sen myös tuntee.
Eilen avattiin hauta ja tänään leipäkeikan ja vaatevaraston jälkeen käänsin auton nokan kohti Espoon hautausmaata. Kävin myös siunauskappelin hautausmaalla Gunnarin vanhempien haudalla. Siellä ollessa tuli ikävä ja suuri halu käväistä siunauskappelissa, jossa Gunnarin arkku on, mutta sain taltutettua mieleni.
Huomista hautausta varten otin muutaman kuvan, jotta niiden kautta voisi edes hiukan kuvitella mielessä omaa osuuttaan tilanteessa, mikä on kaikille läsnä oleville enemmän tai vähemmän outo.
Arkun kantaminen on tehtävä, joka osuu kohdalle vain pari kertaa elämässä. Sitä ei voi harjoitella etukäteen ainakaan autenttisessa ympäristössä ja arkun hautaan lasku onkin hautajaisten tapaturma-alttein vaihe ja kantoliinojen kanssa operointi voi olla työlästä.
Yli kaksimetrisen Tuijan poistaminen haudalta teki paikasta valoisan ja toisella tavalla kauniin. Mittarimato kun olen, niin pitihän sekin mitata, että hautausmaamatka on runsaat 30 kilometriä eli muutamaa kilometriä lyhyempi kuin hoitokotimatka.
Ke 8.6.2011 
Tuntuu siltä, että elämästä Gunnarin kanssa on ikuisuus ja hänen muistonsakin alkaa haalistua, vaikka kuolemasta on vasta/jo kolme viikkoa, eikä arkkua ole vielä laskettu hautaan.
Tänään olen käynyt läpi melko laajaa kuvatiedostoa etsiessäni tiettyä kuvaa Gunnarista. Etsin, mutta en löytänyt. Tahtomattani jouduin pysähtymään joidenkin kuvien kohdalla ja ihmettelemään mitä oikein on tapahtunut. En tunnu käsittävän menetystä, vaikka en koe olevani sokissa.
Kiviliikkeeltä on tullut hahmotelma hautakivestä, jossa sattumoisin oli sekä syntymä että kuolinpäivä väärin, mutta kyseessähän on hahmotelma ja kaikki on korjattavissa. Ja seurakuntayhtymältä tuli tieto, että haudalla oleva iso Tuija (50-vuotislahjani)tulee todennäköisesti kuolemaan haudan avauksen yhteydessä, josta syystä se tullaan ottamaan pois. Näin olimme asian Gunnarin kanssa ennakoineetkin.
- - -
Postissa tuli tänään ensimmäiset kirjeet Gunnar Erik Lindgrenin kuolinpesälle. Aika masentava ja musertava olo. Masentava surun vuoksi, musertava siksi, että oma on hetkessä vaihtunut yhteiseksi. Sekavin tuntein lähdin hoitokotiin "puuhastelemaan". Kotimatkalla kulutin vartin kirpputorilla saaden näin aikatauluni sulautumaan futiskoulusta kotiutuvan Levin aikatauluun; tulimme yhdessä kotiin Laiturikioskin kautta.
 |  |  |  |
 |  |  |  |
|
|
|
|
Ma 6.6.2011
Tänään on yksi vuoden nihkeimmistä päivistä, nuohouspäivä. Nihkeä asenne on muodostunut vuosikymmenten saatossa kokemuksen myötä, vaikka nykyinen nuohooja on todella mukava ja luotettavan oloinen ihminen. Ensi vuodelle kaavailtiin alustavasti perusteellisempaa settiä, johon kuuluu pannuhuoneessa kattilan puhdistus ja sisällä tuhkan lasku ja luukkujen puhdistus. No, ensi vuosi on täysi arvoitus vakiintuneimmissakin olosuhteissa kuin tämä yksin jäämisen kuvio, jossa ei vielä ole tietoa miten elämä jatkuu kahden muuttumisesta yhdeksi.
Eilen vietettiin pihajuhlina Danielan syntymäpäiviä kauniissa säässä. Yllättävä ja Iloinen asia oli, kun Danielan kummisetä on löytänyt uudelleen nuoruutensa rakastetun. Heille syntyy yhteinen lapsi heinäkuun lopulla. Kummisedän lapsen ja aikuisen perheestä on muotoutumassa kuusihenkinen perhe. Viime yön mietintöihin kuului harmistus siitä, että en ihmettelyn asteelta ymmärtänyt siirtyä onnittelun asteelle. Itsekkäästi ajateltuna jokaisen yksilön onni ja onnellisuus lisää viime kädessä omaa onneani ja onnellisuuttani ja käänteisesti katsottuna jokaisen läheisen ihmisen onnettomuus on osa omaa onnettomuuttani, jota tänä keväänä on ollut ylen runsaasti. Miten näistä tilanteista selviää "mökin mummo", jolla ei ole tukiverkostoa?
La 4.6.2011 Puolustusvoimien lippujuhlan päivä ja Danielan syntymäpäivä 
Eilen klo 13 oli Gunnarin siunaustilaisuus Soukan kappelissa.
Ulkona oli kauniin aurinkoinen ja reippaan tuulinen sää. Vahtimestari Matti nosti pyynnöstäni lipun puolisalkoon.
Valkoinen arkku sinivalkoisine kukkineen odotti meitä kappelisalissa.
Siunauksen toimitti Annamari Simpanen.
•Alkusoitto Vanhavirsi Taalainmaalta ja
alkuvirsi 499 Jumalan kämmenellä (Gunnarillekin rakas lasten virsi)
•alkusiunaus
•johdantosanat
•psalmi
•rukous
•raamatunluku ja papin puhe
•uskontunnustus
•siunaussanat
•kanttori lauloi virren 618:1,2,4 Ratki taivaassa (Aino-mummon lempivirsiä)
•rukous
•Isä meidän
•Herran siunaus
•päätösvirsi 396 Käyn kohti sinua (Titanic hymni, Gunnarille rakas virsi)
Loppumusiikki sama kuin alkusoitto.
Kappelisali hiljeni ja arkku vainajineen jäi odottamaan kuljetusta Espoon keskuksen siunauskappelin kylmiöön, josta se noudetaan hautaanlaskemista varten la 11.6.
Me siirryimme muistoaterialle.
Helatorstai 2.6.2011
Nyt laahaa siipi pahasti maata enkä millään haluaisi kohdata huomista päivää, mutta ei taida olla vaihtoehtoja!
Tiistaina menin hoitokotiin ja samalla matkalla toimitin hautaustoimistoon hoitokodin lääkäriltä saadun hautausluvan.
Jos lähtisin nurjalta puolelta lähestymään hoitokodissa käyntiäni, niin ajattelisin, että on säälittävää palata niihin kuvioihin uudelleen.
Mutta ainakin tiistaina eteen tuli monipuolisesti tehtäviä oman puolison hoidossa käytännön kokemusta saaneelle ja hoitokodin ilmapiiriin tutustuneelle vapaaehtoiselle. Viivyin paikalla varaamani 1-1.5 tunnin asemesta tuplat eli 3 tuntia.
---
Eilen oli vuorossa siunaustilaisuuden kulkuun liittyvistä yksityiskohdista sopiminen.
---
Tänään pitää katsoa vaatteet huomista varten.
---
Huomaan nostattavani huomisen kynnystä jatkuvasti korkeammalle. Tosin en tee tätä tietoisesti. Asioiden ilmeisesti täytyy edetä näin.
Toissa yönä heräsin 2:50. Ajan tarkistamisen jälkeen totesin, että kaksi viikkoa on kulunut siitä, kun havahduin Gunnarin hengityksen vähittäiseen vaimenemiseen, juoksin hoitokodin käytävää pitkin hakemaan yöhoitajaa ja vieressä ollen todistimme viimeiset hengenvedot.
Tuohon ja sitä seuranneeseen tilanteeseen liittyi toimintaa. Siunaustilaisuudessa olen jättämässä hyvästejä. En voi tehdä mitään. Sekö tässä pelottaa? Toivon, että saan olla läsnä koko yhteisen matkamme ilman, että joudun omien tunteitteni valtaan.
---
Mutta kun me erkanemme kerran tämän maan rannalta, silloin saamme nähdä Jumalan.
Katsellessamme häntä me muutumme.
Meillä on uusi nimi, jolla hän meitä puhuttelee. Meidät luodaan uusiksi, hänen kuvansa kaltaisiksi.
Se on äärimmäisin tieto mitä meillä on itsestämme, meistä ihmisistä ja Jumalasta.
Jörg Zink: Hiljaisuuden rannalla
Me saimme yhdessä kulkea Jumalan meille valmistamaa tietä, katsella häntä, ja muuttua.
Näistä suunnitelmista Gunnar oli selvillä jo monta kuukautta sitten, mutta matkavalmistelut ovat kaiketikin alkaneet jo vuosia aiemmin.
Viereiset kuvat ovat maaliskuulta 2003.
Ti 31.5.2011
"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun."
Ma 30.5.2011
... kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton
Suuren joukon läsnä ollessa Emma Erin ristittiin ja kastettiin, koti siunattiin ja Levi onniteltiin seuraavan vuosikymmenen taipaleelle.
Tapahtumien myötä moni asia loksahti näkyvästi kohdalleen lapsen saadessa nimen, kummien saadessa kummilapsen ja Levin saadessa odotuksilleen vastinetta. Vaikka päivä oli pilvinen ilma ei kuitenkaan ollut kylmä. Aina välillä jotkut lapsistakin saattoivat juosta kierroksia talon ympäri. Smurf-koira oli erillään muusta joukosta, mutta aitansa takaa yhteydessä tapahtumiin, ja osallistui omalla ääntelyllään laulamiseen (Ystävä sä lapsien ja Jumalan kämmenellä). Paikalla oli n. 45 henkeä, joista 1/3 lapsia.
Ihmisen osana on aika ajoin, valveilla tai unessa, kadottaa mieli "jonnekin sielun sivukadun varrella olevaan paikkaan, jossa asuu salainen minä, jossa pelko ja yksinäisyys kokoontuvat ja jossa epävarmuus kulkee valtoimenaan".
Näin minulle kävi viime yönä, tai itse asiassa myös ennen juhlahetkeä, johon preppasin itseäni parilla mietintähetkellä tavoitteena asettaa elämän sirpaleita paikoilleen, hakea tasapainoa levottomalle mielelle ja muistuttaa tapahtumien järjestyksestä ja luonteesta. Ilojuhlan jälkeen tulee juhla, joka sisältönsä puolesta laukaisee surun, vaikka senkin tulisi olla ilojuhla; vapautuksen, lähettämisen ja kiitollisuuden juhla. Lähettäminen, irti päästäminen, matkaan saattaminen tietämättä tulevasta tapaamisesta tekee juhlasta surullisen. Luopumisen suru ei enää asu lähtijässä, se asuu matkalle saattajissa. Lähtijän puolesta, hänen osastaan pitäisi voida iloita, mutta mieli ei tässä asiassa ole käskettävissä, ei ohjattavissa. Viimeistäänkin virret ja musiikki avaavat kyynelkanavat ja ikävän, jonka puuttumista olen ihmetellyt. Olenko näin nopeasti kadottamassa rakkaat kasvot ja kosketuksen muiston? Ei toki, olen vain työntänyt muistot ja siirtänyt muistelot "sinne sielun sivukadun varrella olevaan paikkaan". Lähellä, käden ulottuvilla, ovat kuitenkin "nuuhkumuistot".
Pe 27.5.2011
Eilen olin jotenkin alamaissa, eikä ihme, sillä onhan elämään tullut melkoinen tyhjä tila jo ihan senkin vuoksi, että ei ole tuota joka kolmas, ja viime aikoina joka tai joka toinen päivä hoitokodissa vietettyä iltapäivää ja sen tuomia rutiineja.
Tänään osui kohdalle yhdysvaltalaisen Sue Monk Kiddin miete: "Hengellinen matka on kuin runo. Ei runoa lausuta järjellä analysoitavaksi. Se tanssitaan, lauletaan, itketään, tunnetaan luissa ja ytimissä. Se putoaa kuin kyynel tai lennähtää vastaan kuin hymy. Se elää sydämessä ja jäsenissä yhtä hyvin kuin hengessä ja ajatuksissa." Luettuani mietteen minusta tuntui, että minä olen Gunnarin kanssa ollut hengellisellä matkalla. Matkamme luultavasti alkoi 17.9.2010, jolloin hän kieltäytyi lähtemästä ajelulle ja tuon jälkeen hänen olemuksensa tuli hoitajia kohtaan positiivisen pehmeäksi, mutta kunto alkoi tasaisesti heiketä.
- - -
Harvemmin enää olen ollut lenkillä koiran kanssa, mutta tänään menimme Annen ja Ramseksen mukaan, ja jo heti kohta näimme hirven piha-alueen takana olevalla niityllä.
Hirvi on aina kuulunut suomalaisten elämään. Se vaelsi maahamme ensimmäisten nisäkkäiden joukossa n. 9 000 vuotta sitten jääkauden jälkeen ja on siitä asti ollut tärkeä osa sekä taloudellista että henkistä kulttuuriamme. Hirven hahmossa on jotakin ikiaikaista.
- - -
Kaksoisjuhlat lähestyvät - ristiäiset ja Levin 10-vuotissynttärit
Kuvissa juhlakalut, 8-viikkoinen sisko, Levi isovanhempineen ristiäispäivänään 6.8.2001 ja minä maaliskuussa hoitokodin musiikkitapahtumassa käsi kädessä Gunnarin kanssa.
Ke 25.5.2011
Tässä ja nyt kannan vain omaa taakkaani.
Tänään kävin hautaustoimistossa päivittämässä15.4. tehdyn sopimuksen ja samalla käynnillä puhuin kiviliikkeen kanssa äidin haudalla olevan hautakiven muodonmuutoksesta nyt, kun Gunnar lasketaan samaan hautaan. Sieltä suunnistin hoitokotiin, jossa tein puolisoryhmän jälkeen kierroksen ennen ja jälkeen viimeisten tavaroiden autoon laittoa. Gunnar ei koskaan kotiutunut hoitokotiin, mutta joutui lopulta tyytymään osaansa, ja siksi hänen huoneensa tuli tutuksi, mutta ei rakkaaksi. Nyt huone on asutettu ja uusi tarina alkamassa.
Lähetin hoitokotiin Gunnarista viimeisinä päivinä ja hetkinä otettuja kuvia, ja jään odottamaan sieltä joitakin viikkoja sitten otettuja kuvia, joita en ole nähnyt, mutta jäin kaipaamaan.
Päivän kuvat. Kolme ensimmäistä ovat esineitä, jotka majanvaihdon yhteydessä kulkeutuivat minulle, pelargonia kotiutui ukkilasta ja viimeisenä iltapalaa odottava Bono.
Ma 23.5.2011
"Mikään ei oikeastaan ole muuttunut; hänhän on ollut jo niin pitkään poissa kotoa."
Elämänkoulussa saa oppia joka päivä jotakin uutta.
Olen vajaan viikon saanut kokea miten monin tavoin osanottoa ilmaistaan.
Kuten äidin kuoleman aikana on myös nyt: olen saanut hiljentyä kuuntelemaan lohduttajien kertomuksia, muisteloita ja selviytymisohjeita, jutustelua.
Minulle, joka surussani olen malttamaton kuuntelija, on tästä ajasta tullut todellinen itsehillinnän koulu.
Ihmisten muisti on lyhyt, rinnalla kulkeminen ei kestä kauan, joten kohta kaikki jatkuu kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Näin se menee: meidän elämästämme on tullut minun elämääni, ja, ikääntynyt sureva ihminen on heikoilla, suuressa vaarassa menehtyä itsekin.
Su 22.5.2011
Elämä on seikkailu ja avioliitto on seikkailua parhaimmillaan
Meidän kohdallamme kävi onnellisesti, kun saimme ottaa vihkilupauksen sanat "tahdotko osoittaa uskollisuutta ja rakkautta sekä hyvinä että pahoina päivinä aina kuolemaan asti" tosissamme, saimme kamppailla näiden kysymysten parissa hyläten ja palaten aina kuolemaan asti. Annettu lupaus oli yhtä kuin vakuutus sille, että peliä ei jätetä kesken, vaikka usein oltiinkin sillä hilkulla. Tässä seikkailussa opimme tuntemaan itseämme, toisiamme, ihmistä, Jumalaa, elämää.
Taistele tai pakene. Sitä se on ollut. Pääasiassa on taisteltu ja joskus paettu. Paetessa lähtee yhteiseltä kartalta, siltä, johon on avioliittoon mennessään sitoutunut, ja jättää toisen harhailemaan yksin. Näin minä kerran tein, jätin, näin Gunnarin tuskan ja palasin. Loppuelämä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta se on ollut värikästä seikkailua minulle kaikkein rakkaimman ihmisen kanssa ja rinnalla. Nyt yhteinen seikkailu on loppuhuipennusta vaille, siunaus ja hautaan lasku ovat vielä edessä.
"Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Eii hän ole täällä, hän on noussut ylös."
Kuvia eiliseltä. Koirat ovat kohtuullisen hyviä taistelijoita, varsinkin valvottuina. Kuvissa Smurf ja Bono, vauva "pudotusleikissä" ja keväinen kukkapenkki, jossa tavanomainen tulppaanien ja narsissien runsaus on vaihtunut yhteen lajinsa edustajaan.
Sain tänään, kaiken muun perheemme muistamisen lisäksi, Anja Porion runokirjan Rakkaus on väkevämpi. Siitä ensimmäinen runo,
Kiedon käteni ympärillesi
pidän pitkään lähelläni
toivon sinulle
surun aikana
turvapaikkaa
kaikkien rakkaittesi
sydämissä.
Olet rakas!
Runo kuvaa hyvinkin niitä ajatuksia ja tunteita, joita Gunnariin kohdistui meiltä ja minulta.
Koko sairautensa ajan hänellä oli suru, suuri suru luopua meistä ja luopua elämästään, mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Suukotin Gunnarin otsaa mennen tullen vielä huonetta tyhjentäessämme.
Rakkauden kosketuksesta toisesta ihmisestä tulee arvokas ja ainutlaatuinen, osa itseä, osa, jonka kanssa haluaa olla ikuisesti yhtä.
Tie palvelevaan rakkauteen on pitkä ja kivinen. Ikuinen mysteeri on miksi rakkaus ei voi olla helposti saavutettavaa.
To 19.5.2011
Eilen "ukkila" riisuttiin ja lastattiin autoon. Kuljetusta odottaa vielä jossakin päin hoitokotia nojatuoli ja pöytä, jotka eivät mahtuneet mukaan. Siinä me olimme muutaman tunnin rinnakkain ukki, vauva, Rea ja minä. Hoitajia kävi halailemassa ja ihastelemassa, sylittämässä ja pusittamassa vauvaa.
Kuvat: maanantaina klo 15:41 tuskat ovat kovat, hoitajat hätäännyksissään, kotisairaanhoitoa odotetaan paikalle; klo 16:53 tilanne on helpottumassa, kriittisestä tilanteesta tietämätön pieni ihminen on tätinsä sylissä kovin mietteliään näköinen; tiistai 17:21 morfiinia on annettu kolmen tunnin välein ma klo 16.15 lähtien; keskiviikko klo 11:15 lääkäri on käynyt puoli tuntia aiemmin toteamassa kuoleman.
Haikein mielin jätimme rakkaamme odottamaan matkan jatkumista. 
Su 15.5.2011
Kuvissa 29.3. syntynyt "keiju-mimmi". Sisaruksilla on yhteinen juhlapäivä su 29.5., jolloin on ristiäiset ja Levin 10-vuotissynttärit.
syntymäpäivänä 2 viikkoa 2,5 viikkoa 3 viikkoa 4 viikkoa 5 viikkoa 6 viikkoa ukin luona su 17.4.
Hoitokodin kuulumisia: Gunnarilla 3. päivä sängyssä. Silmät enemmän kiinni kuin auki, avoimina ne ovat tutkivat, mutta tuskaiset. Ihorikkoja on monin paikoin.
Viili ja banaani olivat nautittavia ruokia, muut maut aiheuttivat vauvan ruokinnassa tutuiksi tulleita irvistyksiä ja väristyksiä. Silittelyä, rauhoittelua, hyvästelyä.
Pe 13.5.2011
Perjantai ja 13. päivä.
Sattumia tapahtumia
silmätulehdus, korvatulehdus, syntymäpäivä
autio uimaranta
minulle tuntemattoman asukkaan kuolema
heikkoutta, ihorikkoa, petipäivä
matka jatkuu alaspäin tai ylöspäin
minä matkustin kotiin.
Yksinäisyyttä ilmassa
mutta Rumpalilla on kaverina Monza-koira.
Perjantai 13. päivä
tuulta mutta ei tuiskua.
Ke 11.5.2011
Miltä tahansa näytämmekin
niin hän on minulle
ja minä olen hänelle.
Silmissä on sanoma.
Olemme yhä matkalla
me yhdessä.
Tahtoisin olla enkeli.
En sen vuoksi, että saisin kultaisen kauniit siivet, sillä oikea enkeli ei niitä tarvitse.
Vaan siksi, että saisin olla tukenasi, turvanasi ja luonasi aina kun tarvitset.
Ikuisesti rakastaen.
~Tuntematon
Ti 10.5.2011
Kuvamuistoja arkiston kätköistä
|
|
|
|
|
|  |  |
 |  |  |  |
 |  |  |  |
Kuva eiliseltä ja kaksi tältä päivältä. Eilen iltapäivällä nautittiin kauniista säästä pihalla, mutta niin lämmintä ei ollut kuin aamupäivän hautausmaakierroksella. Gunnarin väsymys syvenee ja hengityksessä on muutoksia. Hän oli eilen suihkutettaessa taipunut taas kaksi kerroin ja ollut tuskaisen oloinen, kertoi hoitaja. Aamupuurokaan ei enää maistu. Tänään tarjolla olleista viili oli sopivaa ja sitä meni purkillinen lounaaksi ja toinen välipalaksi. Viiliä meni toissapäivänäkin ja yritin välittää tiedon hoitajille, mutta ilmeisesti turhaan, koska he tarjoavat mitä tarjoavat ja Gunnar ei syö. Tässä vaiheessa tällä asialla ei liene merkitystä muille kuin minulle silloin, kun olen paikalla. Jossakin vaiheessa, ei kauan sitten, minulle sanottiin, että voisin käydessäni kertoa mitkä ovat Gunnarin lempiruokia niin osattaisiin antaa niitä. Nyt yritän viestiä mikä vielä menee sisälle eikä sillä tunnu olevan merkitystä. On hieno tunne, kun tuntee tulevansa kuulluksi. Vastaavasti on turhauttavaa todeta, että hoidosta vastuussa olevat eivät näytä olevan kiinnostuneita asukkaana olevan ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Aamupäivällä, ennen hoitokotiin menoa mietin miten antoisa, vaikkakin monin tavoin raskas, hoitotehtävä on; saa palkattuna palvella ihmisiä heidän viimeisellä etapillaan.
Su 8.5.2011
Rikasta ja rakasta elämää!
Meillä oli tapaaminen Rean kanssa klo 9 ja kohteena olivat Espoon kirkon ja krematorion hautausmaat. Lähtiessämme saaristossa ilma oli viileä, mutta Espoon keskustassa oli läkähdyttävän kuumaa jo heti aamusta. Kuvia tuli ennen keskipäivää otettua 95, joista muutamat pääsevät kotisivulle: Gunnar eilen, hautausmaakuvia äidin ja appivanhempien haudoilta, Daniela ja äitinsä Tanskasta eilen tuoma lohikäärme, kotimatkakuvia, pihakuvia Bono rentoutuksessa ja rentoutuksesta ja äitienpäivän liputus.
Palattuamme saariston ilma oli edelleen pirteän viileätä. Takana oli parituntinen täynnä monenlaista pientä muistiin ja muistoon jäävää. Ensi vuonna, jos sää on yhtä otollinen, sovitamme yhteen hautojen kunnostuksen ja piknikin. Nyt kiertelimme ihmetellen ja ihastellen nimiä, kiviä ja elämää ylipäätään.
To 5.5.2011 
Leville tuli eilen ensimmäinen vuosikymmen mittariin. Nuoruus on edessä, mutta onko lapsuus nyt takana?
Eilen kyläkaupalla oli lippu puolitangossa välittäen surusanoman vanhan kauppiaan kuolemasta. Hänellä oli muistisairaus, mutta vielä viime kesänä hän ajeli autolla marjastamaan ja sienestämään Maijansa kanssa.
TÄNÄÄN minulla oli Gunnarin kanssa ihanaa yhdessäoloa, kun hoitajan luvalla lepäsimme lounaan jälkeen vierekkäin 1,5 tuntia lukien, laulaen ja ihan nukkuenkin. Se oli tervetullutta vierihoitoa molemmille, myös Gunnarille, sillä hän silitteli muutaman kerran käsivarttani ja siitä päättelen hänen nauttineen olostaan! Ruokailussa oli vaikeuksia. Pikkulusikalla pienen pieninäkin annoksina ruoka sai aikaan yökkäämistä eikä sitä mennyt sisälle kuin muutama lusikallinen, mutta banaani teki kauppansa, vaikkakin takkuillen. Uutisena eiliseltä kuulin, että Gunnar oli valahtanut pyörätuolissa kaksin kerroin ja häntä oli ollut vaikeata saada pystyasentoon.
Ti 3.5.2011 15:00
Kuvia eiliseltä ja tältä päivältä. Rea tuli eilen yllättäen Smurffin, vauvan ja tarjoilun kanssa, ja istuimme hyytävän kylmässä säässä runsaasti vaatetettuina pihalla piknikillä.
Olin juuri saanut mansikkamaan haravoitua ja oli sopiva tauon paikka.
Palasin hetki sitten hoitokodista, jossa perillä odottaa aina yllätys. Gunnar oli huomattavasti toissapäiväistä heikomman näköinen, voimattomampi ja väsyneempi. Hän oli kuulemma syönyt ihan hyvin, mutta onko ruoalla tässä vaiheessa merkitystä muuta kuin makunautintona. Pysähdyin puhelemaan sairauslomalta palanneen hoitajan kanssa. Puheestamme jäi mieleeni se, kun hän sanoi, että "tätäkö sinä halusit". Luulin ymmärtäväni mistä puhuimme, mutta nyt en lopulta ole varma, mutta sen tiedän, että ei ihminen tiedä mitä ihminen haluaa, koska ei voi nähdä lopputulosta ennakkoon. Minä luulin, kun halusin Gunnarille oireen mukaista hoitoa, että se on hänelle parhaaksi; halusin tuskatonta oloa. Ja "onpas Gunnar pienentynyt". Ehkä tämän toteaman vuoksi havahduin katsomaan Gunnaria tarkemmin, myös sääriä, joissa vielä toissa viikolla oli pohjelihaksia.
Kuolema etenee, vaikka loppua ei voikaan ennustaa. Oma kipuni helpotti kotipihalla. Toivon, että Gunnarin kipu helpottui, kun lähdin pois ja unohdus sai vallata mielen. Edelleen on niin, että vain aika ajoin hän voi ottaa kädestäni kiinni ja muuna aikana hän työntää käteni pois. Muuten, viime kerralla sain suukon ihan hänen aloitteestaan!
Ma 2.5.2011
Onnittelen itseäni siitä, että olen saanut kroppani liikkeelle, vaikka mieleni haluaisi vain nukkua. Luulen, että Gunnarin tilanteella on suurin vaikutus mielitekooni, mutta ehkä takana on myös fyysistä väsymystä ja pettymystä. Univelkaa on kertynyt Levin ja Danielan yökyläilyistä. Levi oli yökylässä lauantaita vasten yöllä ja sohvalla nukkuen kuuntelin yön ääniä: Levi ja Bono olivat molemmat omista syistään yöhiippareita. Sunnuntaita vasten yöllä nukuin levottomasti nukkuvan ja välillä koti-ikävää itkevän Danielan vieressä.
Pettymystä aiheuttaa kylmä sää, hämmennystä eilinen Gunnarin luona käynti. Hoitajat iloitsivat, kun Gunnar on syönyt enemmän kuin 4 lusikallista, mutta minä olen hämmentynyt tilanteesta. Gunnarin ilme kertoo matkasuunnitelman etenevän, mutta muutamat lisälusikalliset ruokaa lähettävät toisenlaista viestiä. Käyntini ovat saaneet jähmeämmän luonteen oireen mukaisen hoidon aikataulun ja menetelmien vuoksi. Nyt ei ole vierellä nukkumista eikä yhteisiä hoitohetkiä, on enimmäkseen lukemista, koska laulu tahtoo kuivua kurkkuun. Pitkittyessään matka mutkistuu. Nyt pitää vain maltilla odottaa mihin suuntaan asiat ovat menossa.
Käyntini jälkeen olisi kotona ollut sopivaa aikaa asettaa ajatukset paikoilleen, mutta kun eivät olleet käskystä koottavissa. Nukkuessa on ilmeisesti jotain ylimääräistä taakkaa suodattunut pois, koska maailma alkaa näyttää elettävältä.
Pe 29.4.2011
Nykyisin minua ahdistaa hoitokotiin meno. Tänään olin ensin elintarvikekuljetuksessa ja sitten vaatevarastolla, josta lähdin Gunnarin luokse. Perillä n. klo 11 aamun hoitotoimet olivat vaiheessa ja tilanne vakaa. Aamupesulla näin pakarassa olevan ihovaurion tilan (minusta se näytti pahanta, mutta on kuulemma hyvää vauhtia parantumassa). Gunnar oli aamulla syönyt maagiset 4 lusikallista (on viime päivinä aina syönyt 4 lusikallista mitä se sitten on kulloinkin ollut) ja saman määrän hän söi myös lounasta, 4 pikkulusikallista, mutta 16 lusikallista mansikkakiisseliä kermavaahdolla sekä tilkkasen kermaa juomana ruoan ohessa.
Vietimme hyvä hetkeä yhdessä. Otin kuvia, joihin ei pettymyksekseni tallentunut syvä tunnelma. Lähtiessäni Elvi-hoitaja sanoi hänen hymyilleen, mutta hymy jäi selkäni taakse. En ole nähnyt Gunnarin hymyilevän viikkoihin, mutta hänen katseensa on seesteinen ja vakaa.
Gunnarille on sairauden vahvistumisesta alkaen ollut ominaista vähäunisuus (unen vierominen), ikään kuin hän haluaisi elää jokaisen elettävissä olevan hetken ja haluaisi olla kaiken aikaa läsnä vaikka silmät olisivat kiinnikin. Tänään oli samoin, hän oli läsnä vaikka jo osittain väsymyksen vuoksi poissa.
Kauanko matkaselvittely terminaalissa mahtanee kestää?
To 28.4.2011
Kuvia eiliseltä päivältä. Akuutteina toimenpiteinä oloa helpottamaan annetaan "oireen mukaista hoitoa" rinnan limakertymään kaksi kertaa päivässä lepoa kyljellä ja toisella ja pakarassa olevaan (huolestuttavaan) ihovaurioon suihkuttelua ja voitelua. Hoito on ymmärtääkseni aktiivista. Ruokaa annetaan se määrä, minkä hän omasta halustaa ottaa vastaan. Tässä ylitin omat tunteeni enkä tuputtanut lisää. Puolisoryhmässä annoin palautetta siitä, että puolison pitää itse "suunnistaa maamerkkien mukaan" eli katsella, kuunnella ja yrittää tulkita missä mennään sen sijaan, että henkilökunta opastaisi selkokielellä ja johdonmukaisesti miten on tarkoituksenmukaista edetä, jotta kunnioitettaisiin asukkaan omaa aikataulua. Pitkittyessään asiat tuppaavat mutkistumaan. Näin meidän kohdalla kävi, kun aloin kulkea omia polkujani ravinnon antamisen suhteen. Nyt olemme taas alkupisteessä. Eilen puolisoryhmässä hoitaja totesi, että varsinainen saattohoito ei vielä ole alkanut. Saattohoidosta olen kuullut, että silloin oman huoneen ovi on avoinna käytävään muiden yhteyteen ja vierellä on kaiken aikaa joku läsnä, viimeiselle matkalle ei tarvitse lähteä yksin. Nyt olemme jonkinlaisessa kuoleman varjostamassa rajamaastossa, jossa odotamme merkkiä tilanteen muutoksesta suuntaan tai toiseen.
Ti 26.4.2011
Hoitokodin kuulumisia
Eilen ennen lounasta Gunnar oli väsyneen näköinen, mutta mikään muu ei kiinnittänyt huomiotani. Lounas ohitettiin muutamalla lusikallisella eivätkä nekään menneet vaivattomasti sisälle. Päivälevolla henkitorvi rohisi huolestuttavasti. Kävin kertomassa havaintoni hoitavalle hoitajalle ja paikalla olleelle hoitokodin johtajalle (TL), jolta kysyin voisiko asialle tehdä jotain perustaen kysymykseni hoitotahtoon, jossa lukee "minulle on annettava riittävä oireenmukainen hoito esim. kipulääkitys riippumatta sen vaikutuksesta elinaikani pituuteen. TL sanoi mahdollisina toimenpiteinä olevan liman imeminen, mikä ei ole miellyttävää asukkaalle, tai nesteen poisto, mikä vaatii yhteydenottoa lääkäriin aikaisintaan tiistaina. Sovittiin, että hän ottaa yhteyttä lääkäriin.
Huoleni kuitenkin jatkui, koska rohina ja toistuvat yskänkohtaukset olivat jatkuvia, eikä Gunnar saanut levättyä, vaan suurilla silmillä katseli huoneessaan olevia kuvia ja minua; oli hyvästijätön tunnelma. Pyysin hoitajan paikalle katsomaan tilannetta. TL totesi, että apulihakset eivät toimi. Välittömänä toimenpiteenä Gunnar käännettiin kylkiasentoon, jossa hän oli tunti puoleensa. Puolen tunnin kuluttua ensimmäisestä kääntämisestä rohina helpottui, mutta rauhallista lepoa ei tullut. Vasta tässä vaiheessa kelasin aiemmin kuulemaani ja näkemääni eli Gunnarilta oli otettu CRP edellisenä päivänä (oli ollut 20) ja yöhoitaja oli käynyt antamassa hänelle juomaa yöllä; siis huolenaihetta on ollut.
Lähdin kotiin toisen käännön aikana. Matkalla pyrin määrätietoisesti eroon mieleen pyrkivästä huolesta. Gunnarin terveydentilassa tapahtunut käänne lienee syynä siihen, että itsellänikin on sairauden tuntemuksia, ensin keuhkoissa ja nyt huimausta. Lääkäri vahvisti keuhkojen olevan kunnossa. On opittava ottamaan suru vastaan rauhallisesti.
Illalla katsoin Elävästä arkistosta Altzheimer ohjelman Pitkät jäähyväiset. Lohdutti se, että pitkittyneen sairauden kolmen kuoleman suru on saanut kasvot.
JUURI SAIN SOITON hoitokodista. Lima saattaa olla niin syvällä, että sen imeminen on turhaa. Nyt aletaan antaa nesteenpoistolääkettä ja lääkäri kirjoittaa kotisairaalaan lähetteen kipuja poistavasta lääkityksestä. Yritetään saada jotain sisälle antamalla lempiruokia, ja lopulta lievitetään oloa morfiinilla. Gunnar on valmis, olenko minä valmis?
Ma 25.4.2011
Kauniissa aurinkoisessa säässä on ollut ilo tehdä pihatöitä. Töiden päätteeksi grillattiin lauantaina ja sunnuntaina. Ja sunnuntaina illalla Daniela tuli pitkästä aikaa yökylään.
Tällä kertaa pääsiäispupu suklaamunineen auttoi lasta selviytymään yöstä ja vanhempien ikävästä ilman itkua. Kerran hän kysyi nukkuuko äiti ja isä, mutta sen enempää ei kotiin näkyvästi ikävöity. Mummo sitten yöllä nousi 01 jälkeen piilottamaan aiemmin päivällä mummolaan tuodut munat.
Heti herättyä alkoi munien etsintä sisällä ja samanaikaisesti ulkona kahden kauriin voimin etsittiin aamupalaa. Kävin viemässä pienityn sämpylän lohdutuspalkinnoksi ahkerasta etsinnästä.
La 23.4.2011 
Tulin hoitokotiin yöpymistarvikkeineni eilen klo 16.30.
Illalla olimme takkahuoneessa kotoisasti telkkarin ääressä, ja minä neuloin loppuun oranssit villasukat.
Yö meni muuten rauhaisasti, mutta Gunnar yski läpi yön pieniä yskähdyksiä ja rinnassa oli rohinaa. Aamun sarastaessa hengitys tasaantui ja olo rauhoittui. Nousin klo 7:30 ja aloin aamutoimet. Kokosin vuoteeni, sain Gunnarin syömään muutaman lusikallisen puuroa, nauttimaan maitoa ja kahvia, ottamaan pillerit ja nestemäisen lääkkeen. Sitten oli vuorossa parranajo ja aamupesut pyyhkimällä sekä varpaankynsien hoito.
Ravintoterapeutti sanoi torstaina, että hoitajat yrittävät monin keinoin saada ruokaa sisälle, mutta ellei se onnistu ei ole muita keinoja. Ehkä tämän kuuleminen ja Gunnarin tiukasti kiinni pysyvä suu saivat aikaan sen, että turhauduin ja menetin malttini, ja yritin väkisin laittaa ruokaa suuhun. Sehän ei onnistunut, mutta sen sijaan onnistuin ylittämään kunnioituksen rajan ja tuottamaan meille molemmille pahan mielen.
Tätä kirjoittaessani Gunnar vielä lepää sängyssä. Kohta haen nostolaitteen ja huoltotoimien jälkeen luen ja laulan ja samalla saattelemme toisemme.
Pe 22.4.2011
Puheitta paras
Ristiriitaisilla tunteilla alkaa päivä, kun elämän vastoinkäymiset pyrkivät parhaansa mukaan muodostamaan esteitä kevään uudistavalle raikkaudelle moninaisten suru- ja sairausviestien välityksellä nakertaen luottamusta tulevaisuuteen ja toivoon.
Kuvissa: EE, joka on alkanut uteliaan kiinnostuneena katsomaan ihmisiä, joiden kanssa hän jakaa elämäänsä, sisarukset Levi ja EE, serkku-Daniela kotiutumasta päiväkodista yhdessä liskon ja pääsiäisruohon kanssaja Dogi, joka etsii kotia emännän syöpäsairauden etenemisen vuoksi, sekä Gunnar eilen.
Ke 20.4.2011 Keväisen ihana päivä on kääntymässä yöksi klo 21:30 Iltapäivän kauriskuva on kuin kuva-arvoitus.
Menin hoitokotiin täysin yllätykselliseen aikaan ja olin siellä 17:15-19. Päivällinen oli nautittu ja Gunnar oli syönyt 4 lusikallista. Hain ruokaa ja hän söi vielä monta lusikallista lisää ja ruokailun loputtua oli yllättävän pirteä, kun pidimme laulu ja lukuhetken takkahuoneessa, koska hänen huoneensa oli hämärän ja kolkon oloinen. Luin kertomuksen Kaarle VIII:n elämästä. Siinä Gunnar istui pyörätuolissa ja minä hänen vieressään niin, että jalkani olivat hänen sylissään. Asukkaita ja hoitajia tuli ja meni, mutta me elimme omaa elämäämme, kunnes Suo kohti Herrani virren kohdalla lauluun yhtyi kirkas ja kaunis ääni. Hetki oli vaikuttava ja olin hämmentynyt tilanteesta. Nainen, joka aika ajoin on hyvinkin aggressiivinen, lauloi kauniin kirkkaalla äänellä ja muisti sanat ulkoa. Lauloimme yhdessä vielä Mun kanteleeni kauniimmin ja lupasin, että seuraavan kerran laulaessamme pyydän hänet mukaan. Välillä olen unelmoinut ko. tilanteesta, sillä Sanan-nälkäiselle kerran kuukaudessa talviaikaan oleva ehtoollishetki ei ole riittävä ravinnonlähde.
Ti 19.4.2011
Mikä kaunis päivä! Olimme koirien kanssa haravoimassa pihaa, kun rohkea kauris tuli syömään. Vaikka koirat sitä ensin hätistelivät se palasi ja, todettuaan, että pysymme omalla reviirillämme, ruokaili siinä silmiemme alla. Tämä varmaankin on selitys taannoiselle kauriskadolle, että pihapiirin tuntumassa olevilta ruokailupaikoilta pitää olla näköyhteys talolle ja pihan tapahtumiin.
---
Haluni jakaa Gunnarin terveydentilassa tapahtunut käänne on muuttunut uutiseksi hänen kuolemastaan. Jo eilen, ennen tätä uutista, tunsin itseni noloksi, kun elinpäivät vaan jatkuvat, ja jatkuvat jopa niin, että hän oli eilen syönyt aamulla puuroa ja päivällä lounaalla muutaman lusikallisen muhennosta ja kastiketta. Ravinnon saannista huolehtiminen on yllättävän iso ja hankala kysymys. Lapsen tervehtyminen on aina iloinen ja helpottava asia, johon luulisin kaikkien voivan yhtyä, mutta ikääntyvän ihmisen etenevässä sairaudessa kysymys muuttuu mutkikkaammaksi.
---
On oikaistava väärinkäsitys. Puolisoni tila heikentyi viime viikon maanantaina oleellisesti ja siksi käyn hoitokodissa päivittäin. Hän ei ole vielä kuollut, mutta tässäkin tilanteessa olemme ja elämme siunauksien saattelemana niin kauan kuin yhteistä aikaa riittää. Muutoksia voi tapahtua, mutta parantumista ei, koska kyseessä on etenevä sairaus ja voimia kuluttaa jo tammikuussa alkanut hengitystietulehdus, joka ei antibiootista välitä, vaan velloo rintakehässä ja verottaa jäljellä olevia vähäisiä voimavaroja. Jos sydän jaksaa, niin taistelu voi kestää kauankin. Kahden maan kansalainen kyllä tietää, että Jumalan kädessä on päiviemme määrä, mutta silti kuoleman esikartanoissa olo on raskasta.
Ma 18.4.2011
En voi muuttaa koko maailmaa, mutta voin muuttaa yhden ihmisen koko maailman
Kauan odotetun ja kaivatun pikku kullan osaksi tuli isätön koti.
Ihminen tarvitsee toista ihmistä tullakseen ihmiseksi. Lapsi kasvattaa miehestä isän ja naisesta äidin.
Lapsi lukee hoitavien ja hoivaavien ihmisten kasvoilta oman arvonsa ja elämän kannattavuuden.
Kaikki oleellinen aivojen kehitys tapahtuu vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen,
kosketuksella ja katseella on erittäin suuri merkitys.
Rakkaus on tunnetta. Rakkaus on tekoja, jotka tietää oikeiksi, tietoisia toimia toisen ja yhteiseksi hyväksi.
Rakkaus on tahtomista.
Su 17.4.2011
Ristiriitaisin tuntein elän päiviä ja vietän öitä. Perjantaina kävin hautaustoimistossa ja nyt on asioista sovittu alustavasti varmuuden varalle. Tänään tulee siunaava pappi hoitokotiin Gunnaria katsomaan ja hänet siunaamaan. Hoitokodin taholta toivoisin tukea ja ohjeistusta miten menetellä tässä tilanteessa, kun puoliso on lopettanut syömisen. Tuen puutteessa olen luonut omat käytäntöni ja käyn joka päivä paikalla ja parhaani mukaan huolehdin ravinnon saannista, vaikka en tiedä onko se hyvästä vai pahasta. Olen joka tapauksessa ollut tyytyväinen päivän saldoon: kaksi soseutettua banaania, pieniä määriä erilaisia juomia ja mahdollisesti muutama pikkulusikallinen jotain muuta soseutettua. Ei tämä tuo Gunnaria takaisin, mutta en voi antaa hänen nääntyä nälkään niin kauan kuin hän tavalla tai toisella suostuu nielemään suuhun saadun ravinnon.
Päätöksestäni huolimatta olen jatkanut valokuvaamista, mutta nyt kaukolaukaisinta käyttäen yritän parhaani mukaan vähentää tilanteen Gunnarille tuottamaa ahdistusta.
---
Uusimmassa Taloustaito lehdessä on kiinnostava juttu Alaistaidot osa kahden kauppaa. Tämähän kolahti minuun ja taas ärsyynnyin, kun työelämän hyvinvointi saa niin paljon huomiota osakseen, vaikka esim. alais- ja esimiestaidot hioutuvat kotona. Alaistaidot sanalla on kuulemma negatiivinen kaiku. Näin varmasti onkin, jos oman pesän (=kodin) ja vanhemman kunnioitus on kateissa ja sitä kautta myös oman itsen kunnioitus. Lähimmäisen huomioiminen koituu myös omaksi parhaaksi, varsinkin kotona, jossa metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Oma minä on meille kaikille jonkin asteinen päivittäinen kompastuskivi, mutta joillekin se on hioutunut täydelliseksi itsekkyydeksi jopa niin, että se jättää alleen odotukset ja velvollisuudet, joita läheisten on oikeutetusti lupa odottaa. Onko itsekkyys näkökyvyttömyyttä, sopeutumissokeutta, vastuuttomuutta, vai mitä?
Pe 15.4.2011
Ajatuksia, ajatuksia
Näin pääsiäisaikaan on helppo nähdä yhtymäkohtia Kristuksen ja ihmisen kärsimystiessä. Tällä tiellä on kuljettava. Tie ei ole itse valittu, se on viitoitettu. Jos alkaa jossittelemaan, niin heikentää omia voimavaroja, vaikka toivookin, että tämä aika kaikkinensa otettaisiin pois.
Äiti kuoli pääsiäisen aikoihin. Silloin ajatukset olivat samanlaiset, mutta niitä ei tarvinnut kelata yksin, kun Gunnar oli tukena. Gunnarin äiti kuoli vuosi Taimin jälkeen. Hänen hautajaisistaan en muista mitään. Muistissa on vain pieni välähdys muistotilaisuudesta. Olga-mummon hautajaisia varjostivat perintöriidat ja niiden seurauksena täysi välirikko veljesten ja vaimojen kesken. Vihaa ja katkeruutta jota itse olin innokkaasti lietsomassa. Katkera mieli on kauhea asia, se vie mukanaan ja uraa elämää täysin väärään suuntaan.
---
Täytyy ottaa päivään tuttuja peruspalikoita niin paljon kuin mahdollista ja sitä kautta saada ehyttä ja elettävää aluetta kullekin päivälle tässä rikkonaisessa vaiheessa. Ajan kanssa uusistakin palikoista tulee tuttuja ja näin päästään eteenpäin päivä kerrallaan. Huomaan, että mitä tahansa teenkin, niin hermostuneisuus hiipii salaa sisimpään ja työote käy levottomaksi ja olemus hervottomaksi.
Aikataulut uusiksi
Pyrin käymään joka päivä hoitokodissa. Eilen Gunnar oli pirteä, vaikka kieltäytyy syömästä. Nyt annetaan Nutricia Cubitan valmistetta kroonisista haavoista kärsiville. Haavoja ja ohuen ihon hankautumia on ilmaantunut runsaasti viimeisten viikkojen aikana. Gunnarilla katse on kirkas ja vakaa ja tuntuu siltä, kuin mieli ja elimistö olisivat tehneet yhteisen sopimuksen hylkiä ruokaa, vaikka todennäköisesti kyse on tulehdussairauden aikaansaamasta tilasta, joka on kaiken aikaa havaittavissa olevaa yskimistä ja rohinaa. Minulla tunnetilat vaihtelivat hoitokodissa ja olin hätäännyksissäni ja huolissani. Siinä Gunnarin vieressä maatessani tein uusia selviytymissuunnitelmia, joista päällimmäisenä on oman mielen rauhoittaminen ja asioiden uudelleen jäsentely suhteessa uuteen tilanteeseen. Huomaan, että on tärkeätä pyrkiä säilyttämään joitakin palasia rikki menneestä ja asettamaan ne tukipilareiksi uuteen tilanteeseen. Vaikka tähän pyrinkin, niin ilmeisesti keho omalla tavallaan reagoi, sillä aamulla noustessani huimasi niin vietävästi. Eilen oli sama tilanne. Myös hoitokodin käytävillä kävellessäni olen huimauksen vallassa jopa niin, että luulin olevan tarvetta tukeutua asukkaita varten asennettuihin kaiteisiin.
Tänään on aamupäivällä tavanomaiset yleishyödylliset hommat, hetki kotonaoloa ja sitten hautaustoimiston kautta hoitokotiin.
Eilen hain Danielan päiväkodista. Upea ilma houkutti lasta olemaan pihalla pyöräilemässä. Sisälle tultuamme oli aika antaa koirille ruokaa. Ramses meni suoraan sänkyni alle ja Daniela huolehti syöttämisestä. Maito kuuluu aterian päälle. Daniela vei maitokupin sängyn alle opastaen samalla: "Ramses, mä en voi syöttää tätä, kun se on noin kelluvaa. Sä voit nuolla". Lopuksi kiitettiin ruokailijoita reippaasta ruokailusta.
To 14.4.2011
Sielu värisee.
Kuva on eiliseltä aamulta.
Valokuvan ottaminen tuntuu loukkaavan Gunnaria ja luulen, että tämä saa jäädä viimeiseksi kuvaksi.
Illalla klo 21:13 oli tullut viesti hoidokodista: Autoin Gunnaria illalla. Hän on väsyneen oloinen. Syönyt hyvin vähän, vaikka olen yrittänyt antaa erilaista ja eri muodossa olevaa ruokaa.
Tiukasti ja lempeästi katseli minua silmiini, kun luin iltarukouksen.
Gunnarin iltarukous on perinteinen
Levolle lasken Luojani
Armias ole suojani.
Sijaltain jos en nousisi
taivaaseen ota luoksesi.
Ti 12.4.2011
Panen toivoni pilleriin,
Ti 12.4.2011
Hanki itsellesi elämä,
on kehoitus itselleni nyt, kun kolmen kuukauden "lipaskeräysvastaavan pesti" huipentui viime viikonloppuna hektisen toiminnan kautta päätökseen.
Lipaskeräys on tämän vuoden osalta ohi ja pillit pantu vuodeksi pussiin. On kehitettävä jotain muuta tyydytystä antavaa askaretta muun toiminnan lisäksi.
Etsii, etsii, soisi löytävänsä
Eläinten ruokinnassa tein itselleni ja eläimille kepposet, kun aloin tulevaa kesää ajatellen siirrellä ruokintapaikkaa eivätkä kauriit enää tiedä missä mennään. Aamusella katoin ruoan alkuperäiseen paikkaansa. Tänään yksi sinnikäs etsijä yritti löytää ruokaa harhaillen kaikki uudet paikat läpi, mutta näytti palaavan metsään tyhjin toimin. Olen yhtä hakusessa kuin ruokaa etsivät eläimet tässä turhuuden tilassa, jossa ei ole pitkäjännitteisestä projektista tulevaa ärsykettä eikä eläinten päivittäisen näkemisen antamaa iloa.
Su 10.4.2011
"Joka sanoo on itse"
Takana on työntäyteiset kaksi päivää ja paljon tapahtumia, joiden lasti painaa vielä päälle.
Päälle painaa myös erilaisuuden kohtaamisesta nousevat mietteet ja haasteet itselle.
Puhuttelevaa oli huomata miten tosi on omalla kohdalla lasten suusta kuultu hokema " joka sanoo on itse".
Peipposet ovat palanneet
Vauhdilla tapahtuu luonnossa muutoksia. Ainakin linnuilla on täysi veto päällä, kun ne kiitävät vaakalentoa pesäpuuhissaan. Ilokseni niiden luontoon kuuluu lähes taukoamaton laulelu kuin kutsuna kevään iloon.
Muistan, miten itsekin laulelin ennen muinoin töitä tehdessäni. Ainakin nuorena äitinä ollessani, silloin, kun vielä luulin äitiyttä ja kotia hoidettavan (karjalaisuudesta?)perittyjen mallien mukaisesti, johon kuului mm. lauleleminen lapselle, lauantaisin puhdas liina pöydälle ja leikkokukat maljakkoon. Sittemmin elämän kevennykset ja kaunistukset jäivät arkipäivän huolien alle. Jos olisin vaalinut tapaa, olisiko tapa vaalinut arkea ja keventänyt elämää?
To 7.4.2011 
Kalvava huoli Gunnarista panee aikatauluni tällä viikolla uusiksi.
Toissayönä syntyi päätös yrittää kääntää Gunnarin tilannetta ainakin ruokailun osalta paremmaksi ja niinpä jatkoin eilen matkaa elintarvikekuljetuksesta hoitokotiin heti aamusella ymmärtämättä, että joudun aamuruuhkaan.
Länsiväylällä Matinkylästä Tapiolan keskustan halki jono eteni hitaasti pätkittäin n. 30 km tuntivauhdilla.
Gunnar oli yskäinen ja rohisevarintainen. Epäilin, että hänellä on kuumetta, mutta työnsin ajatuksen pois ja päätin ottaa mittarin mukaan tänään. Helpotusta ahdistukseen toi se, että hän söi aamupuuron ja banaanin, sekä lounaallakin ihan kiitettävästi muhennosta ja silakkapihvejä.
---
Tänään lähdin matkaan puoli tuntia myöhemmin ja liikenteen aamuruuhka eteni takkuilematta. Myös hoitokodissa oli täysin toisenlainen tilanne. Aamupuuro oli syöty, parta ajettu, kaihtimet nostettu, radio soi taustalla, puhtaat vaatteet odottivat lepäilyn jälkeistä pukemista. Hoitokodissa on erilaisia aamuja, mutta on myös erilaisia hoitajia! Kaikesta oli niin hyvin huolehdittu, että siihen ei ollut mitään lisättävää. Luin kuitenkin kappaleenpätkän meneillään olevasta historiallisesta romaanista, varmistelin aamupalaa kahvilla ja banaanilla, mittasin kuumeen (jota ei ollut) ja tein päätöksen lähteä kotiin, koska täällä minulla on tänään enemmän käyttöä. Viimeistelen YV lipaskeräyksen keräyspaikat ja -kerääjät, kirjoittelen listat kuntoon tänään tapahtuvaa luovutusta varten, hoitelen omat koirat, ulkoilutan naapurin koiran, kuutioin eläinten ruoat, imuroin ja kohennan paikkoja Danielan tuloa varten (haen hänet päiväkodista klo 16).
---
Toimintani Gunnarin kohdalla (ja muutenkin) nousee täysin itsekkäistä lähtökohdista ja suorituskeskeisyydestä.
Yritän minimoida mielipahan ja itsesyytökset joita kaikessa tapauksessa on tiedossa ja tulossa, sillä koskaan ei ole tehnyt parastaan eikä antanut kaikkeaan. Jos vaikka valveilla ollessani en syytäkään itseäni, niin unimaailma pitää kyllä minut ajan tasalla. Monesti toivon, että sairaat saisivat välttyä unimaailman muistutuksilta.
Et voi päättää säästä, mutta voit vaikuttaa ilmapiiriin.
Ti 5.4.2011 
Eilen hoitokodissa oli lääkäripäivä ja Gunnarin keuhkot kuunneltiin;
toisessa oli ollut pientä rahinaa.
Gunnar on edelleen hyvin väsynyt ja sen lisäksi, tai siksi, täysin yhteistyöhaluton ruokailun suhteen.
Epätoivoissani syötin häntä väkisin, mutta yöllä ymmärsin miten väärin se on.
Onko tullut aika opetella päästämään lopullisesti irti?
Gunnarin ilme eilen ottamassani kuvassa panee ajattelemaan,
että tiukasti yhteen puristetut ja kiinni pysyvät huulet ovat merkki vahvuudesta, eivät heikkoudesta.
Eräs miespuolinen omainen kyseli kerran miksiköhän Gunnar ei vastaa tervehdykseen. Sanoin, että ei ole koskaan ollut hänen tapansa tervehtiä muita kuin itse valitsemiaan miespuolisia kavereita, ja naisia.
Tämä linja on säilynyt loppuun asti.
Su 3.4.2011 
Mikään ei hämmästytä, mutta moni asia murehduttaa
Eilisen hoitokotikäynnin jälkeen sieluuni tallentuneiden näkymien parissa tuli vietettyä pitkä tovi viime yönä. Toki vanaveteen liittyi muunkinlaisia kuvia viime päivistä. Elämä ahdistaa ja kohta, ellei kevät ja luonnon herääminen tule avuksi, pitää hakea lohdutuskuvia ilosta menneiltä vuosilta, ajalta, jolloin oli monenlaista murhetta, puutetta ja turvattomuuttakin, mutta myös iloa, riemua ja kiitollisuutta moneen suuntaan. Tuona aikana löytyi yksi polun pää: kun joutuu olemaan paljosta kiitollinen, oppii olemaan nöyrä.
Taisi tuo nöyrä sana vähän särähtää ja moni todistaisi tässä asiassa minua vastaan. Mutta ei syytä huoleen. Nöyryyden opinnoissa elämä on jatkuvaa kilvoittelua ikään katsomatta jo siksikin, että elämä avautuu joka päivä uudenlaisena uusine haasteineen meille kaikille.
Jos ajatellaan nöyryyden olevan antajan ja vastaanottajan jana, niin myös vastaanottaja on kasvuvaiheessa, sillä nöyryyden opinnot ovat päättymättömät.
Nöyryyden opiskelun alussa ei ole taktikointia ja ehdollisia odotuksia, on vain kiitollisuutta saadusta avusta.
Matt. 25:"37.Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38. Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39. Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?' 40. Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle."
Paljon ois aihetta lapsella kiittää.
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.
Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis.
Isä ei yhden ees kadota sallis.
Lapsonen siis kätehes yhtehen liitä
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos tänään on juuri
varattu Sinulle siunaus suuri.
Menneiden vuosien kevätkuvissa tytöt, Taimi-mummo ja Ahtne-koira, joka eli kanssamme 17-vuotta.
Pe 1.4.2011 
Kauniita kauriita
Taas tuli aamulla mieleen - joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön - kun autolle mennessäni totesin kaurisnelikon kulkevan määrätietoisesti alapihalla kohti vielä komeana ja kokonaisena seisovaa kuusta.
Taisi tulla alaoksille aika joutua palanpainikkeeksi.
Illansuussa vein yöpalaa tarjolle ja kaaduin selälleni liukkailla rappusilla. Pihalla olleet koirat vähän hätääntyivät, mutta pihan perukoilla kaurispukki seurasi tilannetta rauhallisesti, eikä lopulta edennyt kauaksikaan minusta. Olin iloinen luottamuksesta. Tein pienen kierroksen koirien kanssa, ja harmikseni toinen niistä päätti tehdä laajennetun kierroksen ja ajoi pukin tiehensä.
Luottamus on vaikeata saavuttaa, mutta helppo menettää.
To 31.3.2011
Voi iloa, voi surua!
Lapsi on syntynyt, tyttö on tullut! Leville syntyi sisko ti 29.3. klo 4.23. En ole koskaan ennen ollut näin tietoinen uuden ihmisen syntymään liittyvistä järjestelyistä, mutta nyt osallisena ollessani näin, miten kaikki koirista ukkiin kannoimme kortemme kekoon saadaksemme turvallisesti hoidettua arkirutiinit pienen tulokkaan kodissa.
Tänään vanhin lasten lapsista, Ina, täytti 21 vuotta. Mummona toivon, että hän löytäisi oman elämänsä langanpäät ja saisi innostuneesti kasvaa vastuulliseen aikuisuuteen!
Jokaisessa päivässä on jonkin kokoisia takapakkeja.
Hoitokodista tuli soitto. Antibioottikuuri loppui tiistaina ja Gunnar oli saanut voimakkaan yskänkohtauksen viime yönä. Lämpöä oli ja kahden mittauksen jälkeen CRP oli nousussa. Uusi antibioottikuuri aloitettiin heti. Tiistaina käydessäni kiinnitin huomiota väsyneisyyteen ja otin selkoa aamuherätyksestä; oli kuulemma ollut hereillä hoitajan käydessä klo 8 (saattoi siis olla jo aiemminkin, mutta kukaan ei ollut sitä toteamassa) ja niinpä luulin, että väsymys johtui pitkästä valveillaoloajasta. Samoin erehdyin luulemaan välinpitämättömyyttä henkilökohtaiseksi asenteeksi. Tänään olen viisaampi. Sairaus siellä sisällä jyllää. Toivon itsekkäästi lisäaikaa!
Danielalla oli mummoilta. Mennessäni hakemaan häntä päiväkodista hän ei ollut pihalla muiden joukossa, vaan sisällä yksin istumassa ulkovaatteidensa luona. Kasvoista näkyy, että lapsi on murheellinen. Kuvassa hän hoitaa kettua. Raskaasta tunteesta vapautuminen otti runsaan tunnin.
Suomessa keskimäärin kymmenen naista päivässä saa kuulla sairastavansa rintasyöpää. Ystäväni sai tänään vahvistuksen sairastumisestaan.
Eilen en voinut olla ottamatta kuvaa Ramseksesta, joka selvästikin nautti olostaan. En haluaisi olla koira, mutta haluaisin olla välillä vapaa raskaista tunteista ja ajatuksista, jotka vaivaavat yötä päivää. Vanhemmuuteen liittyvät tunteet ovat erityisen raskaita. Kannan huolta lapsistani ja huoli loppunee vasta silloin, kun aivotoiminta loppuu, tai silloin, kun näen elämän asettuneen kohdalleen.
"Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat, ja tragedia niille, jotka tuntevat."
Ke 30.3.2011
Ihana päivä ja osittain oma!
Tämänhetkinen elämäntilanne, juuri nyt päällä olevat muutokset, ovat ottaneet elämäni käyttöönsä ja siksi aika on viime päivinä ollut vain osittain omaani.
Joskus joutuu yllättäen jakamaan elämänsä muiden kesken täällä turvallisen pohjolan perukoillakin. Olen tehnyt vuosien aikana useinkin mielikuvaharjoittelua rippikoululeirillä miettien, että jos jotakin sattuisi ja jäisimme jumiin tänne, olisi ympäröivä joukko perhettäni, jonka kanssa jakaisin ajan ja paikan niin kauan kuin se on tarpeellista. Harjoitus auttoi yleensä suhtautumaan neutraalisti hankaliin tilanteisiin ja haasteellisiksi kokemiini henkilöihin.
Juuri nyt on meneillään tällainen pienimuotoinen ajan ja paikan jakaminen, kun sukkuloin kahden kodin väliä. Vietän päiväajat omien velvoitteeni puitteissa omassa kodissani koirien kanssa ja yöt vietän toisessa paikassa. Näin tilanteiden muuttuessa tapahtuu dominoefekti, ketjureaktio, jossa yhden muutoksen heijasteet vaikuttavat moneen. Näin se on meillä nyt, ja muutoksen piirissä ovat myös koirat eli jokainen joutuu kantamaan kortensa kekoon.
---
Hoitokodissa oli eilen väsynyt mies, mutta tulehduksen oireet olivat poissa. Katseessa oli välinpitämättömyyttä ja jonkinlaista haluttomuutta kohdata.
Monenlaista haavoittavaa joutuu kohtaamaan ennen lopullista eroa.
---
Ihminen kuljettaa matkassaan monenlaisia onnellisen elämän esteitä. Yksi ääripään esimerkki on pelko siitä, että yhden syntyessä toinen kuolee. Omien lasteni syntyessä en tiedä kenenkään kuolleen, mutta muistan tällaisen pelon läsnäolon. Ajatus on taikauskoinen, ikään kuin vaihdettaisiin henki henkeen.
Kiinalainen sananlasku: Jäykässä jousessa nuolet katkeilevat, kovaa ihmistä seuraavat onnettomuudet.
Edellä oleva on taikauskoa, jota itse pelkään, vai onko se kokemusperäistä tietoa?
Ma 28.3.2011
Eräs tukkoisten viime päivien ajatukseni on suhteeni aikaan, se, miten aika ajaa minua takaa ja miten minä ajan sitä takaa varsinkin silloin, kun tunnen olevani myöhästymässä jostakin.
Tänään ajauduin ajanhallinnan oppaaseen, jossa vanha totuus muistilistasta on saanut uuden paketoinnin: "Ajattelunhallinta on edistynyttä ajankäyttöä. Aikaa ei voi hallinnoida! Viidestä minuutista ei tule muuta kuin viisi minuuttia, vaikka mitä tekisi. Mutta kaikki tietävät, että viisi minuuttia voi tuntua silmänräpäykseltä tai ikuisuudelta omista toimista riippuen. Ajattelua hallitsemalla pääset pysyvästi eroon työperäisestä stressistä, pystyt keskittymään paremmin käsillä olevaan tehtävään, koet onnistumisen tunteita mitä pienimmistä asioista ja työskentelet pääsääntöisesti miellyttävässä flow-tilassa.
Ihmisellä on käytössä noin seitsemän huomiokanavaa. Toisin sanoen,ihminen voi kerrallaan pitää mielessään maksimissaan seitsemän asiaa tai tehtävää. Yksi stressin yleisimmistä aiheuttajista on mielen jatkuva muistuttelu tekemättömistä tehtävistä. Jokainen muistutus varaa käyttöönsä vähintään yhden huomiokanavan, joka on näin pois käytöstä käsillä olevalta tehtävältä. Mitä vähemmän huomiokanavia on käytössä, sitä vaikeampaa ja stressaavampaa tehtävä on hoitaa. Jos kaikki huomiokanavat on varattu, on tietoinen toiminta mahdotonta - seinät kaatuvat päälle. Ajattelunhallinnassa tehtävät ulkoistetaan siten, etteivät ne pälkähdä kutsumatta päähän. Näin käsillä olevalle tehtävälle vapautuu täydet seitsemän huomiokanavaa.
Ajattelunhallinnassa ajattelua häiritsevät tehtävät siirretään TOIMILISTAAN.
Toimilista palvelee kahta tarkoitusta:
1) Toimilistaan siirretyt tehtävät eivät häiritse keskittymistä ja ajattelutyötä.
2) Toimilistaan siirretyt tehtävät tulevat varmasti hoidettua ajallaan.
Vankka luottamus siihen, että kaikki tärkeät tehtävät hoituvat ajallaan rentouttaa. Koska toimilistaan siirretyt tehtävät tulevat aina hoidettua ajallaan, ei niitä tarvitse pitää mielessä. Tekemättömät työt eivät pälkähdä pyytämättä päähän ja pääse näin stressaamaan.
Ajattelunhallintaa voit käyttää joko jatkuvasti, jolloin työperäistä stressiä ei pääse lainkaan syntymään. Tämä edellyttää toimilistan viikoittaista läpikäyntiä. Jos ajattelunhallinnan jatkuva käyttö tuntuu liian vaativalta,voit käyttää ajattelunhallintaa myöskin valikoivasti esimerkiksi isojen projektien, kuten muuton tai kevätsiivouksen helpottamiseksi tai silloin kun tuntuu, että työkuorma kasvaa liian suureksi."
Se, joka paisuu myötätuulessa, kutistuu vastatuulessa.
Olipa yllätys, kun ikkunan ohi vilisti kaksi punaturkkista kettua hännät suorina kuin toinen toista takaa ajaen.
Vaikka olisin ollut kamera kädessä en olisi ennättänyt ottamaan kuvaa tilanteen nopeuden vuoksi.
Katsoin eilen Maarit Tastulan ohjelmasarjasta Seitsemäs taivas Sinikka Mönkäreen haastattelun.
Mieleeni tuli, että pitäisi verkostoitua ryhmäksi nimeltä surun sisaret.
Liian moni suorittaa elämäänsä.
Minä olen yksi heistä. Ja tiedän muita, nuoriakin.
Suorittaja - löydä ilo tekemisestä!
Neljä ihmisen perustyyppiä
Kuva Virginiasta: Jalkapallojoukkue, Johanna edessä 2. vasemmalta.
Su 27.3.2011 
Hoitokodin kuulumisia
Iloitsen hyvästä palautteesta hoitokodissa. Eilen sain heti kuulla, että keskiviikkona aloitettu antibioottikuuri on tuottanut tulosta. Aamuvuoron hoitaja sanoi, että hengitys ei rohise ja ruoka maistuu, ja omahoitaja kertoi iloissaan, että Gunnar oli saunassa hymyillyt ja nauttinut saunan lämmöstä niin, että saunomiseen oli käytetty kiulullinen vettä.
Ihmettelen "mikä maksaa" lääkekuurin aloittamisessa heti oireiden jäätyä päälle, kun lopputulos on näyttäisi olevan kaikkien edun mukaista. Nämä kaksi mielipidettä ovat omiaan vahvistamaan sitä, että on vapauttavampaa hoitaa asukasta, jonka tilanne on pahempaa parempi.
Ihmisluonto on arvoitus loppuun saakka
Hoitokotiin muutti lähes samanaikaisesti n. vuosi sitten, kaksi iäkästä naista, jotka ystävystyivät keskenään.
Toinen oli olemukseltaan hallitseva pohjalainen ja toinen sopeutuva, seurallinen ja ulospäin suuntautunut mummo, jolla oli aina neule mukanaan.
Kuviot muuttuivat syksyllä, kun taloon muutti mies ja "lempi leiskahti". Naisista vanhempi, 97-vuotias, kulkee nyt yksissä n. 75-vuotiaan miehen kanssa.
Aluksi ihmettelin tapahtumaa yleisesti, koska "tällaistahan ei tapahdu muuta kuin filmeissä", mutta nyt ihmettelen ihmisluontoa. Ystävällinen vanhus muuttui arvostelevaksi ja töykeäksi. Ihastuttavaa on, että hän punastelee kuin koulutyttö istuessaan ystävänsä vierellä, mutta hämmentävää on hänen muuttunut olemuksensa.
---
Joidenkin ihmisten elämää voisi verrata vuolaaseen virtaan, jossa vesi voimallisesti solisee eteenpäin pienistä esteistä välittämättä.
Oma elämäni on verrattavissa puroseen, jossa vesi juuri ja juuri löytää väylänsä eteenpäin ja tällä hetkellä olen jälleen kerran hakemassa elämälleni tarkoitusta.
Pe 25.3.2011
...turhuutta ja tuulen tavoittelua
Gunnarin kotona ollessa aika ajoin totesimme, että puheemme on pääasiassa tyhjänpäiväistä löpinää, johon hän lohduttaen totesi, että jotainhan ihmisen on puhuttava.
Nyt on minulla kyllä niin tyhjä hetki, että tuutista ei tule edes turhaa ulos, ja koetan paikata tyhjyyttä muutamalla kuvalla.
Eilistä päivää: Ramses avasi kesäkauden hakeutuen aika ajoin "kesäasuntoonsa" terassin pirttipenkin alle. Illansuussa mummolassa äiti-Daniela kylvetti vauvaansa.
Tänään ihmettelin metsästäjälle eilen pihalla näkemääni suurta, n. 15 yksilön peuralaumaa, johon hän totesi, että ne ovat kauriita, eivät peuroja. Tällä hetkellä täällä on n. 40 kaurista, jotka liikkuvat eri kokoisina laumoina. Peurat ja hirvet tulevat kesälaitumillensa saaristoon vasta kesän korvalla.
Ti 22.3.2011
Kurjakin muutos TUO AINA UUDEN ELÄMÄN!
Ympäröivässä maailmassani on tapahtunut paljon muutoksia viime kuukausina.
On ollut pakkaamista ja muuttoa: yksi lapsenlapsista muutti omilleen, yhdet puolisot muuttivat erilleen, yksi isä jätti perheensä. perheen, jonne syntyy uusi tulokas minä hetkenä hyvänsä. Paljon muutosta, paljon sopeutumista, paljon luopumisen tuskaa.
Internet on mahdollisuuksien maailma tarkistaa vaikkapa omat tiedot aikuisuuden psykososiaalisesta kehityksestä.
Osuuko yksiin oman elämän ja ajatusten kanssa?
Aikuisen elämässä ulkoisia vaatimuksia on huomattavasti nuoruusikää enemmän. Suurin haaste on läheisyyden hyväksyminen. Vastuu omasta ja muidenkin elämästä kasvaa sekä erilaiset tehtävät ja roolit lisääntyvät. Merkittävin aikuisuuden kehitystehtävänä on erityisesti muista (erityisesti oma perhe)huolehtiminen. Aikuisuuden ihmissuhteissa on osattava sopeutua ja osoitettava valmiutta kompromisseihin. Aikuisuuteen kuuluu perheen perustaminen ja vanhemmuuteen kasvaminen.
Aikuisen minäkäsitys laajenee ja aikuinen voikin nuorta tietoisemmin valita, mitä puolta itsestään tuo esille. Tällä kyvyllä on erityisesti sosiaalipsykologista merkitystä; se edistää yksilön psyykkistä sopeutumista ympäristön vaatimiin ja usein ristiriitaisiinkin rooleihin. Myös persoonallisuuden katsotaan olevan "kypsä" ja tasapainossa vasta n. 30 ikävuoden tienoilla.
Keski-iän (35/40?55/60)kriisi koetaan, kun joko nuoruuden haaveet tai rajallisuuden tiedostaminen ja pyrkimys katsoa jäljellä olevaan elämään nousevat keskeisiksi tekijöiksi. Ns. viidenkymmenen villitys on pyrkimys vanhenemisen kieltämiseen.
Jung katsoi että todellinen yksilöllistyminen on mahdollista vasta keski-iässä, joka johtaa uusien voimavarojen löytämiseen ja hyödyntämiseen. Erikson kuvasi aikuisikää uutta luovana, seuraavaa sukupolvea ohjaavana, elämää eteenpäin vievänä kautena. Toisaalta epäonnistuminen voi johtaa yksilön lamautumiseen. Daniel Levinson kuvaa aikuisuuden kehitystä erilaisina vakaina vaiheina ja siirtyminä. Hänen näkemyksensä mukaan elämänkaari muodostuu neljästä ikäkaudesta. Elämänrakenteella Levinson tarkoittaa yksilön suhdetta itseensä ja ympäristöönsä. Juuri nämä suhteet antavat yksilön elämälle sisällön. Elämänrakenne koostuu yksilön rooleista työelämässä, perheessä ja muissa yhteisöissä sekä yksilön minän eri puolista. Levinsonin mukaan ihmisellä voi olla elämänrakenteessa samaan aikaan vain muutama (2-3) merkittävä osatekijä.
Elämänrakenteessa on erityisesti kyse merkittävistä valinnoista, joiden ympärille elämä rakennetaan. Elämän vakaissa vaiheissa yksilö ei kyseenalaista roolejaan ja pyrkimyksiään, vaan elämä tyydyttää ja yksilö tekee tarvittaessa kompromisseja pitääkseen tasapainoa yllä. Vakaiden vaiheiden kesto on n. 6-8 vuotta.
Siirtymävaiheissa elämänrakennetta arvioidaan ja jäsennetään uudelleen. Siirtymävaiheessa yksilö kokee, etteivät oma elämä ja sen roolirakenne eivät enää vastaa oman minän pyrkimyksiä, jolloin haetaan muutoksen mahdollisuuksia itsessä ja/tai ympäröivässä maailmassa. Yhden siirtymän kesto on n. 4-5 vuotta.
Su 20.3.2011
Kaunis aurinkoinen päivä ja takana ollut työntäyteinen perjantai-lauantai houkutteli ottamaan omaan nautinnonhaluun Gunnarille varattua aikaa, mutta perillä tilanne oli vakavanoloinen ja vaati täyden ajan täydellä läsnäololla.
Mennessäni hoitokotiin tänään puolilta päivin löysin Gunnarin saunaosaston lämmöstä.
Pesut ja rasvaukset olivat takana ja pukeutumisvaihe edessä. Omahoitajan sijaisella saunottamisen tuottaman ilon rinnalla oli myös murheen aiheita: Gunnarille ei ruoka maistu ja toinen silmä oli rähmäinen ja tulehtunut. Hoitaja on hyvin empaattinen ja niinpä huoli tarttui minuunkin, ja ihan aiheesta, sillä tammikuun puolivälistä lähtien on ollut monenlaista ja monen tasoista tulehdusta: nenän tukkoisuutta, yskää ja yskän aiheuttamia oksennuksia, sekä alakuloa ja väsymystä. Mittauksilla (CRP ja kuume) saatu tyydyttävä tulos kertoo asiantuntijoille, ettei ole aihetta toimenpiteisiin, ja näin saadaan omaisten huoli sairauden pitkittyessä jatkumaan.
Tänään oli lohdullista kuulla, että huomenna aloitetaan antibioottikuuri. Olen iloinen uutisen kuultuani, mutta suomalaisena en usko sitä ennen kuin näen sen tapahtuvan. Vastaavanlainen tilanne on ollut ennenkin, eikä lääkitystä tuolloin aloitettu. Ihmetystä herättää miksi kuuria ei voi aloittaa heti, kun havaitaan tulehduksen kiertävän ja rasittavan kehoa? Kenelle on eduksi pitkittää lääkitsemisen aloittamista? Taloudellinen tuotto hoitokodille on sama vaikka asukas ei vaihdu, mutta tietysti luonnollisen poistuman kautta vapautuisi yhteiskunnalle taas yksi hoitopaikka. Tuskin tästä on kyse, mutta ihmetys ja hätä omaisen puolesta panee päähän kummallisia ajatuksia.
